Keskustanuoret on poliittinen nuorisojärjestö, joka vaikuttaa yhteiskuntaan arvojensa ja ohjelmiensa mukaisesti politiikan keinoin ja kasvattaa nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen. Keskustanuorten mielestä yhteiskunnallisen päätöksenteon on oltava ihmisläheistä ja -lähtöistä. Ihmisyysaatteesta kumpuaa Keskustanuorten neljä arvoa:
sivistys, yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja yhteisöllisyys.
Keskustanuoret järjestävät erilaisia tapahtumia, koulutuksia, tempauksia ja Keskustanuorten kautta pääsee osallistumaan myös aktiiviseen kansainväliseen toimintaan. Keskustanuorilla on toimintaa kaikkialla Suomessa ja jäseniä noin 12 000. Keskustanuorten toiminta on kaikille 15-30-vuotiaille nuorille avointa.
Asiat muuttuvat, kun niihin itse vaikuttaa
Se minkälaisessa koulussa, kunnassa, Suomessa ja maailmassa elämme ei ole itsestäänselvyys. On tärkeää, että nuoret ovat mukana vaikuttamassa lähiympäristöönsä ja koko yhteiskuntaan liittyviin asioihin.
Me tarvitsemme aktiivisia kansalaisia, aktiivisia nuoria, jotka tuovat mielipiteensä esille sekä osaavat ja tietävät kuinka toimia arvojensa mukaisesti.
Keskustanuoret vaikuttavat yhteiskunnassa politiikan keinoin. Politiikalla Keskustanuoret tarkoittavat osallistumista oman elinympäristön ja koko yhteiskunnan kehittämiseen:
a) Edustuksellisen demokratian kautta
b) Toimimalla kansalaisyhteiskunnassa
c) Valintojen ja konkreettisen toiminnan avulla
Olenko valmis ottamaan vastuusta myös muista ihmisistä ja elinympäristöstäni?
Keskustanuorten toiminnassa oppii aktiivisen kansalaisen tietoja ja taitoja. Nuori aktiivinen kansalainen osallistuu ja vaikuttaa omaan elinympäristöön, kehittää omaa maailmankatsomustaan, toimii lähiluonnon tasapainon parantamiseksi, edistää suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta, sivistää itseään, ylläpitää terveitä elämäntapoja sekä toimii myös kansainvälisesti.