Etusivu >  Keski-Pohjanmaa >  Politiikka >  Kannanotot v.2006 -

Kannanotot v.2006 -

18.4.2010 VUOSIKOKOUS: KESKI-POHJANMAAN KESKUSTANUORET TUKEVAT PUUMALAA JA SAARIKKOA

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret tukevat varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumalan jatkokautta Keskustan varapuheenjohtajana. Kokkolassa kokoontuneen piirikokouksen mielestä Tuomo on puoluejohdossa toimiessaan profiloitunut etenkin nuorten näkemysten esiintuojana sekä maltillisena puolueen toimintatapojen uudistajana.

Puumalan lisäksi Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret kannattavat erityisavustaja Annika Saarikon valitsemista Keskustan varapuheenjohtajaksi. Annika on profiloitunut etenkin alkiolaisen nuorten naisten Kerttu-verkoston puheenjohtajana sekä perustajajäsenenä. Mielestämme Keskustan johtoviisikko tarvitsee nyt Annikan ja Tuomon kaltaisia henkilöitä jotka voivat omalla toiminnallaan tuoda puolueelle ja sen aktiivitoimijoille uutta nostetta sekä uskoa omaan toimintaansa kun matkataan kohti vuoden päässä olevia eduskuntavaaleja. 

15.11.2009 ELINA JÄMSÄSTÄ KESKI-POHJANMAAN KESKUSTANUORTEN PUHEENJOHTAJA

Toholampilainen kunnanvaltuutettu Elina Jämsä valittiin yksimielisesti Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtajaksi piirin syyskokouksessa Kokkolassa. Piirin varapuheenjohtajana jatkaa himankalainen kunnanvaltuutettu Sami Hänninen.

Johtokunnan jäseniksi syyskokous valitsi Kokkolasta Elina Ihanuksen,Juho Karhumaan, Sanna Kiviniemen ja Lasse Tuomen. Kaustiseltajohtokuntaan valittiin Antti Mäkelä ja Juho Isokangas.Lisäksi johtokuntaan valittiin Antti Hänninen Kannuksesta.

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret ottivat syyskokouksessaan kantaaVetelin työpaikkatilanteeseen, sillä kunnan toiseksi suurimman työllistäjänOutokumpu Oyj:n tehtaan sulkemisen myötä kunnan työttömyyslukemat saattavat muuttua erittäin huonoiksi. Uuden yritystoiminnan ja tämän myötä uusien työpaikkojenluominen onkin kunnassa ensiarvoisen tärkeää. Yhteiskunnan ja etenkintyö- ja elinkeinoministeriön onkin mielestämme tultava "talkoisiin" mukaan nimeämälläVetelin kunta äkilliseksi rakennemuutosalueeksi jolloin voidaan parhaiten turvata uusientyöpaikkojen syntyminen ja ehkäistä pitkäaikaistyöttömyyden syntymistä kunnassa.

15.04.2009 VUOSIKOKOUKSEN KANNANOTTO

ISO-AHO EUROPARLAMENTTIIN

Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piiri tukee kokkolalaisen Juha Iso-Ahon
valintaa Euroopan parlamentin jäseneksi. Euroopan parlamentti tarvitsee Juhan
kaltaisia nuoria ja osaavia henkilöitä jotka haluavat olla vaikuttamassa
Suomen asioihin Euroopan parlamentissa. Parlamentti käsittelee yhä enemmissä
määrin Suomen ja keskipohjalaisten elämään vaikuttavia asioita jolloin
meidän paras asiantuntijamme ja turvamme parlamentissa on oma europarlamentaarikko.

Keskipohjalaisille tarjotaan myös näissä eurovaaleissa mahdollisuutta äänestää omaa
europarlamentaarikkoa. Juha Iso-Aho täyttää mielestämme europarlamentaarikolle
asetetut kriteerit ja hän on sitoutunut olemaan Euroopan parlamentin jäsenenä eikä
ole aikeissa palata kotimaan politiikkaan esimerkiksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Maakunnassamme on perinteisesti äänestetty eurovaaleissa kaikkein laiskimmin verrattuna
muihin vaaleihin ja Keskustanuoret toivovatkin tähän asiaan muutosta kannustamalla jokaista
keskipohjalaista käymään äänestämässä. Äänestäminen on tärkeää Euroopan parlamentin vaaleissa,
sillä näin turvaamme oman äänemme ja näkökantojemme kuulumisen eurooppalaisen vallankäytön
ytimessä Brysselissä.

20.11.2008 SYYSKOKOUKSEN KANNANOTTO

KESKI-POHJANMAAN KESKUSTANUORET TUKEVAT ISO-AHOA Keskustanuorten
Keski-Pohjanmaan piiri tukee ullavalaisen valtiotieteiden ylioppilaan Juha Iso-Ahon
valintaa Keskustan eurovaaliehdokkaaksi. 27-vuotias Iso-Aho toimii tällä hetkellä
Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajana. Keskustanuorten mielestä Euroopan Unioni
tarvitsee ja kaipaa nuoria toimijoita, jotka Juhan tavoin ovat osoittaneet halunsa uudistaa
Euroopan Unionia parempaan ja ihmisläheisempään suuntaan. Euroopan Unionissa Juhan
kaltaiset asiantuntijat ja verkostoitujat ovat omimmillaan, kun ratkotaan rajat ylittäviä
kysymyksiä tai tarvitaan muiden jäsenvaltioiden apua omien esitysten edistämiseksi.
Keskustanuoret korostavat myös, että on Keski-Pohjanmaan etu saada oma europarlamentaarikko
maakunnan alueelta.

9.3.2008 VUOSIKOKOUKSEN KANNANOTTO

Keskustanuoret puolustavat omaa ammattikorkeakoulua

Keski-Pohjanmaan Keskustanuorten piiri vaatii Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun
säilyttämistä itsenäisenä organisaationa myös tulevaisuudessa. Opetusministeriön
suunnitelmat Keski-Pohjanmaan, Seinäjoen ja Vaasan ammattikorkeakoulujen välisen yhteistyön
lisäämisestä ja tiivistämisestä ovat piirin mielestä kuitenkin hyvä asia

Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun säilymistä itsenäisenä organisaationa myös
tulevaisuudessa. Opetusministeriön suunnitelmat Keski-Pohjanmaan, Seinäjoen ja Vaasan ammattikorkeakoulujen
välisen yhteistyön lisäämisestä ja tiivistämisestä nähdään kuitenkin
positiivisena mahdollisuutena ja lisäarvona. Ylhäältä päin pakotetun yhteistyön lähtökohtana
tulee kuitenkin pitää alueiden ja yksiköiden omia tarpeita, sillä ammattikorkeakoulujen
vaikutus aluekehitykseen on suuri. Keski-Pohjanmaan Keskustanuorten mielestä
Seinäjoen ja Vaasan ohella myös Oulun ammattikorkeakoulu on liitettävä mukaan
yhteistyöhön, sillä Oulu on luonteva yhteistyösuunta jo ennestään Keski-Pohjanmaalle.

Piirikokouksen mielestä valtion olisi syytä panostaa entistä enemmän nykyisen alempi-
asteisen tieverkon kunnostamiseen kuin uusien tiehankkeiden aloittamiseen. Hyvän
mahdollisuuden painopisteiden linjauksen muuttamiseksi tarjoaa keväällä eduskunnan
käsittelyyn tuleva liikennepoliittinen selonteko.

19.11.2007 SYYSKOKOUKSEN KANNANOTTO

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret ovat tyytyväisiä Tehyn ja kuntatyönantajan aikaansaamaan
sopuun ja työtaistelun peruuntumiseen. Keskustanuoret pitävät hyvänä neljän vuoden
pituista palkkaratkaisua.

Nuoret ovat huolissaan myös Suomen tämänhetkisestä energiaomavaraisuudesta.
Energiaomavaraisuutta pitäisi korottaa huomattavasti korkeammalle tasolle, sillä
emme voi kovin pitkään jättää energiahuoltoamme tuontienergian varaan.
Jos sydäntalvella joudumme rajoittamaan teollisuuden energiankulutusta, siitä seuraa
teollisuudelle mittavia vahinkoja. Maine luotettavana ja vakaana toimijana kansainvälisillä
markkinoilla vaarantuu jopa siinä määrin, että teollisuuden työpaikat ovat vaarassa.

Keskustanuoret vaativat, että Keskusta ottaisi pääministeri Matti Vanhasen
johdolla ison ja vastuullisen roolin Venäjän puutulliasian ratkaisussa. Toteutuessaan
Venäjän puutullit aiheuttavat mittavia vahinkoja suomalaiselle paperiteollisuudelle
ja kansantaloudelle.

Syyskokous asetti tavoitteeksi saada jokaiseen keskipohjalaiskuntaan vähintään
yksi alle 30-vuotias keskustalaisvaltuutettu ensi syksyn kuntavaaleissa.
Tämä takaa myös nuorten äänten kuulumisen kuntien päätöksenteossa.

3.9.2007 KESKI-POHJANMAAN KESKUSTANUORET TUKEE PUUMALAA

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret tukevat kansanedustaja Tuomo Puumalan jatkamista
Suomen Keskustanuorten puheenjohtajana. Mielestämme Keskustanuorten ei pidä jättää käyttämättä
historiallista tilannetta jossa liiton puheenjohtaja toimii myös kansanedustajana. Kansanedustajan tehtävien
kautta puheenjohtaja pystyy vaikuttamaan vahvasti ja uskottavasti suoraan Keskustanuorten haluamiin
linjauksiin valtakunnan politiikassa. Puheenjohtaja Puumalan aikana on myös käynnistetty liitossa
laajamittainen poliittinen ohjelmatyö joka tullee tuottamaan tuloksia lähivuosien aikana puolueen poliittisissa
linjauksissa. Pidämme Tuomoa sosiaalisena ja luotettavana asioiden eteenpäin viejänä ja tämän olemme itse
todenneet monissa eri yhteyksissä. Tuomon tapa hoitaa asioita ihmisläheisesti on saanut monet vakuuttuneeksi
hänen kyvyistään omassa piirissämme sekä myös valtakunnan tasolla järjestön sisällä.
Tulevia kunnallisvaaleja ajatellen Tuomon kokemus ja osaaminen kunnallispolitiikasta keskikokoisessa
kaupungissa on erinomainen, sillä hän toimii tällä hetkellä myös Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Tämän aseman kautta hän pystyy varmasti vakuuttamaan ja toimimaan esimerkkinä monelle Keskustanuorten
jäsenelle joka miettii ehdokkaaksi lähtemistä. Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret tukevat vahvasti
Tuomo Puumalan valintaa Keskustanuorten puheenjohtajaksi myös toiseksi kaksivuotiskaudeksi.
Emme koe, että kansanedustajan työ haittaa puheenjohtajan tehtävien hoitamista, Olemme vakuuttuneita
siitä tosiasiasta jotta Tuomo hoitaa myös Keskustanuorten puheenjohtajuutta täysillä, eihän hän muuten olisi
jatkokaudelle lähdössäkään.

lisätiedot:
Juho Karhumaa,
puheenjohtaja
p. 0400 - 665965
j.karhumaa@reginonline.fi


23.04.2007 K-P:n Keskustanuorten vuosikokous

KESKI-POHJANMAAN KESKUSTANUORET TYYTYVÄISIÄ EDUSKUNTAVAALEIHIN

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret ovat tyytyväisiä eduskuntavaalien menestykseen piirin alueella.
Keskustanuorten K-P:n piiri asetti viime keväänä kovan tavoitteen alle 30-vuotiaan kansanedustajan
saamiseksi piirin alueelta. Tavoite toteutui erinomaisesti, kun kaustislaissyntyinen Tuomo Puumala
valittiin alueemme toiseksi kansanedustajaksi. Puumalasta tuli myös eduskunnan nuorin kansanedustaja.
Keskustanuorten mielestä on maakunnan etu, että piirin alueelta on nyt kaksi kansanedustajaa ajamassa
maakunnan ihmisille tärkeitä asioita. Keskustanuoret ovat kuitenkin huolissaan siitä, että eduskunnassa nuorten,
alle 30-vuotiaiden, ääni kuuluu entistä huonommin, sillä kyseistä ikäryhmää edustaa nykyisessä eduskunnassa
tasan kaksi kansanedustajaa. Puolueiden nuorisojärjestöjen onkin syytä ruveta yhteistyössä miettimään
keinoja nuorten kansanedustajien määrän lisäämiseksi ja nuorten äänestysaktiivisuuden kasvattamiseksi, sillä äänestystilastot kertovat nuorten käyneen laiskasti äänestämässä. Mielestämme eräs keino nuorten
äänestysaktiivisuuden kasvattamiseksi on äänestysikärajan laskeminen kunnallisvaaleissa 16 ikävuoteen.
Näin nuoret oppivat vaikuttamaan kotikuntansa asioihin jo nuorempana ja heille jää mielikuva äänestyksen
tärkeydestä. Lisäksi äänestyspaikkojen sijoittelluun on kiinnitettävä tarkemmin huomiota. Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret haluaisivat myös kokeilla nettiäänestyksen mahdollisuutta ja toivovat sen käyttöönottamista jo
seuraaviin vaaleihin, jos tarvittavat turvallisuusnäkökohdat saadaan ratkaistua.
Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret ottavat tyytyväisinä vastaan hallitusohjelman, sillä etenkin Keskustanuorille
tärkeistä asioista kuten mm. lapsiperheiden hyvinvoinnista ja opintotuen korottamisesta päästiin sopimukseen.
Myöskin hallituksen energiapoliittiset ratkaisut ovat Keskustanuorten mieleisiä ja ne mahdollistavat myös
muiden energiamuotojen kehittämisen ydinvoiman rinnalla.

KESKI-POHJANMAAN KESKUSTANUORET

lisätiedot:
Juho Karhumaa,
puheenjohtaja
p. 0400 - 665965
j.karhumaa@reginonline.fi

Olli Rantakangas,
toiminnanjohtaja
p. 040 776 9338
keski-pohjanmaa@keskustanuoret.fi


19.11.2006 K-P:N KESKUSTANUORTEN SYYSKOKOUKSEN KANNANOTTO

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret kannattavat kuudennen ydinvoiman rakentamista Suomeen.
Mielestämme Suomeen on alettava valtiovallan taholta valmistelemaan päätöstä lisäydinvoimalan rakentamisesta. Selvitysmies Matti Purasjoki totesi aiemmin syksyllä kauppa- ja teollisuusministeriön tilaamassa selvityksessä sähkömarkkinoista, että Suomea uhkaa lähiaikoina energiapula. Tällä hetkellä olemme tilanteessa jossa sähkönhinta jatkaa edelleen voimakasta kasvuaan samaan aikaan kun kulutus on edelleen hienoisessa nousussa niin teollisuudessa kuin kotitalouksissakin.

Kuudennen ydinvoimalan rahoitukseen ei valtion tarvitse mielestämme osallistua päärahoittajana. Valtion tulee kuitenkin huolehtia omalta osaltaan siitä, että ydinvoimalan rakentamista ja käyttöä varten tarvittavat luvat käsitellään mahdollisimman jouhevasti. Lupabyrokratian nopea käsittely takaa myös sen, että ydinvoimalan varsinainen rakentaminen voidaan aloittaa nopeasti.

Suomalainen raskasteollisuus ja sen pääosin omistama Teollisuuden Voima Oy rakentaa parhaillaan Eurajoen olkiluotoon viidettä ydinvoimalaa. Kun laitos saadaan vuoteen 2010 mennessä käyttökuntoon niin laitoksen tehot eivät riitä pitkäksi aikaa ylläpitämään tämän maan sähkönkulutustarvetta vaan joudumme ostamaan tuontisähköä lähes yhtä paljon kuin nykyään.

Suomessa on perinteisesti ollut paljon isoa, raskasta teollisuutta jonka teolliset prosessit vievät runsaasti sähköä. Osa teollisista prosesseista on jo nyt hyötysuhteiltaan niin korkeita ettei sen kasvattaminen enää käytännössä ole mahdollista, jos halutaan kuitenkin pitää samaan aikaan tuotteiden laadusta kiinni. Mielestämme ei ole kuitenkaan syytä epäillä etteikö teollisuus pyrkisi kaikin tavoin keksimään keinoja kuinka se saa kulutettua vähemmän sähköä, koska lienee myös heidän etunsa pitää sähkönkulutus pienenä.

Mielestämme ydinvoiman lisärakentamista puoltaa vahvasti se, että viime talvena Suomi joutui ensimmäistä kertaa tilanteeseen jossa tuontisähkömme määrää vähennettiin rajusti. Tämän johdosta Suomella oli ongelmia löytää korvaavaa sähköä tilalle, koska kaikki varakapasiteettimme oli jo tuontantokäytössä. Toistuuko tämä jälleen tulevana talvena ?
Keski-Pohjanmaan Keskustanuorten mielestä Suomen tulisikin pyrkiä kasvattamaan sähköntuotannon omavaraisuutta, sillä kapasiteettia kasvattamalla voimme itse toimia sähkön myyjänä naapurimaihin.

Emme halua kuitenkaan olla esteenä kehitykselle vaan mielestämme ydinvoimalan lisärakentamisen ohessa on jatkettava biopolttoaineilla toimivien voimalaitosten kehittämistä eteenpäin. Tällä hetkellä biopolttoaineilla toimivien voimalaitosten tuotantokapasiteetti ei vain ole niin suurta, että Suomen sähkömarkkinat voisivat siitä hyötyä suuremmassa mittakaavassa. Nyt on aika astua eteenpäin ja tehtävä tarvittavat poliittiset päätökset ydinvoimalan lisärakentamisesta jo tällä hallituskaudella. Tästä hyötyvät yhtä paljon yksityiset kotitaloudet kuin teollisuuskin.

KESKI-POHJANMAAN KESKUSTANUORET

Lisätiedot:
Olli Rantakangas
p. 040 776 9338

keski-pohjanmaa(at)keskustanuoret.fi

28.9.2006 KIRIL HÄYRINEN LIITTOSIHTEERIKSI

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret tukevat Kiril Häyrisen valintaa
Keskustanuorten liittosihteeriksi.

Mielestämme Kiril on osoittanut nykyisessä järjestöpäällikön toimessaan
erinomaista kykyä kehittää ja luoda uusia ideoita nuorkeskustalaisen
järjestökentän ja jäsenistön ylläpitämiseksi myös 2000-luvulla. Kirilin
toiminnassa esiintyvä positiivinen ilme on hyvä ja tärkeä ominaisuus.

Kirilin kokemukset järjestöpäällikön toimessa Keskustanuorilla takaavat sen,
että hänen Keskustanuorten kentän ja jäsenrakenteen tuntemuksensa on erinomainen.
Näillä tiedoilla ja kokemuksilla on iso painoarvo kun Keskustanuoria luotsataan uudella
vuosituhannella jolloin poliittinen järjestötoiminta ei ole nuorison ykkösharrastus.
Kirilin esittämät ajatukset Keskustanuorten organisaation ja poliittisen toiminnan kehittämisestä
ovat omiaan tukemaan hänen valintaansa Keskustanuorten liittosihteeriksi.

Uskomme vahvasti, että Kiril Häyrisestä Keskustanuoret saavat tietävän,
osaavan ja vahvasti positiivisellä hengellä mukana olevan liittosihteerin.
Näin ollen toivommekin, että Vaasassa kokoontuva Keskustanuorten jäsenistö yhtyy kanssamme
samaan mielipiteeseen ja Kiril Häyrinen valitaan Keskustanuorten seuraavaksi liittosihteeriksi.

Lisätiedot:
Olli Rantakangas
p. 040 776 9338

keski-pohjanmaa@keskustanuoret.fi

2.4.2006 KESKUSTANUORET VALMISTAUTUVAT EDUSKUNTAVAALEIHIN

Keski-Pohjanmaan Keskustanuorten piirikokous keskusteli vilkkaasti eduskuntavaaleista ja asetti samalla muutamia tärkeitä tavoitteita eduskuntavaaleja varten. Tärkein tavoite eduskuntavaaleissa Keski-Pohjanmaan Keskustanuorilla tulee olemaan Keskustanuoren, alle 30-vuotiaan, kansanedustajan saaminen. Lisäksi piirikokous määritteli nuorelle ehdokkaalle äänimäärätavoitteen ja tavoitteeksi päätettiin asettaa, että ehdokkaamme on saatava yli 7000 ääntä. Tavoitteeseen pääseminen vaatii paljon töitä, mutta Keskustanuoret ovat valmistautuneet vaalityöhön ja tavoitteena onkin lisätä Keskustan kannatusta etenkin nuorten äänestäjien keskuudessa. Vaaleissa tullaan lisäksi kiinnittämään huomiota nuorten äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen etenkin ensimmäistä kertaa äänestävien osalta.
Piirikokous antoi myös täyden tukensa Keskustan puheenjohtajalle, pääministeri Matti Vanhaselle, sillä mielestämme pääministeriä on kohdeltu iltapäivälehdistössä epäkiitollisella tavalla. Kokkolassa kokoontuneen piirikokouksen mielestä puolueen puheenjohtajalle on annettava myös täysi kentän tuki ja kentän on syytä myös ruveta keskittymään eduskuntavaaleihin.

Lisätiedot:
Olli Rantakangas
p. 040 776 9338

keski-pohjanmaa@keskustanuoret.fi