Nimi ja ikä:
Kai Puro, 19
Kotipaikkakunta:
Kemi, tällä hetkellä asun opiskelupaikkakunnallani Oulussa.
Mitä teet?
Opiskelen Oulun Yliopistossa Taloustieteiden tiedekunnassa laskentatoimen linjalla ensimmäistä vuotta. Sen lisäksi puuhastelen paljon mm. puolueen hommissa. Niitä onkin minulle kertynyt lukuisten sihteerinhommien myötä paljon...
Miksi Keskusta?
Keskusta on ainoa puolue, joka pystyy sovittamaan niin yrittäjyyden, yritteliäisyyden, kuin sivistyksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuudenkin kulkemaan käsi kädessä. Perusturvapuolueena Keskusta ajaa niidenkin asiaa, jotka siihen itse eivät pysty. Luonto ja kestävä kehitys ovat myös keskustalaiselle tärkeitä asioita. Ne eivät ole toistensa poissulkevia hyödyketuotannon ja työllisyyden kanssa. Aluepolitiikka on myös tärkeä. Suuret kaupunkikeskukset ja harvempaan asutut alueet tarvitsevat toisiaan. Helsinki tuo vaurautta koko Suomeen, mutta koko Suomi tuo vaurautta myös Helsinkiin, suoraan esimerkiksi yhteisöverotulojen kautta.
Miten tulit mukaan Keskustanuorten toimintaan?
Jo ihan pikkulapsesta alkaen olin jakanut isäni kanssa keskustan mainoksia. Minun vaippojanikin oli joskus vaihdettu kesken kokouksen. Jäseneksi liityin kun minua pyydettiin mukaan Kemin Keskustanuorten toimintaan vuonna 2005.
Millaisia muistioja ja kokemuksia sinulla on toiminnastasi Keskustanuorissa?
Lukuisat tilaisuudet ja tapahtumat. Puoluekokous Lahdessa 2010. Kahdet eduskuntavaalit. Keskustanuorten sääntömääräiset kokoukset iltatilaisuuksineen.
Mitä tavoitteita sinulla on politiikassa?
Saada minunkaltaisten, sekä minulle tärkeiden ihmisten ja kotiseutuni ääntä kuuluviin isossa maailmassa. Tehdä mahdollisimman moni ihminen tyytyväiseksi elämäänsä.
Onko sinulla joitain luottamustehtäviä?
Keskustanuorissa toimin osaston puheenjohtajana ja piirin varapuheenjohtajana. Keskustan sisällä teen myös lukuisia sihteerin ja verkkovastaavan tehtäviä. Puolueen ulkopuolella aloitan kolmannen kaksivuotiskauden Kemin Nuorisoasiain neuvottelukunnassa. Lisäksi olen Länsi-Pohjan musiikkitoimen yhteislautakunnan pj:n varajäsen, sekä Kemin seurakunnan kasvatustoiminnan johtokunnan varajäsen.
Poliittinen esikuvasi?
Jaa-a. Monet puolueen suuret vaikuttajat, niin entisiä kuin nykyisiä.
Missä olet kymmenen vuoden kuluttua?
Töissä, sanotaanko vaikka näin optimistisesti: rahoituslaitoksen pääjohtajana. Oma koti ja oma perhe. Nollapäästöinen citymaasturi.
Mitä lappilaisuus sinulle merkitsee?
Vapautta, tilaa, tiivistä suhdetta luontoon.
Mitä ilman et voisi elää?
Hiiltä, vetyä, happea, typpeä, rikkiä, rakkaita ihmisiä.
Oikea vai vasen?
Keskellä, niin ei tipu tieltä, vaikka katuvalot revittäisiinkin säästötyistä.
Sininen, punainen vai vihreä?
Vireä vihreä. Sehän on kasvun ja puhtaan luonnon väri.