Etusivu >  Satakunta >  Politiikka >  Kuntien naimakaupat

Kuntien naimakaupat

Huoltosuhde on maassamme kovaa vauhtia muuttumassa sietämättömäksi. Väestön ikääntyminen tuo tullessaan monia haasteita. Julkisten palveluiden, varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluiden menot kasvavat kiihtyvällä vauhdilla. Lisäksi työvoimapula vaanii nurkan takana. Suomi pyrkii vastaamaan näihin tuleviin haasteisiin mm. PARAS-hankkeella.

Kuntaliitokset on nähty yhtenä keinona vastata tuleviin rahoitusongelmiin. Kuntien yhdistymiset ovat puhuttaneet meillä Satakunnassakin ja tulevat jatkossakin olemaan agendalla. Satakunnan Keskustanuoret haluaa muistuttaa, että kuntaliitokset eivät ole ainoa keino reagoida ongelmiin. Suuremmat kuntayksiköt voivat helposti olla jopa tehottomampia kuin pienet. Pelkästään kuntahallintojen yhdistäminen ei yksin tuota merkittävää taloudellista säästöä. Myöskään demokratian kannalta kuntaliitokset eivät ole merkityksettömiä. Pienemmässä kunnassa päättäjien ja kuntalaisten välinen suhde on lähempi, kuin isommissa kunnissa. Tällöin kuntalainen saa äänensä paremmin kuuluviin.

Satakunnan Keskustanuoret vaatii kuntien päättäjiltä ennakkoluulotonta keskustelua ja yhteistyövalmiuksia kuntien yhteisten palveluiden järjestämiseksi. On monia palveluita, joita kunnat voivat yhteistyöllä tuottaa, jolloin ei tarvitse mennä kuntaliitoksiin rahoituksen turvaamiseksi. Tämä on asia, jossa pitää vetää yhtä köyttä.

 

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry:n vuosikokous 3.4.2006