Etusivu >  Satakunta >  Politiikka >  Johtaminen, päätöksenteko ja valta organisaatiossa

Johtaminen, päätöksenteko ja valta organisaatiossa

Johtaminen, päätöksenteko sekä valta ovat kolme tekijää, jotka ovat keskeisessä asemassa minkä tahansa organisaation järjestelmässä. Mutta mitä ovat johtaminen, valta, päätöksenteko? Johtaminen voidaan jakaa kahteen osaan: toisaalta on ihmisten johtaminen, eli leadership, ja toisaalta asioiden johtaminen, management. Johtajuus on siis asioiden aikaansaamista ihmisten avulla. Päätöksenteko puolestaan on aina johtamisen erottamaton osa, eräs johtajan perustehtävistä. Hyvää johtajaa pidetään päättäväisenä, varmana ihmisenä, eli päätöksenteko on iskostunut jokaisen käsitykseen hyvästä johtajasta. Kuitenkin päätöksen hyvyyttä ja huonoutta on usein vaikea arvioida etukäteen, ja siksi päätöksen hyvyys paljastuu yleensä vasta jälkikäteen. Miksi sitten päätöstä on niin vaikea arvioida etukäteen? Yksinkertaisesti siksi, että päätöksentekijä joutuu perustamaan päätöksensä epätäydelliselle tiedolle menneisyydestä, senhetkiselle käsitykselle nykyisyydestä ja jollekin kuvalle tulevaisuudesta. Kun lisäksi otetaan mukaan tilannetekijät ja henkilön persoonallisuus, saadaan koko soppa sekoitettua hyvinkin sekaiseksi. Päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä on siis monia, joista jokainen lisää päätöksenteon epävarmuutta. Vahva johtaja kuitenkin tekee päätöksen ja hänen tulee kantaa vastuu sen hyvyydestä. Vaan entäpä mitä on valta? Vallan käsitys yksinkertaistettuna on ?kyky saada toinen tekemään jotain, jota tämä ei muussa tapauksessa tekisi?. Näin vallan kiteytti Robert Dahl jo vuonna 1957, eikä liene kovinkaan kaukana totuudesta. Valta voi perustua rankaisuun tai palkitsemiseen (keppi ja porkkana), tai mallikäyttäytymiseen, joka käsitetään vallankäytön kohteen haluun identifioitua. Suomalaisten johtajien hokema ?johtaja johtaa edestä? -fraasi perustuu juuri tähän ajatukseen. Vallan tekijöitä on aikojen saatossa lueteltu lisääkin, mutta nämä lienevät ne tärkeimmät.

On siis helppo havaita johtaminen, päätöksenteko ja valta missä tahansa organisaatiossa, eivätkä puolustusvoimat ole näissä asioissa kovinkaan erilainen yritysorganisaatioista, vaan päinvastoin hyvin lähellä. Vaikka päätöksenteon kohteet ovat näissä hyvinkin erilaisia, ovat perusajatukset samanlaiset: johda asioita ja ihmisiä tekemään asioita jotka tulee tehdä päästäksemme tiettyihin ennalta-asetettuihin tavoitteisiin. Eikä näin vain Suomessa, vaan yrityskäytössä tämä strategia on ollut käytössä jo pitkään. Voitaneen siis kiteyttää johtaminen, päätöksenteko ja valta organisaation keskeiseksi työkaluksi asioiden tekemiseksi, jotka aikaansaavat ja edesauttavat kehitystä niin operatiivisella kuin strategisella organisaatiotasolla.



Matti Ohvo
johtokunnan jäsen
Keskustanuorten Satakunnan piiri ry