Oikeudenmukaisuutta toisen asteen yhteiskuntaopetukseen
Ammatillisten perustutkintojen laajuus on Suomessa keskimäärin 120 opintoviikkoa (ov), josta yhteiskunnalliselle opetukselle on varattu vain 1 ov. Yhteiskunnallinen opetus on puserrettu osaksi erittäin laaja-alaista opintoainekokonaisuutta ”Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätieto”. Aineen yleistavoitteissa todetaan, että opetuksen tulee edistää opiskelijan valmiuksia toimia demokraattisen yhteiskunnan vastuullisena ja osallistuvana jäsenenä.
On kuitenkin kyseenalaista saavutetaanko nämä tavoitteet, kun näin laajan mutta tärkeän ainealueen opetukseen on varattu näin rajallinen tuntimäärä. Mielestämme on myös väärin, että ammattioppilaitoksessa opiskelevalla nuorella ei ole edes mahdollisuutta saada aineesta lisäkursseja valinnaisenakaan. Pohjois-Savon Keskustanuoret pitää tilannetta vakavana uhkana ammattiin opiskelevien nuorten oikeudelle ja edellytyksille toimia yhteiskuntamme aktiivisena jäsenenä.
Yhteiskunnallisen opetuksen määrässä on myös merkittävä ero lukioiden ja ammattioppilaitosten kesken. Lukiolaisten saaman yhteiskunnallisen opetuksen määrä on ammattioppilaitoksissa opiskeleviin verrattuna keskimäärin nelinkertainen. Näemme, että tilanne eriarvoistaa toisen asteen opiskelijoita keskenään, asettaen ammattiin opiskelevat epäoikeudenmukaiseen asemaan. Näiden epäkohtien seuraukset käyvät ilmi karulla tavalla lukuisista tutkimuksista.
Yhteiskuntaopetuksen määrä ammattioppilaitoksissa tulisi nostaa vähintään lukion minimitasolle (2 ov). Mahdollisuuksien mukaan oppilaitosten olisi myös tarjottava valinnaisia yhteiskuntaopin lisäopintoja. Koemme, että politiikka on yhä edelleen tehokkain tapa vaikuttaa yhteiskunnassa, eikä sen opettamista nuorille tule pelätä. Hyvä esimerkki on äänestäminen, johon opettajien väsymättä tulisi nuoria rohkaista.
Oppilaitosten tulisi muuttaa nuivaa suhtautumistaan poliittisten nuorisojärjestöjen vierailuihin. Yli kolmannes nuorista kokee, että jos oppilaitos järjestäisi mahdollisuuksia tavata politiikassa toimivia ihmisiä, lisäisi se nuorten kiinnostusta politiikkaan. Keskustanuorten tulee edistää entistä aktiivisemmin nuorten mahdollisuuksia tutustua politiikkaan ja löytää keinoja, joilla oppilaitoksetkin saataisiin tarttumaan tähän epäkohtaan.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2011 aloite
Sukupuolineutraali avioliittolaki Keskustanuorten tavoitteeksi
Usean puolueen kansanedustajista koostuva ryhmä on valmistellut lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Aloite julkaistaan viikolla 39 ja siihen pyritään keräämään yli 100 kansanedustajan allekirjoitus. Asia tulee siis lähiaikoina Suomessa eduskunnan käsittelyyn, mutta Suomen Keskustanuorilla ei ole liittokokouksen määrittelemää kantaa ns. sukupuolineutraaliin avioliittoon.
Sukupuolineutraali avioliittolaki tarkoittaa avioliittolakia, joka sallii eri sukupuolta olevien parien lisäksi myös samaa sukupuolta olevien parien avioliiton. Kyse on lainsäädännöstä ja parien juridisen aseman turvaamisesta, eikä avioliittolailla ole vaikutusta esimerkiksi kirkon vihkimisoikeuteen. Sukupuolineutraali avioliittolainsäädäntö on voimassa Alankomaissa (voimaan 2001), Belgiassa (2003), Espanjassa (2005), Kanadassa (2005), Etelä-Afrikassa (2006), Norjassa (2008), Ruotsissa (2009), Portugalissa (2010), Islannissa (2010) sekä Argentiinassa (2010). Lisäksi samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat laillisia useissa Yhdysvaltain osavaltioissa ja Meksikon pääkaupungissa Méxicossa. Yleisradion elokuussa 2010 teettämässä mielipidekyselyssä suomalaisista 54 % kannatti ja 35 % vastusti sukupuolineutraalia avioliittolakia.
Samaa sukupuolta olevilla pareilla on ollut Suomessa vuodesta 2002 lähtien mahdollisuus rekisteröidä parisuhde. Rekisteröity parisuhde takaa osittain samat oikeudet kuin avioliitto, mutta esimerkiksi oikeutta yhteiseen sukunimeen tai ulkoiseen adoptioon ei ole. Sen sijaan rekisteröidyssä parisuhteessa olevilla on oikeus perheen sisäiseen adoptioon, joka turvaa lasten oikeudellista asemaa. Jo siis nykyään lesboparit voivat hankkia lapsen hedelmöityshoitojen avulla, mutta miespareilla vastaava mahdollisuutta ei ole.
Sen lisäksi, ettei avioliitto ja rekisteröity parisuhde käsitä samoja oikeuksia, nähdään usein kahden eri parisuhdelain ongelmana symbolinen merkitys. Eri parisuhteiden symbolinen yhdenvertaisuus voi toteutua vain, jos parisuhteita määrittää yksi oikeudellinen instituutio eikä parisuhteita eritellä sukupuolisen suuntautumisen mukaan. Kaksi eri parisuhdelainsäädäntöä aiheuttaa myös ongelmia yksityisyyden suojassa, kun mm. erilaisissa lomakkeissa joudutaan käyttämään kahta eri määritelmää kysyttäessä siviilisäätyä.
Keskustanuorten arvoihin kuuluu yhdenvertaisuus, ja myös syksyn 2011 kampanjan teemaksi on otettu ihmisoikeudet. Ihmisten yhdenvertainen kohtelu kuuluu ihmisoikeuksiin. Kaikkien kansalaisten tulee olla yhdenvertaisia lain edessä, eikä tämä toteudu nykyisessä avioliittolaissa. Jokaisella, katsomatta seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoleen, tulisi olla oikeus avioitua valitsemansa ihmisen kanssa.
Pohjois-Savon Keskustanuoret esittää, että Suomen Keskustanuorten liittokokous ottaa myönteisen kannan sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2011 aloite
Kunnallisjärjestöjen kotisivut kuntoon!
Keskusta.fi uudistettiin vuonna 2010. Silloin tavoitteeksi asetettiin, että uudistuneilla sivuilla olemme Suomen johtava digipuolue. Tämä ei ole kuitenkaan toteutunut, sillä monien kunnallisjärjestöjen sivut ovat puutteelliset ja tiedot vanhentuneita.
Kotisivut antavat hyvän kanavan tiedottaa mm. kunnan ajankohtaisista asioista ja tulevista tapahtumista. Kotisivujen uudistaminen ja aktiivien kouluttaminen tähän on aloitettava pikimmiten yhteistyökumppanien kanssa. Kunnallisjärjestöjen kotisivut tulee saada kuntoon kaikissa kunnissa, jotta pääsisimme lähemmäksi alkuperäistä tavoitettamme.
Pohjois-Savon Keskustanuoret toivovat, että kaikki kunnallisjärjestöt päivittäisivät sivustonsa ajatellen tulevia kuntavaaleja. Puolueemme ulkoisella näkyvyydellä on merkitystä. Pohjois-Savon Keskustanuoret esittävät, että Suomen Keskustanuoret toimivat edelläkävijöinä omien päivitettyjen sivujensa kautta ja näyttävät näin esimerkkiä muille.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2011 aloite
Kunnanvaltuutetut esiin
Keskustaliike on vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kokemansa tappion jälkeen pohtinut eri keinoja, joilla puolueen kannatus saataisiin uuteen nousuun. Oppositioaseman myötä näkökulmiemme nostaminen valtamedian tietoisuuteen on tullut aikaisempaa haastavammaksi.
Keskusta ei suinkaan ole oppositiossa kunnissa ja maakunnissa, v aikka eduskunnassa olemmekin oppositiossa . Tämä on se maaperä, johon tulevaisuutemme menestyksen siemenet on kylvettävä. Ja ketkäpä olisivat parempia aatteenkylväjiä, kuin keskustalaiset isännät ja emännät kautta maan, jotka tuntevat oman kuntansa maaperän.
Pohjois-Savon Keskustanuoret kannustavat kaikkia keskustalaisia kunnanvaltuutettuja astumaan rohkeasti esiin omalla paikkakunnallaan. Itse kullakin on kaikkein ”omin” vaikutuskanavansa; paikallislehden palsta, torikahvila, taloyhtiön leikkipuisto, tai vaikka ikämiesten keppijumppa – missä ihmisten arki, siellä keskustalainen aate. Pohjois-Savon Keskustanuoret esittävät, että Suomen Keskustanuoret ohjeistavat omia nuoria kunnanvaltuutettuja toimimaan aktiivisesti myös vaalien välillä ja tuomalla rohkeasti aatettamme esiin.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2011 aloite
Pitkäjänteisyyttä päätöksentekoon
Suomen poliittinen päätöksenteko on tänä päivänä poukkoilevaa. Yhteiskunnan rakenteissa ja toiminnoissa on paljon korjattavia asioita, mutta monet päätökset tehdään liian nopealla aikataululla ilman riittävää selvitystä saavutettavista hyödyistä. Sinipunahallituksen suunnittelema kuntauudistus on esimerkki päätöksestä, mikä tehdään lähes spontaanisti ilman riittäviä selvityksiä pelkän poliittisen paineen vuoksi. Paras -hankettakaan ei ole vielä viety loppuun saakka ja nyt kuntien pitäisi sopeuttaa toimintojaan jälleen uudestaan.
Nykyinen yhteiskunta on täynnä erilaisia kehittämisprojekteja, mutta usein sinällään hyvätkin kehittämisprojektit jäävät tuloksiltaan laihoiksi projektien lyhytkestoisuuden ja poukkoilevuuden vuoksi. Esimerkiksi terveydenhuollossa ennaltaehkäiseviä projekteja tarvitaan, mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa, jos projektin loputtua palataan entiseen eikä ole onnistuttu luomaan toimivia uusia toimintatapoja. Poukkoilu suunnasta toiseen vie uskottavuutta poliittiselta päätöksenteolta ja ajaa kunnat sekä tavalliset kansalaiset ahtaalle. Isojen koneistojen muuttaminen vaatii aikaa ja ruohonjuuritason työtä. Pelkkä nuijankopautus Arkadianmäellä ei ratkaise ongelmia vaan vasta aloittaa työn.
Pohjois-Savon Keskustanuoret kannattavat pitkäjänteisyyttä yhteiskunnan kehittämissä. Aloitetut projektit pitää pystyä viemään kunnialla loppuun saakka sekä varmistamaan, että kaikki osapuolet ovat yhtä mieltä kehittämisen tarpeellisuudesta ja oikeasta suunnasta. Isoissa rakenteellisissa muutoksissa tarvitaan aikaa ja yhteistä tahtotilaa. Pohjois-Savon Keskustanuoret esittävät, että Suomen Keskustanuoret edistävät pitkäjänteisyyttä päätöksenteossa ja tarjoavat aitoja vaihtoehtoja politiikan kentällä.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2011 aloite
Koulutuspolitiikka joustavammaksi
Nuorten syrjäytymistä ja työttömäksi joutumista pitää estää entistä tehokkaammin. Nykyisellään kuitenkin moni nuori kouluttautuu alalle, joka ei pysty tarjoamaan hänelle työtä. Samaan aikaan esimerkiksi terveydenhuollossa olisi paljon avoimia työpaikkoja, mutta koulutusmäärät eivät kykene vastaamaan alan kasvavaan tarpeeseen. Vuosien kouluttaminen työttömäksi on yhteiskunnan rahojen haaskausta, minkä vuoksi koulutuspolitiikan pitäisikin pystyä nykyistä joustavammin vastaamaan työelämän tarpeisiin. Nykyisin päätöksenteko sisäänottomäärien muuttamiseksi on liian byrokraattista ja vaaditaan vuosien selvitystyö, jotta sisäänottomääriä voidaan muuttaa. Koulutus vie usein useita vuosia, minkä vuoksi päätökset pitäisi pystyä tekemään riittävän ajoissa ennen kuin ehtii syntyä suurta työvoimapulaa jollekin alalle.
Oppilaitosten rahoitus riippuu opiskelijoiden määrästä, minkä vuoksi oppilaitokset ovat haluttomia riittävän ajoissa pienentämään sisäänottomääriä, jos valmistuneille ei ole kysyntää työmarkkinoilla. Nykyisellään oppilaitokset ovat haluttomia tekemään muutoksia, koska vaarana on toimintamenojen pieneneminen. Toisaalta aloituspaikkojen lisääminen vaatii vuosien selvittelyn, jona aikana työvoimatilanne vain pahenee. Pohjois-Savon Keskustanuoret esittää oppilaitosten rahoitusmallin uudistamista niin, että oppilaitosten rahoituksessa huomioitaisiin myös valmistuneiden työllistyminen. Vastaavasti pitäisi tarjota oppilaitoksille joustavampi mahdollisuus ilman liiallista byrokratiaa siirtää aloituspaikkojen määrää aloilta, joilla ei ole työtä, aloille, joilla olisi enemmän työtä.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2011 aloite
Yhteiskunnan taattava kunniallinen vanhuus
Nuoriin pitää panostaa yhteiskunnassa, sillä he rakentavat maata ja takaavat yhteiskunnan menestymisen. Kuitenkaan tämä ei saa tarkoittaa sitä, että ikäihmiset unohdettaisiin. Yhteiskunnallisessa keskustelussa suurten ikäluokkien eläköitymisestä on tehty ongelma ja ikäihmisistä puhutaan vain kustannuseränä. Kuitenkin samalla tavalla kuin veteraanit ovat aikanaan puolustaneet maatamme ja sotien jälkeen jälleenrakentaneet sen, ovat myös suuret ikäluokat rakentaneet hyvinvointivaltiotamme ja ovat pikkuhiljaa jäämässä nimenomaan ansaituille eläkepäiville. Suomeen on syntymässä työvoimapula ja terveydenhuollon kustannukset kasvavat mutta on väärin syyllistää tästä ikäihmisiä. Pohjois-Savon Keskustanuoret haluavat olla sillanrakentajia sukupolvien välillä ja luoda ymmärrystä ikäihmisten ja nuorten kesken.
Ikäihmisiä ei pitäisi nähdä pelkästään kulueränä. Nykyvanhukset elävät pidempään ja terveempinä ja ovat vielä eläkeiässäkin monesti suuri apu yhteiskunnalle esimerkiksi vapaaehtoistyössä. He myös kuluttajina luovat työllisyyttä. Ikäihmiset ovat aikanaan antaneet meille mahdollisuuden syntyä hyvinvointi-Suomeen, joten on meidän velvollisuutemme taata heille kunniallinen vanhuus ilman kuluerän leimaa. Näin toimimalla voimme myös ansaita heidän kunnioituksensa meidän työtämme kohtaan.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2011 aloite
Omalääkärijärjestelmä takaisin
Terveydenhoidon menot uhkaavat karata käsistä. Hoito- ja lääkekulut kasvavat koko ajan, mutta on melko vähän projekteja menojen ehkäisemiseksi. Ennaltaehkäisy on halvinta hoitoa, mutta toimiva terveydenhuolto hiipuu tekijöiden ja vastuunoton puutteeseen. Esimerkkinä tästä on monelle paikkakunnalle aikanaan luotu toimiva omalääkärijärjestelmä, joka rapautuu määrärahojen ja yhteisen tahtopulan puutteeseen. Potilaalle nimetty omalääkäri tuntee potilaan sairaushistorian ja pystyy saamaan kokonaisvaltaisemman kuvan potilaasta kuin joka kerta vaihtuvat keikkalääkärit. Tällöin potilaan hoito ja lääkitys tulee arvioitua säännöllisesti ja mahdolliset keinot puuttua ajoissa ongelmiin ovat paremmat. Esimerkiksi lääkityksessä ongelmat eivät ratkea määräämällä lääkettä edellisten lääkkeiden haittavaikutuksiin, mutta nykyisellään monella paikkakunnalla on lääkäri-, raha- tai tahtopulan vuoksi ajauduttu tähän negatiiviseen noidankehään, jossa kukaan ei ota vastuuta potilaan hoidosta. Yksinomaan lääkärien määrää lisäämällä tilanne ei ratkea. Suomessa hyödynnetään nykyisin liian vähän hoitajien ja apteekkien osaamista. Parhaimmillaan potilaiden hoito on yhteistyötä terveydenhuollon eri sektoreiden, niin lääkärien, hoitajien, apteekkiväen kuin kotipalvelujen tarjoajienkin kesken. Eri alojen osaamista hyödyntämällä myös kustannuksia on mahdollista pienentää.
Pohjois-Savon Keskustanuoret haluavat lisätä yhteistyötä terveydenhuollossa sekä mahdollisuuksia pitkäaikaisiin hoitosuhteisiin esimerkiksi omalääkärijärjestelmää tukemalla.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2011 aloite
Eduskuntavaaliohjelmaan kokonaisvaltainen perhepolitiikka – myös yksinasuvat huomioitava!
Keskusta on perustanut työryhmän pääministeri Kiviniemen johdolla luomaan perhepoliittisen ohjelman eduskuntavaaleja 2011 varten. Kesän 2010 puoluekokouksen aloitteissa nousi esille huoli yhden hengen talouksien huomioimisesta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tilastokeskuksen mukaan yksinasuvia oli vuoden 2009 lopulla 1026 000 eli 41 prosenttia asuntokunnista. Tällainen joukko ei ole homogeeninen, vaan siihen kuuluu sekä hyvin toimeentulevia että hieman huonommin pärjääviä henkilöitä. Elämäntilanteet ovat erilaisia ja yksinasumisen syitä on lukuisia.
Nykyinen suomalainen politiikka ei kuitenkaan huomio yksinasuvia ja ydinperhettä pidetään edelleen ideaalina, jota esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmä tukee. Esimerkiksi ministeri Vapaavuoren työryhmän ehdotus keskittää kaikki asumistuen saajat kunnallisiin tuettuihin vuokra-asuntoihin, on hyvin lyhytnäköistä politiikkaa. Suuri osa yhden hengen talouksista kuuluu asumistuen saajiin, koska yksinasuvalla asumiskustannukset ovat suuret, jopa 78 prosenttia tuloista, verrattuna talouksiin, jossa ne ovat jaettavissa toisen kanssa. Kaavailut kunnallisessa vuokra-asunnossa asumisesta asumistuen myöntämisperusteena kaventavat ihmisten itsenäistä päätösvaltaa valita asuinpaikkansa ja -tapansa. Miksi ihmisiä pitäisi rangaista siitä, että joko vapaaehtoisesti tai tahtomattaan asuu ja elää yksin?
Keskustanuorten on ehdottomasti puututtava tällaiseen kehitykseen. Yhden hengen talouksia ei voi unohtaa politiikanteossa. Yksinasuvat ovat kasvava joukko, ja heidän oikeuksiaan on herättävä puolustamaan. Keskustalaiseen ajatusmaailmaan on aina kuulunut mahdollisuuksien tasa-arvo, tämän tulee toteutua myös käytännössä. Yhteiskunnan on tuettava valinnanvapautta, ei sulkea ihmisiltä mahdollisuuksia poliittisella ohjauksella.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2010 aloite
Pahoinvointiin puututtava laaja-alaisesti
”Toinen tuomituista valeli nukkuneen miehen housuille ulkoa hakemaansa sytytysnestettä ja toisen sytytti sen tupakansytyttimellä tuleen. Mies sai jalkoihinsa erittäin vakavat palovammat, joiden hoito jatkuu yhä. Kun palanut mies vietiin hoitoon, asuntoon jäänyt kaksikko rikkoi huvikseen ikkunan, komeron oven ja pöydän pinnan.” Kyseiset miehet olivat tekohetkellä 22-vuotiaita. Uutinen Savon Sanomamissa 16.9.2010.
Purkaako ihminen tällaisilla järjettömillä vahingonteoillaan omaa sisäistä pahaa oloaan, pelaako hän päihdyttävien aineiden alaisena väkivaltaista tietokonepeliä vai onko hän vain pohjimmiltaan paha.
Terveyden edistäminen eri keinoin sekä varhainen puuttuminen hyvinvointia uhkaaviin riskitekijöihin, kuten mielenterveys- ja päihdeongelmiin, on mahdollista, mikäli toiminta on systemaattista ja säännöllistä. Keskustanuorten on vaikutettava siihen, että lasten ja nuorten vuosittaiset terveystarkastukset toteutetaan koko maan alueella Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti (Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta).
Ymmärrys oikeasta ja väärästä tuntuu olevan katoamassa yksilöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa. Minä! Minulle! Lasten ja nuorten luonnollisissa arjen toimintaympäristöissä tulee kiinnittää huomiota jatkuvaan eettisyyskasvatukseen, jotta olisi mahdollista ymmärtää ja oppia toisten ihmisten ja heidän tunteidensa huomioon ottamista. Keskustanuorten tulee nostaa arjen ympäristöjen eettisyyskasvatus keskeiseksi sivistystoiminnan osa-alueekseen.
Tietokonepelissä örkki örähtää ja nousee uuteen taisteluun, todellisessa maailmassa elämä päättyy liian aikaisin aivan turhaan. Lapsia ja nuoria tulee suojella väkivaltaviihteeltä erityisesti mainontaan ja markkinointiin vaikuttamalla, myös Keskustanuorten tulee osallistua aihetta käsittelevään yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2010 aloite
Keskustanuorista savuton järjestö
Muutettu tupakkalaki astui voimaan 1.10.2010. Muutosten myötä tavoitteena on tupakkatuotteiden käytön loppuminen Suomessa. Erityisesti keskitytään ehkäisemään lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamista. Laki rajoittaa tupakkatuotteiden markkinointia ja tarjontaa. Myös tupakointikieltoja laajennetaan, esimerkiksi lasten ja nuorten käytössä oleviin tiloja ja ulkona järjestettäviä tilaisuuksia koskien.
Tutkimusten mukaan jokainen tupakoija sairastaa vähintään yhden tupakkaperäisen sairauden ja joka toinen tupakoija kuolee sellaiseen ennenaikaisesti. Tupakka on myös suurin väestöryhmien välisten terveyserojen aiheuttaja. Tupakoinnin haittoja ovat muun muassa vaikea riippuvuus, kudosvauriot sekä erilaiset tupakkaperäiset sairaudet. Tupakka vaikuttaa erittäin haitallisesti lasten ja nuorten kehittyvään elimistöön.
Terveys 2010-ohjelman eräänä tavoitteena on nuorten tupakoinnin vähentäminen siten että vuonna 2015 16–18-vuotiaista tupakoi päivittäin alle 15 prosenttia. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää tupakointikokeilujen ehkäisemistä ja tupakkatuotteiden käytön lopettamisen edistämistä. Tähän voidaan vaikuttaa esimerkiksi yhteiskunnallisen toiminnan ja tupakoimattomuudesta annettavan positiivisen mielikuvan välityksellä.
Keskustanuorten jäsenet ovat 15–30-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia. Näin ollen myös Keskustanuorten on osallistuttava tupakoimattomuutta edistävään yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön. Pohjois-Savon Keskustanuoret esittävät, että vuoden 2011 aikana kaikista Keskustanuorten tapahtumista tulee savuttomia.
Savuttomat työpaikat, sairaalat ja kampukset ovat yleistyneet merkittävästi koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ajan. Tupakkalaki kieltää tupakoinnin perusopetusta, ammatillista koulutusta ja lukio-opetusta antavissa oppilaitoksissa. On itsestään selvää, että myös nuorisojärjestön tulee olla savuton.
Savuttomuuden myötä Keskustanuorista voisi tulla järjestökentän edelläkävijä tupakoimattomuutta edistävässä vaikuttamistyössä.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2010 aloite
Hyvä ja esimerkillinen käytös
Me Keskustanuoret vaikutamme päätöksillämme ja toiminnallamme koko yhteiskuntamme tulevaisuuteen ja etsimme aktiivisesti epäkohtia joihin voisimme tarttua. Joskus on kuitenkin katsottava lähemmäksi, itseemme.
Jokainen Keskustanuori on tämän järjestön ja samalla myös puolueen käyntikortti. Oma toimintamme ja käytöksemme määrittelee sen miltä näytämme muiden ja toistemme silmissä.
Hyvä käyntikortti ei nuku silloin kun asiantuntijat puhuvat ja jakavat meille arvokasta tietoa järjestömme ja politiikkamme kehittämiseksi. Valtakunnallisten tapahtumien yhteiset hetket tulee käyttää aktiiviseen keskusteluun ja asialliseen kannanottamiseen. Silmien ja korvien auki pitäminen on ennen kaikkea myös asiantuntevan puhujan ja muiden läsnäolijoiden huomioimista ja kunnioittamista. Toiminnan perustuminen vapaaehtoisuuteen ei anna oikeutta epäkunnioittavaan käytökseen.
Pohjois-Savon Keskustanuoret toivovat, että liittomme toimintaa kehitettäisiin myös tällä tasolla. Jokainen Keskustanuori vaikuttaa omalla käytöksellään koko järjestön tulevaisuuteen ja menestymiseen.
Pohjois-Savon Keskustanuoret
Liittokokous 2010 aloite