Ohjepankki
| Ohjepankista löydät ohjeita Keskustanuorten 1) politiikan tekemiseen, 2) koulutusten järjestämiseen, 3) osasto- ja piiritoiminnan organisoimiseen sekä 4) viestintään.
Ohjepankin rakennus on vielä kesken. Tämän takia kaikkia ohjeita ei ole vielä saatavilla. Valmiisiin ohjeisiin löydät alla olevien linkkien kautta. |
|
| 1. Politiikka | |
| Keskustanuoret vaikuttavat yhteiskunnassa politiikan keinoin. Politiikalla Keskustanuoret tarkoittavat osallistumista oman elinympäristön ja koko yhteiskunnan kehittämiseen edustuksellisen demokratian kautta, toimimalla kansalaisyhteiskunnassa sekä omien valintojen ja konkreettisen toiminnan avulla.
|
|
| 1.1 Ajatuspajat | |
|
Ajatuspaja on Keskustanuorten järjestämä tilaisuus, jossa käydään keskustelua jostain määritellystä aiheesta ja visioidaan Keskustanuorten tavoitteita käsiteltävän aiheen suhteen.
Ajatuspaja on siis villiä poliittista visiointia faktojen pohjalta. Näistä ajatuspajassa syntyneistä erilaisista, mahdollisesti keskenään vastakkaisistakin tavoitteista tehdään kirjallinen tuotos, joka käsitellään sitten osaston, piirin tai liiton virallisessa kokouksessa. >> Ajatuspajat |
|
| 1.2 Kokoukset | |
| Kokouksia tarvitaan poliittisista tavoitteista sekä sääntömääräisistä ja ajankohtaisista asioista päättämiseen. Kokousohjeesta löydät vinkkejä hyvän, mielekkään, toimivan ja demokraattisen kokouksen järjestämiseksi. | |
| 1.3 Toiminta tavoitteiden eteen | |
|
1.3.1 Edustaminen
Keskustanuoret ovat mukana päätöksentekoelimissä, joissa Keskustanuorten edustajat tekevät päätöksiä yhdessä määritettyjen poliittisten tavoitteiden mukaisesti. |
|
|
1.3.2 Vaalityö
Keskustanuoret tekevät vaalityötä, jotta he saavat omia edustajia tekemään päätöksiä Keskustanuorten poliittisten tavoitteiden mukaisesti. |
|
|
1.3.3 Verkostoituminen ja lobbaus
Keskustanuoret verkostoituvat päättäjien, valmistelevien virkamiesten, kansalaisjärjestön ja yrityselämän edustajien kanssa ja lobbaavat heitä toimimaan Keskustanuorten poliittisten tavoitteiden mukaisesti. |
|
|
1.3.4 Tiedottaminen
Keskustanuoret tiedottavat poliittista tavoitteistaan medialle suunnatuilla tiedotteilla, verkkosivuillaan, omassa lehdessään, sähköpostikirjeillä, tempauksilla ja kampanjoilla. >> Viestintäopas |
|
|
1.3.5 Itse tekeminen
Keskustanuoret toimivat itse poliittisten tavoitteidensa mukaisesti. Esimerkiksi Keskustanuorten poliittinen tavoite: "Kestävän kehityksen edistäminen" huomioidaan kaikessa Keskustanuorten toiminnassa. |
|
| 2. Koulutus | |
| 2.1 Aktiivisen kansalaisen perustutkinto | |
| Aktiivisen kansalaisen perustutkinto on neljän koulutuksen kokonaisuus. Nämä neljä koulutuksen aihetta on valittu siten, että ne muodostavat perustieto- ja taitopaketin yhteiskunnasta ja vaikuttamisesta. Sen takia se sopii erityisesti 15-20-vuotiaille nuorille ja uusille jäsenille.
>> Ohjeet: Aktiivisen kansalaisen perustutkinto |
|
| 2.2 Aktiivisen kansalaisen jatkotutkinto | |
|
Aktiivisen kansalaisen jatkotutkinto syventää valmiuksia toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Se soveltuu erityisesti Aktiivisen kansalaisen perustutkinnon suorittaneille ja niille, joilla jo on perustiedot- ja taidot yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Se tulee sisältämään osiot: 1) Politiikka ja viestintä, 2) Demokratiakäsitykset ja poliittiset ideologiat, 3) Puolueiden nykytila ja tulevaisuus, 4) Suomi 20 vuoden päästä.
|
|
| 2.3 K-Klubit | |
| K-Klubi on Keskustanuorten koulutus, jonka aiheet tulevat seitsemästä eri teemasta. Nämä teemat ovat: 1) Vaikuttaminen, 2) Maailmankatsomus, 3) Luonto ja elinympäristö, 4) Suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus, 5) Sivistys, 6) Terveet elämäntavat sekä 7) Kansainvälisyys. Kaikista K-klubeista osallistujat saavat todistuksen.
>> K-Klubit |
|
| 3. Teematoiminta | |
| 3.1 Monikulttuurinen toiminta | |
|
3.1.1 Monikulttuurisen toiminnan opas
Monikulttuurisen toiminnan järjestäminen vaatii järjestöltä erityistä huomiota. Keskustanuorten monikulttuurisuus-projektin tuloksena syntyi opas, jonka pohjalta Keskustanuoret ja muut järjestöt voivat helpommin huomioida monikulttuuriset nuoret toiminnassaan. >> Monikulttuurisen toiminnan opas |
|
|
3.1.2 Monikulttuuriset tapahtumat
Monikulttuuristen tapahtumien järjestäminen on hyvä keino nostaa monikulttuurisuus yhdeksi Keskustanuorten toiminnan osa-alueeksi ja saada toimintaan mukaan uusia ihmisiä. Monikulttuuriset tapahtumat ovat osa Keskustanuorten perustoimintaa. Keskustanuorilla on viisi valmista monikulttuurisuustapahtumaa. >> Ohjeet: Monikulttuuriset tapahtumat |
|
| 4. Osasto- ja piiritoiminta | |
| 4.1 Osastotoiminta | |
| Osasto ja sen johtokunta vastaa Keskustanuorten paikallisesta politiikasta ja toiminnasta.
>> Osastotoiminta |
|
| 4.2 Piiritoiminta | |
| Piiri, johtokunta ja toiminnanjohtaja vastaavat Keskustanuorten alueellisesta politiikasta ja toiminnasta.
>> Piiritoiminta |
|
| 5. Viestintä | |
| 5.1 Viestintäopas | |
| Viestintäopas auttaa hahmottamaan Keskustanuorten viestinnän koko kentän ja ohjeistaa toimimaan siinä hyvin ja yhtenäisesti.
>> Viestintäopas |
|
| 5.2 Graafinen ohjeisto | |
| Keskustanuorten graafisesta ohjeistosta löytyy ohjeet markkinointimateriaalin tuottamiseksi.
>> Graafinen ohjeisto |
|
| 5.3 Nuori Keskusta-lehden opas | |
|
Nuori Keskusta -lehti on Keskustanuorten lehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa jäsenille ja muille tilaajille. Oppaasta löydät ohjeet Nuori Keskusta-lehden juttujen tekemistä varten. >> Nuori Keskusta-lehden opas |
|