Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun Keskustanuorten keskusteluforumilla.
02.02.2010
Keskustanuoret vaativat, että hallitus käynnistää työmarkkina- ja nuorisojärjestöjen edustajien kanssa neuvottelut nuorisotuposta. Nuorisotupon tulee sisältää kokonaisratkaisu nuorten koulutus- ja harjoittelupaikkoihin sekä palkkaukseen ja työttömyysturvaan.
Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen kertoi Keskustanuorten näkemyksiä 2.2. tiistaina Ylen aamu-tv:ssä
>>
http://areena.yle.fi/video/723827
Keskustanuoret kutsuvat tilanteen vakavuuden vuoksi kaikki eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt hätätilaistuntoon. Tämän tiistaina 2.2.2010 järjestettävän tilaisuuden on tarkoitus toimia lähtölaukauksena nuorisotupon aikaansaamiselle.
- Keskenään kilpailevien nuorisojärjestöjen on nyt haudattava sotakirveensä ja yhdistettävä voimansa, jotta saamme hallituksen ja työmarkkinajärjestöt ymmärtämään nuorten todellisen ahdingon, kertoo Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.
Keskustanuoret edellyttää, että hallitus ottaa nuorisotyöttömyyden nujertamisen ykkösasiakseen. Tilanne, jossa jo joka viides nuori on työttömänä, ei ole missään olosuhteessa hyväksyttävä. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen on ryhdyttävä nopealla aikataululla päättäväisiin toimenpiteisiin, jotta nuoria uhkaava pitkäaikainen syrjäytymiskierre saadaan katkaistua alkuunsa.
>>
Keskustele aiheesta Kohtaamo.netissä
Lisätietoja:
Antti Kurvinen , Keskustanuorten puheenjohtaja, 044 751 4257, antti.kurvinen(at)keskustanuoret.fi
Tuomas Vanhanen , Keskustanuorten poliittinen suunnittelija, 050 389 7258, tuomas.vanhanen(at)keskustanuoret.fi
Julkaisija: