Etusivu >  Satakunta >  Toiminta

Toiminta

Satakunnan Keskustanuoret on aktiivisesti toimiva poliittinen nuorisojärjestö. Toiminta on on kaikille nuorille avointa eli kaikki halukkaat (15-30-vuotiaat) ovat tervetulleita mukaan toimintaamme!

Vietämme aikaa yhdessä muutenkin kuin vain kokousten yhteydessä. Järjestämme ns. touhupäiviä, jolloin teemme jotakin mukavaa esim. menemme keilaamaan tai vaikkapa lähdemme patikkaretkelle luonnon helmaan. Monipuoliset yritysvierailut ovat myös toimintamme yksi perusjuttu. Viimeksi olemme käyneet Satakunnan Painotuote Oy.ssä, SataMaidossa, Posiva Oy:ssä ja Villilän elokuvastudioilla Nakkilassa.

Osallistuminen maakunnassa tapahtuviin tapahtumiin, kuten esimerkiksi erilaisille messuille kuuluu oleellisesti toimintaamme. Näin saamme järjestömme toimintaa näkyvämmäksi ja kansalle tiedon siitä, että Satakunnan Keskustanuoret toimivat innokkaana ja vahvana.

Omien tapahtumiemme lisäksi osallistumme myös Keskustanuorten liiton järjestämiin tapahtumiin. Näitä tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja ovat myös avoimia kaikille nuorille.