Keskustanuoret on poliittinen nuorisojärjestö, joka vaikuttaa yhteiskuntaan politiikan keinoin arvojensa ja ohjelmiensa mukaisesti.
Keskustanuoret on merkittävä nuorten vaikuttamiskanava ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattava nuorisojärjestö.
Se minkälaisessa koulussa, kunnassa, Suomessa ja maailmassa elämme ei ole itsestäänselvyys. On tärkeää, että nuoret ovat mukana vaikuttamassa lähiympäristöönsä ja koko yhteiskuntaan liittyviin asioihin.
Me tarvitsemme aktiivisia kansalaisia, aktiivisia nuoria, jotka tuovat mielipiteensä esille, osaavat, tietävät ja toimivat arvojensa mukaisesti.
Jätä kädenjälkesi
-
Liity
mukaan Keskustanuoriin