
Kesto: 2-3h
Paikka: Mikä tahansa tila, jossa pystyy käymään koko osallistujaporukalla isoa keskustelua ja ryhmäkeskusteluja.
Kuvaus: Keskustanuorten Ajatuspajan ideana on visioida poliittisia näkemyksiä Ajatuspajan ennalta määritetystä poliittisesta teemasta. Tarkoituksena ei ole löytää kompromisseja ja tehdä päätöksiä, vaan tuoda kaikkien Ajatuspajaan osallistuvien näkemyksiä esille ja toimittaa ne kootusti eteenpäin jatkotyöstöä varten.
Toteutus:
Ennen Ajatuspajaa
- Määritetään Ajatuspajalle jokin poliittinen aihe tai kysymys, jota Ajatuspajassa on tarkoitus käsitellä. Tämä Ajatuspajan aihe on yleensä jokin ajankohtainen kysymys, johon halutaan yhdessä vaikuttaa.
- Valmistellaan aiheesta ns. faktapaperi. Tähän A4-kokoiseen paperiin kootaan perustiedot ja nykytilanne käsiteltävästä aiheesta. Näin keskustelua voidaan käydä tosiasioiden eikä olettamusten pohjalta. Faktapaperiin on hyvä myös miettiä ne 3-5 kysymystä, joihin Ajatuspajasta toivotaan löytyvän näkemyksiä.
- Varataan mahdollisesti joku asiantuntija alustamaan aiheesta. Alustajan rooli on kuitenkin perinteistä "seminaaria" pienempi. Alustajalle annetaan aikaa 10-30min ja tämän jälkeen alustaja voi halutessaan siirtyä Ajatuspajan osallistujaksi, jolloin hänellä on yhtä paljon puheaikaa, kuin muilla osallistujilla.
Ajatuspajan aikana
- Järjestetään tila siten, että siellä on helppo käydä keskustelua koko osallistujaporukalla.
- Jaetaan kaikille osallistujille faktapaperit.
- Valitaan Ajatuspajan vetäjä ja sihteeri.
- Annetaan alustajan kertoa aiheesta 10-30min.
- Käydään yleistä keskustelua aiheesta. Vetäjä jakaa puheenvuoroja ja sihteeri kirjaa esitettyjä ajatuksia ylös. Puheenvuoroja tulee rajoittaa siten, että ne kestävät esim. korkeintaan 1-2min.
- Yleisen keskustelun jälkeen siirrytään noin kolmen hengen ryhmiin. Ryhmät keskustelevat faktapaperissa määritetyistä kysymyksistä.
- Ryhmät esittelevät ajatuksensa koko osallistujaporukalle. Aikaa on noin 2-3min/ryhmä.
- Kun kaikki ovat esitelleet ajatuksensa, käydään vielä tämän pohjalta yleistä keskustelua.
- Lopuksi sihteeri esittelee kaiken sen, mitä keskustelua on käyty. Jos on esitetty erilaisia näkemyksiä samaan asiaan, voidaan vielä mielenkiinnon vuoksi käsien nosto äänestyksellä käydä läpi kuinka paljon kullakin näkemyksellä on kannatusta. Sihteeri merkitsee tulokset ylös.
- Kiitetään osallistujia Ajatuspajasta.
- Toimitetaan Ajatuspajan kirjallinen tuotos jatkokäsittelyyn osaston, piirin tai liiton työryhmille tai johtokunnille.