Popitetaan Paavoa Kajaanissa!
Kainuun Keskustanuoret kampanjoivat Paavo Väyrystä presidentiksi maanantaina 16.1.2012 Kajaanissa Kauppapaikassa 18.
Suomen Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen jututtamassa kainuulaisia nuoria
Jussi ja Antti kampanjoimassa
Ansku, Kaisa ja Jussi
Horsmakarnevaalit Ukkohallassa 22.-23.8.2009
Kainuun keskustanuorten perinteinen syystapahtuma järjestettiin tällä kertaa Hyrynsalmen Ukkohallassa, jossa yhteisen kisailun, jutustelun ja saunomisen lisäksi mm. kokeiltiin wakeboardingia. Testiryhmä totesi Suomessa uuden lajin haastavaksi, mutta hyvin toimivaksi urheiluksi!
Horsmakarnevaaleille osallistuneita Kainuun aktiiveja ja Pohjois-Pohjanmaalta vieraaksi kutsuttuja keskustanuorten piirin johtokunnan jäseniä. Sää suosi karnevaaliväkeä!
Keskustanuoret mukana Kajaanin kävelykadulla perjantaina 3.7.2009
BLKE-onnenpyöräarvonnassa Sotkan lahjoittaman Jippo-pyörän voitti Leo Ojavuo. BLKE-kesätapahtumien yhteydessä festarilippuarvontaan osallistuneista lipun Pipefestiin voitti Niina Valppu. Kiitos kaikille osallistumisesta ja onnea voittajille! Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.
Keskustanuoret mahdollisuuksien torilla Kajaanissa 23.5.2009
Mahdollisuuksien torilla Ilmari Pokela vastaamassa kajaanilaisten kysymyksiin. Mukana myös Marisanna Jarva ja Anssi Kyllönen.
RiLikin harjoitteli hattaramestariksi.
Ilmari vauhdikkaana!
Bensa loppuu ketju ei valloitti Puolangalla toukokuussa 2008
kuvat: Annakaarina Uusitalo
Pohjantähti-opiston "Pure politiikkaa" -koulutusseminaari Keminmaalla 19.-20.5.2007
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen Pohjantähti-opistolla Keminmaalla järjestetään 19.-20.5.2007 perinteinen "Pure politiikkaa" -koulutus Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun Keskustanuorille.
K-Klubit käynnistyvät Kainuussa kevään aikana
Seuraava K-Klubi järjestetään ma 14.5.2007 Kajaanin OKL:n päärakennuksessa. Lue K-Klubista lisää Ajankohtaista sivulta.
Kainuun Keskustanuoret oasllistuvat erilaisiin tapahtumiin ja messuille Kainuussa ja näin tuodaan toimintaa tutuksi.