21.11 Keskustanuoret osallisina Kaamospuhalluksessa
Kaamospuhallus pidettiin perjantai iltanana 21.11 Lappeenrannan urheilutalolla. Keskustanuoret olivat matkassa kahvitermareiden ja iloisten ilmeiden kanssa. Kaamospuhallus on maakunnan suurin päihteetön nuorisotapahtuma ja se on löytänyt paikkansa myös osana Etelä-Karjalan Keskustanuorten toimintaa.
Kaamospuhalluksen tarkoituksena on tuoda eri harrastusmahdollisuudet lähelle nuoria ja antaa nuorille mahdollisuus viettää päihteetöntä perjantai-iltaa. 12 - 17 -vuotiaille tarkoitettuun syksyn ykköstapahtumaan pääsi sisään puhaltamalla ovella 0 -promillea.
20.11.2008 Nuoret saivat luottamusta piirin
syyskokoukselta
Ari Torniainen jatkaa Etelä-Karjalan Keskustan johdossa. Puheessaan Torniainen nosti esiin mm. Keskustan ihmisarvoihin nojaavat periaatteet ja maakunnan aseman talouden taantumassa. Torniaisen puhe.
Nuorten edustus säilyy piirin johdossa vahvana, sillä Etelä-Karjalan piirin syyskokous valitsi Keskustanuorten Jaakko Armisen varapuheenjohtajakseen ja imatralaisen Simo Rasimuksen piiritoimikunnan jäseneksi. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Irmeli Henttonen.
Uusina piiritoimikuntaan valittiin Rasimuksen lisäksi Ruokolahdelta Mirja Henttonen ja Pirjo Pöllänen. Piiritoimikunnassa jatkavat Ari Berg Parikkalasta, Markku Jäppinen Rautjärveltä, Antti Kaarna Lappeenrannasta, Marja Kauppi Suomenniemeltä, Jouni Kemppi Lappeenrannasta, Jukka Lohko Ylämaalta, Tuula Partanen Joutsenosta, Olavi Punkka Lemiltä, Antti Rämä Luumäeltä, Juha Sormunen Imatralta ja Arja-Liisa Westinen Taipalsaarelta.
8.11.2008 Nuorten syyskokous valitsi
johtokuntaan uusia kasvoja
Etelä-Karjalan Keskustanuorten syyskokous pidettiin Saimaan rannalla Joutsenossa. Kokouksessa keskusteltiin vasta käydyistä kunnallisvaaleista ja niiden vaikutuksista piirin toimintaan: "Kunnallisvaaleissa oli yhteensä 38 vuosina 1978-1990 syntynyttä ehdokasta, joista kahdeksan pääsi valtuustoihin. Nuorten vaikuttajien yhteistyön luominen on siis yksi haaste vunna 2009."
Toimintasuunnitelmassa vuodelle 2009 nuoret lähtivät liikkeelle ajatuksesta, että sisällön tulee lähteä toimijoista itsestään.
Kokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaan piirin nuoret tähtäävät järjestöllisesti vuonna 2009 osastojen uudelleen organisointiin niin, että toiminta keskittyisi Lappeenrannan, Imatran ja Parikkalan seuduille.
Etelä-Karjalan piirin Keskustanuorten valitsi syyskokouksessaan uuden johtokunnan vuodelle 2009. Puheenjohtana jatkaa Topi Heinänen Ruokolahdelta ja varapuheenjohtaja Jaakko Arminen Joutsenossa. Uusina johtokuntaan valittiin Henna Kaijanen ja Pilvi Oikkonen Lappeenrannasta sekä Hanna Tuuha Imatralta. Vanhoina piirin johtokunnassa jatkavat Teemu Ihalainen Ylämaalta, Taina Paananen Ruokolahdelta ja Simo Rasimus Imatralta.
Lisätietoja;
Matti Kuittinen, toiminnanjohtaja
Etelä-Karjalan Keskustanuoret
p. 045 126 3900
etela-karjala(at)keskustanuoret.fi
1.-2.11 Keskustanuorten
liittokokous
Keskustanuorten liittokokous pidettiin marraskuun alussa Järvenpäässä. Paikalla oli 150 virallista kokousedustajaa. Lisätietoja kokouksesta.
Kokouksen kannanotossaan Keskustanuorten liittokokous peräänkuulutti inhimillistä markkinataloutta. "Santeri Alkion aate kolmannesta tiestä on tullut ajankohtaiseksi tämän hetkisen finanssikriisin aikana. Keskustanuorten mielestä ihmisen pitää olla markkinatalouden ja järjestelmien yläpuolella." Keskustanuorten liittokokous esitti, että Keskustan tulee perustaa korkean profiilin talouden tulevaisuustyöryhmä, joka koostuu eri alojen asiantuntijoista ja pohtii pidemmän aikavälin keskustalaista talouspolitiikka.
Keskustanuoret olivat myös huolissaan nuorten osallistumisesta politiikkaan ja vaaleihin. Keskustanuoret vaativat, että nuorten äänestysaktiivisuuden parantamiseksi ennakkoäänestysmahdollisuuksia erilaisissa oppilaitoksissa tulee lisätä.
15.-21.10 ja 26.10 Kuntavaalit
Etelä-Karjalassa Keskustanuoret ovat syksyn kuntavaaleissa hyvin edustettuna. Nyt on vara mistä valita. Yhteensä Keskustan Etelä-Karjalan piirillä on listoillaan 1978-1990 syntyneitä ehdokkaita 38. Keskustalla on Etelä-Karjalan piirissä 341 ehdokasta, joten nuorten ehdokkaiden suhteellinen osuus nousi 11,1 prosenttiin.
Kunnittain nuorien ehdokkaiden jakautuminen on tasainen. Keskustalla on nuoria ehdokkaita Lappeenrannan ja Joutsenon yhteisellä listalla yhdeksän. Parikkalassa, Luumäellä ja Ruokolahdella on nuoria ehdokkaita jokaisessa kunnassa viisi. Taipalsaarella, Joutsenossa ja Lemillä Keskustan listalla on kolme ehdokasta per kunta. Imatralla ja Rautjärvellä on molemmissa kaksi Keskustan nuorta ehdokasta. Suomenniemellä Keskustalla on myös tarjota nuori ehdokas. Ainoastaan Ylämaan kunnassa ei ole 1978 tai sitä nuorempaa ehdokasta.
Keskusta käy näihin vaaleihin teemalla kotivaalit. Ehdokkaittemme joukoissamme löytyy arjen asiantuntijoita moneen lähtöön. Ehdokkaistamme löytyy mm. joukko eri alojen opiskelijoita, kotiäiti, lapsi- ja perhetyöntekijä, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, yhteisöpedagogi, lähihoitaja, tarjoilija, taksikuski, myyjä, linja-auton kuljettaja, aineenopettaja, agrologeja, insinöörejä, maanviljelijöitä ja yrittäjäjiä. Eli Keskustan nuorilla on tarjota kuntiin osaajia niin perusturvaan, sivistykseen, tekniselle sektorille kuin maatalouden ja elinkeinoelämän sarallekkin.
13.-15.6. Keskustan Puoluekokous Joensuussa:
-Puumala puolueen puheenjohtajistoon
-Tiilikainen antoi hienon panoksensa puoluesihteerikilvassa
Keskustan puoluekokouksessa Joensuussa puolueen varapuheen-
johtajistoon saatiin kaivattua nuorta verta kansanedustaja Tuomo
Puumalan valinnan myötä.Kimmo Tiilikainen antoi puolestaan hienon panoksensa puoluesihteerikilpaan. Kimmon asettuminen puoluesihteerikilpaan oli ehdottoman tärkeää puolueen tulevaisuuden kannalta. Vaikka Jarmo valittiinkin jatkamaan puoluesihteerinä, vastaehdokas sai kuitenkin paljon aiheellista keskustelua aikaan puolueen tulevaisuudesta ja puoluesihteerin tehtävistä sekä toimintatavoista.
Etelä-Karjalan Keskustanuoret iloitsevat Tuomo Puumalan valinnan johdosta sekä kiittävät Kimmo Tiilikaista sekä hänen kannattajiaan hienosta puoluesihteerikampanjasta ja keskustelun herättämisestä!

Puoluekokousterveiset Joensuusta! Kuvassa vasemmalta lukien johtokunnan jäsen Taina Paananen Ruokolahdelta, pj Topi Heinänen Ruokolahdelta sekä vs. tj Päivi Kortelainen Lappeenrannasta.

7.6. Tuomo Puumala kiersi
Etelä-Karjalassa
ja Etelä-Karjalan Keskustanuoret tarjosivat
pyöräilijöille ilmaa ja voitelua Lappeenrannan
torilla
Keskustan varapuheenjohtajaehdokas Tuomo Puumala kiersi
maakunnassamme lauantaina 7.6. Päivän alkajaisiksi Tuomo
oli tavattavissa Lappeenrannan torilla, jossa Etelä-Karjalan
Keskustanuoret tarjosivat pyöräilijöille pientä
fillarihuoltoa "Ilman ja Voitelun" merkeissä. Lisäksi
Tuomo Puumala oli tavattavissa lauantaina myös Imatran
kävelykadulla sekä Parikkalan torilla, jossa myös
puoluesihteeriehdokas, kansanedustaja Kimmo Tiilikainen oli
tapaamassa ihmisiä.
Tuomo Puumala Lappeenrannan torilla ja pyöräilijät saivat menopeleihinsä ilmaa ja voitelua

Sekä uudet että jo arvokkaasti vanhentuneet fillarit saivat kaipaamaansa huoltoa- huolletulla menopelillä se pyöräily maistuukin!
BLKE: 1.5. Vappupyöräily & Piknik
Etelä-Karjalan Keskustanuoret pyöräyttivät BLKE-kampanjan käyntiin Vapunpäivänä 1.5. Lappeenrannassa. Sää oli mitä mainioin pienelle pyöräilylle kaupungin keskusta-alueella sekä sen jälkeiselle piknikille Lappeenrannan Linnoituksessa, jonne olikin kokoontunut mukavasti ihmisiä nauttimaan kevätauringosta ja rennosta meiningistä. Polkupyöräily sekä piknik iloisen rennolla porukalla auringon paisteesta nauttien antoi todella mukavan startin tulevalle fillarointikesälle!”..Meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit voinut olla mukana” Mutta ei huolta, Bensa Loppuu Ketju Ei-kampanja pyöri koko kesän 2008 erilaisten tapahtumien puitteissa piirissämme.

Aurinko paistoi ja hymy oli herkässä!
Pyöräilyn jälkeen piknikillä Lappeenrannan
Linnoituksessa, malja Vapulle ja tuleville
pyöräilyille!
Tästä lähti fillarikesä 2008 käyntiin.
Osastotoimintaa...
Osastotoimintaa viritellään eripuolille maakuntaa. Jos olet 15-30 -vuotias ja olet kiinnostunut oppimaan kansalaisvaikuttamista, politiikan tekemistä tai jos sinulla on ideoita ja haluat suunnitella muillekin nuorille tekemistä ja hauskaa... olet juuri etsimämme henkilö!
Yhteiskunta tarvitsee osaavia nuoria vaikuttajia! Ollaan yhteyksissä!
etela-karjala(at)keskustanuoret.fi tai 045 126 3900/Matti


