"Luonto on lainassa lapsiltamme" (Keskustanuorten slogan)

Taantumasta ja sen vaikutuksista puhutaan paljon. Kunnat ja valtio pyrkivät taloudellisiin ratkaisuihin ja kilpailuttavat palvelut ja hankkeet sekä taantuman että talouskasvun aikana. Kilpailuttamisessa rahan ei pitäisi kuitenkaan olla ainoa merkittävä tekijä, sillä monesti halvin tarjous ei olekaan halvin eikä toisaalta kaikkea voida mitata rahassa. Eräs merkittävä osa, joka jää pois laskelmista, on ympäristö. Luonnon pääoman suojelemista kestävän kehityksen strategiana voidaan perustella myös luonnon pääoman supistumiseen liittyvällä epävarmuudella, muutosten palautumattomuudella, sukupolvien välisellä tasa-arvolla ja luonnonoikeuksilla. Luonnon pääoman suojelemista puoltaa usein myös kolmannen maailman köyhyyden helpottaminen.

Näihin liittyviä seikkoja on kuitenkin vaikea mitata rahassa ja sisällyttää tilinpitoon. Keskeinen ongelma kansantalouden tilinpidossa onkin, että bruttokansantuote ei ota huomioon, onko tuotanto järjestetty tulevaisuuden tuotannon tai hyvinvoinnin kustannuksella. Vuonna 1989 Christian Leipert käsittelee aihetta kirjassaan National Income and Economic Gowth. Hän on erotellut kansantalouden tilinpidon laskelmissa neljä väärin mitattua asiaryhmää. Hänen mukaansa näitä ovat: ympäristönsuojelun kustannukset, eläke- ja sairaanhoitokustannukset, tulojen, tuotosten ja luonnonvarojen menetykset sekä aiheutuneet ympäristövahingot.

Ongelmiin on pyritty löytämään erilaisia matemaattisia malleja, joiden avulla ympäristöön ja luontoonliittyvät haitat saadaan liitetettyä mukaan tilinpitoon. Taloudesta ja kestävästä kehityksestä Brundlandin komissio laati raportin vuonna 1987. Komission raportissa esitetyn määritelmän mukaan ”kestävällä kehityksellä pyritään tyydyttämään nykytarpeet ja täyttämään tämän päivän toiveet luopumatta mahdollisuudesta tehdä niin myös huomenna.” Määritelmä tarvitsi kuitenkin täsmennystä ja nykyään se määritellään siten, että ”uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisen täytyy olla tiettynä ajanjaksona vähäisempää kuin niiden tuotto samana aikana, talouden toiminnan seurauksena syntyvien jätevirtojen tulee olla pienempiä kuin luonnon sietokyky sekä uusitumattomien luonnonvarojen käyttö tulee korvata luonnonvarojen varantojen kasvulla tai elintaso tulee voida pitää vakaana uusiutumattomien luonnonvarojen pienenevistä varannoista huolimatta.”

Kuinka siis vielä 2010-luvulle tultaessa voidaan päätyä niinkin tyhmiin, vastuuttomiin ja lyhytnäköisiin ratkaisuihin kuin hiilen, turpeen ja öljyn käyttäminen energian ja lämmöntuotannossa? Vaikka kyse olisi kokonaan uudesta investoinnista, päädytään silti niin valtion kuin kuntienkin tasolla kestävän kehityksen vastaisiin ratkaisiuihin. Turvemaan sitoma hiilimäärä on kaksinkertainen verrattuna kaikkiin maailman metsien biomassaan. Turvemaa sitoo hiiltä keskimäärin 10 kertaa enemmän hehtaaria kohti kuin mikään muu ekosysteemi. Turpeen polttoainekäytöstä ja sen luokittelusta on erimielisyyttä. Euroopan unioini ja Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC luokittelevat turpeen fossiiliseksi polttoaineeksi. EU-Parlamentin ympäristövaliokunta torjui Suomen yritykset sisällyttää turve uusiutuvien energialähteiden listalle heinäkuun 2008 alussa.

Suomi kuitenkin jurputtaa vastaan. Se tai sen päättäjät eivät halua ottaa huomioon ympäristöasioita tai tulevaisuutta ylipäätänsä. Valtio velkaantuu, kuluttaa ja ajautuu yhä kauemmaksi ihmisyysaatteesta, mikä on tai ainakin oli yksi Keskustan tärkeimmistä periaatteista. Huoli huomisesta siirretään nuoremmille sukupolville: jätteet, vähentyneet luonnovarat ja valtion velka. Täytyykin vain ihmetellä, kuinka takapajuista kansaa sitä ollaan?

Elina Jämsä, opiskelija,
Toholammin kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsen,
Pohjoismaiden Keskustanuorten varapuheenjohtaja,
K-P:n keskustanuorten ympäristö- ja energiavastaava