Lyhyesti virsi kaunis: Keskustan ja Kokoomuksen nousu kahdeksi suurimmaksi puolueeksi on tärkeä oikeistolaisuuden arvovoitto. Suomen kaksi dynaamisinta ja suurinta oikeistopuoluetta ovat vihdoin löytäneet myös toisensa ja alkaneet kehittää tervettä oikeistolaista yhteistyötä, joka tulee kantamaan hedelmää aikaisempaa radikaalimpana hallitustyönä (mikäli Keskusta ja Kokoomus hallituksen yhdessä muodostavat) kuin tähän mennessä on totuttu. Kun tuntuu siltä, ettei mitään uutta koskaan saada aikaiseksi vaikka hallituspohja olisi mikä, niin ei olla mietitty kuinka toisinajattelevat puolueet ovat hallituksia viimeisen 12 vuotta muodostaneet. Lähes jokaisen asiakysymyksen kohdalla joudutaan tekemään toisinaan varsin tehottomia kompromissiratkaisuja (erityisesti sosiaali- ja maatalouspolitiikan suhteen).
Nyt voimme toivoa varsin uudistusmielisen aikakauden alkua. Se, että kuinka posiitiivista kehitys tulee olemaan jää nähtäväksi, mutta itse väittäisin taloudellisen nousukauden aikana tämän olevan kuitenkin varsin myönteistä. Kun talous kehittyy, on järkevää lisätä tulosta erityisesti tehokkaalla veropolitiikalla. Nykyisten maltillisten verohelpotusten aikana valtion ylijäämä oli varsin merkittävä, joka voidaan käyttää pahan päivän varalle ja sen hetkisten heikompiosaisten avustamiseen, mutta erittäin tärkeää on kohdentaa lisääntyneitä tuloja tulevankin kehityksen varmistamiseen investoimalla ja lisäämällä tutkimus- ja kehitystyötä. Nykyinen kehityskausi pitää hyödyntää täysillä ja tämä on selvästi myöskin suomalaisen enemmistön kanta.

Vanhoista uhkakuvista täytyy luopua jo vanhanaikaisina ja propagandistisina. Tällä viittaan tietenkin Ahon muodostamaan porvarihallitukseen 90-luvun alussa. Väitänkin, että oli juuri porvarihallituksen ansiota, ettei Suomen valtio ajautunut lopulliseen konkurssiin. Tilanne oli sietämätön; Maailman laajuinen lama nakersi pientä Suomea ja meidän suurin ulkomaankauppakumppani Neuvostoliitto romahti ja jäi taistelemaan oman muutoksensa edessä. 1980-luvun yltiöoptimistisen ajan jälkeen, jättilainojen ja velkaantumisen vuoksi Suomen tilanne oli vakavampi kuin ymmärsimmekään. Silloisen valtionvarainministerin Iiro Viinasen ajamat valtion menojen leikkaukset todellisuudessa pelastivat suomalaisen hyvinvointivaltion, eikä päin vastoin kuten on väitetty. Oikeistopuolueille hyvinvointivaltion turvaaminen Suomessa on itsesarvo, eikä sitä voida muuttaa millään valheellisilla väitteillä. Täytyy vain miettiä olisiko mikään muunlainen hallituspohja pystynyt samaan, nimittäin Suomen talous oli jo nousussa kun Lipponen muodosti ensimmäisen sateenkaarihallituksen.

Radikaalinan toimintana voidaan myös pitää Suomen EU-jäsenyyttä. Laman keskellä kouristeleva Suomi pääsi yhtäkkiä nopeasti kiinni unionin neuvottelemiin kauppasopimuksiin, joita meillä ei ollut ja vielä hanaklemman neuvottelun takana ne olisivat olleet. Ahon hallitusta syytettiin laman syvyydestä Suomessa, mutta 2000-luvun talouskavu ei taas ollut Vanhasen hallituksen ansiota, vaan pelkästään yritysten. Ristiriitaista puhetta. Tottakai Vanahsen hallitus edesauttoi talosukasvua ja Aho nosti Suomen syvimmästä kuopastaan.

Kun porvarihallitus sai kaikista väitteistä huolimatta erinomasita tulosta aikaiseksi äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa, kuinka tehokasta se voisi olla talouskehityksen aikaan. Kun vaalien tulos oli mitä oli, mielestäni on tärkeää antaa nyt oikeiston näyttää mihin se parhaimillaan pystyy. Muita pohjia on jo koitettu kehityksen aikana, nyt on oikeistolaisuuden konsensuksen aika. Työväen ja heikompiosaisten asemaa ei tietäenkään unohdeta. Heidän asemansa on niin yhtähyvin oikeistolaisten mielessä, kuin vasemmistolaistenkin. Jokainen puolue pyrkii kaikkien maksimaaliseen hyvään, jokainen hieman eri lääkkein. Nyt omaa lääkettään tarjoaa oikeisto, joka on vihdoin löytämässä toisensa, joten vasemmiston kannattaa vapista.

Sami Korpela

varapuheenjohtaja

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry