Lapin Keskustanuoret pyrkii tapahtumissaan ennen kaikkea jäseniemme yhteiskunnallisen tietämyksen parantamiseen ja erilaisten vaikuttamistaitojen kehittämiseen.
Koulutukset
Erilaiset koulutustapahtumat ovat keskeinen toimintamuotomme. Koulutustapahtumat ovat yleensä viikonloppuun ajoittuvia kaksipäiväisiä tilaisuuksia. Koulutuksiimme olemme saaneet alustajiksi varsin usein korkean profiilin asiantuntijoita ja kansainvälisestikin tunnettuja kovan luokan politiikkoja. Tämäntyylisten luennoitsijoiden myötä koulutuksemme ovat pystyneet tarjoamaan jäsenistöllemme ajankohtaista ja laadullisesti korkeatasoista tietoa yhteiskunnallisista asioista.
Koulutusviikonloppumme ovat kuitenkin paljon muutakin kuin laadukasta yhteiskunnallista keskustelua. Ne ovat myös tilaisuuksia, joissa osallistujat pääsevät tutustumaan toisiinsa paremmin, rentoutumaan ja pitämään hauskaa samanhenkisellä porukalla. Esimerksi Posion kesäpäivät ovat kuuluneet tapahtumatarjontaamme jo vuodesta 2006 lähtien. Jo vuosien ajan olemme järjestäneet "Pure politiikkaa" -koulutuksen yhdessä Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirien kanssa. Koulutuksissa on vuosien saatossa vieraillut lukuisia nimekkäitä asiantuntijoita ja politiikoja, kuten Paavo Väyrynen ja Hannele Pokka. Muut koulutustapahtumat vaihtelevat aiheiltaan järjestämispaikkakunnan ja ajankohtaisten teemojen mukaan. Vaalien aikaan aiheet liittyvät yleensä luonnollisesti vaalitoimintaan.
K-Klubit
K-Klubit ovat parin tunnin mittaisia lyhempiä koulutustilaisuuksia, joissa vierailee asiantuntijavieraita. Vuonna 2009 K-Klubeissamme on esimerkiksi vieraillut kansanedustaja Janne Seurujärvi kertomassa nuoren vaikuttajan mahdollisuuksista sekä aluetiedottaja Katja Kalamäki Lapin Eurooppatiedotuksesta.
Olohuoneet
Järjestämme epäsäännöllisen säännöllisesti Olohuone -tapahtumia Kahvila Kauppayhtiöllä. Olohuoneet ovat epävirallisia kokoontumisia kahvikupposen ääressä. Tavoitteena on keskustella ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista ja tavata muita keskustanuoria. Olohuoneissa on matala kynnys. Tervetuloa niihin ja muihin tapahtumiimme!