”Muistakaa, että nuorisojärjestö on puolueen omatunto. Juuri nuoren ihmisen asia on pitää päämäärä silmiensä edessä. Meidän päämäärämme ei ole valta eikä määräävä asema. Meidän päämäärämme on parempi suomalainen yhteiskunta” (V.J. Sukselainen MNL:n liittokokouksessa 27.7.1964).
Toimintansa alkuvuosina MNL:lle riitti poliittisen toimintansa pohjaksi maalaisliiton puolueohjelma ja sen omat säännöt, joissa määriteltiin järjestön tarkoitus toimia mm. maaseutunuorison yhteiskunnallisen ja valtiollisen vastuuntunnon kasvattajana. Omia poliittisia kannanottoja nuorisojärjestö toi esille lähinnä valtuuskunnan julkilausumissa, johtohenkilöiden puheissa ja julkaisuissa. Kantaa otettiin muun muassa maatalousväestön etukysymyksiin ja maalaisnuorison koulutuksen epäkohtiin.
Poliittisesti merkittävintä toimintaa keskustanuorilla on ollut aina ohjelmatyö, jossa nuorten aatteellisuutta on pyritty soveltamaan yhteiskunnan muuttamiseksi. Alkuaikoina perustietoa ja asennetta ammennettiin Johannes Virolaisen Maaseutuhenkisestä elämänkatsomuksesta (1949) ja Paavo Tuomarin Santeri Alkion yhteiskunnallisista aatteista (1950). Ensimmäisessä poliittisessa periaateohjelmassaan 1952 puhuttiin maalaisliittolaisen politiikan sijasta jo keskustapolitiikasta, jonka tehtävänä oli äärimmäisyyksien hillitseminen ja ristiriitojen tasoittaminen yhteiskunnassa. Nuorten keskeinen poliittinen ihanne 1950-luvulla oli maaseutumainen ja maaseutuhenkinen yhteiskunta. Sosiaalipoliittisena perusohjeena oli Santeri Alkion testamentti ”Älä unohda köyhän asiaa”.
Maalaisliittolaisten nuorten politiikan ja aatteen perusteokset 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa olivat Paavo Tuomarin kirja Santeri Alkion yhteiskunnallisista aatteista ja Johannes Virolaisen kirja maaseutuhenkisestä elämänkatsomuksesta. Molemmissa teoksissa tuotiin esille alkiolaista maaseutuhenkistä elämäkatsomusta, ihmisyysaatetta ja keskustalaista ristiriitoja sovittelevaa näkökulmaa. Erityisesti Virolaisen kirjaa luettiin ahkerasti. Yksittäiset säilyneet arkistokappaleet ovat käytössä erittäin kuluneita.
Maaseudun Nuorten Liiton periaateohjelma vuodelta 1953 ja tiivistetty versio vuodelta 1956 määrittelivät nuorisojärjestön poliittisen linjan pitkään. Maaseutuhenkisen elämänkatsomuksen lisäksi ohjelmien ihanteina olivat Suomen itsenäisyys ja vapaus, kansanvalta, rauhantyö, rakentava keskustapolitiikka, sivistysihanne, kolmannen tien talousjärjestelmä, Santeri Alkion ajatukset ja kristilliset arvot.
Vuoden 1952 periaateohjelma palveli tarkoitustaan aina 1950-luvun lopulle saakka. Vuonna 1960 ohjelmaa uusittiin. Uusi ohjelma korosti liberaalis-radikaalissa hengessä kaikkien kansalaisten yhtäläistä oikeutta hyvinvointiin ja luontaisten taipumusten vapaaseen kehittämiseen. Vuonna 1962 periaateohjelmaa tarkistettiin radikaalimpaan suuntaan. Nuorten ohjelmien painopisteet 1960-luvulla noudattivat puolueen linjauksia: maatalouskysymykset jäivät vähemmälle huomiolle yleisimpien, varsinkin sosiaalipolitiikan sekä alueellisten teollistamis-, ammatti- ja korkeakouluhankkeiden rinnalla.
Nuorten varsinainen ohjelmatyö lähti kunnolla käyntiin 1960-luvulla, jolloin alettiin kiinnittää huomiota myös yhteiskunnan muihin kysymyksiin kuin pelkästään maanviljelijöiden asioihin. Viljelijöiden asema jäi edelleen sydämen asiaksi, mutta ohjelmiin tuli mukaan lisää yleispolitiikkaa. Kuvassa vasemmalla vuoden 1963 toimintakirja, mikä sisälsi myös ohjelman esittelyn. Keskellä vuoden 1966 ohjelmallinen vihkonen ja oikealla vuoden 1967 poliittinen ohjelma.
Nuorisojärjestön poliittinen toiminta huipentui luonnollisesti vaalikampanjoihin, mutta politiikkaan pyrittiin vaikuttamaan myös muutoin. Järjestö esitti kantojaan myös yleisimpiin nuorisoa koskeviin poliittisiin kysymyksiin. Eräs vaikuttamisen keino oli lähettää erilaisia lähetystöjä ministereiden puheille. Myös puolueen kansanedustajien välityksellä pyrittiin tekemään uusia eduskunta-aloitteita.
MNL pyrki vaikuttamaan suoraan maalaisliiton eduskuntaryhmään. He ”lobbasivat” maalaisliittolaisia kansanedustajia ennen kuin kyseistä sanaa edes tunnettiin. Vuonna 1959 nuoret vaativat parempia opiskelumahdollisuuksia, lisää varoja nuorisojärjestöjen kasvatustyöhön, ammattivalinnanohjauksen kehittämistä, työttömyysturvan ulottamista pienviljelijöille, maatalousammattikoulujen perustamista ja alityöllistyneiden alueiden teollistamista. MNL tarjosi maalaisliittolaiseen tapaan kansanedustajille tiedotustilaisuudessa edellä mainittujen vaatimusten lisäksi myös pullakahvit.
Poliittinen ja aatteellinen toiminta vilkastui 1960-luvun lopulle tultaessa. Liiton poliittisen toiminnan tehostamiseksi NKL:n johtokunta asetti 1967 toimikunnan suunnittelemaan ja valmistelemaan liiton poliittista toimintaa. Toimeen tarttuivat erityisesti Risto Volanen, Seppo Niemelä, Paavo Väyrynen ja Jukka Juusela. Volanen loi käsitteen ”vihreä aalto”, mikä juurrutti uudelleen poliittiseen toimintaan alkiolaisen ihmisyysaatteen.
Keskustanuorten Vihreä Aalto nousi esille Tampereen liittokokouksessa 1968. Kokous määritteli vihreän aallon tehtäväksi ”luoda yhteiskunnan, jossa jokaisella on mahdollisuus tietoon, työhön ja keskinäiseen rakkauteen; tässä viihtyisässä ja taloudellisesti hyvinvoivassa yhteiskunnassa jokaisella ihmisellä tuli olla kansanvaltainen oikeus osallistua häntä koskevien päätösten tekoon”.
Vuoden 1968 Vihreän Aallon -esitteessä NKL piti tärkeänä tehtävänään tarjota nuorille mahdollisuutta osallistua heitä ja koko yhteiskuntaa koskevien päätösten tekoon eli politiikkaan. Järjestönsä kautta keskustanuorilla oli kanava vaikuttaa keskustapuolueen ratkaisuihin ja yhteiskunnan päätöksiin.
Tampereen liittokokouksessa 14.–15.6.1968 keskustanuoret hyväksyivät Vihreän Aallon päätöslauselman. Kuvassa on liittokokousta varten painetun esitteen kansi. Kokouksesta tuli johtokunnan toiveiden mukaisesti selvä tienviitta keskustanuorten uudelle politiikalle ja uudistustoiminnalle 1970-luvulla.
NKL:n ohjelma uudistettiin 1971. Ohjelman avainkäsitteitä olivat kansanvaltaisuus, tasa-arvoisuus, desentralisaatioperiaate ja uudistaminen. Yhteiskuntaa arvosteltiin liiallisesta vallan, väestön ja varallisuuden keskittymisestä. Uudistamistavoitteiksi asetettiin muun muassa lähidemokratian toteuttaminen, alueellinen itsehallinto, yritysdemokratia, osuustoiminta ja kansanvalta.
Vihreä aalto jatkoi Vihreämpään yhteiskunta – julistuksella 1973. Siinä tavoiteltiin alueellista ja yhteiskunnallista tasa-arvoa, hajakeskitystä, kansanvallan laajentamista, köyhän asian puolustamista ja luonnollisesti tuotannon rakentamista ekologisesti kestävälle pohjalle. Ekologista huolta vauhditti samana vuonna kärjistynyt maailmanlaajuinen energiakriisi ja Rooman klubin raportit kasvun rajoista.
Keskustanuorten suvijuhlat ja ylimääräinen liittokokous 8.-10.6.1973 Satakunnassa Karkun Ellivuorella linjasivat vihreän yhteiskunnan toteuttamisen puolesta ennen kuin vihreää liikettä Suomessa oli edes syntynyt. Ohjelmajulistuksessa vaadittiin mm. luonnonvarojen säästeliästä ja tarkoituksenmukaista käyttöä sekä talouselämän kansanvaltaista kontrollia. Ihmisten kulutustottumuksia haluttiin suunnata kertakäyttöisten tavaroiden sijasta kestäviin ja uusiutuvista luonnonvaroista valmistettuihin tuotteisiin.
Poliittisessa toiminnassa 1960-luvun lopulta alkaen kiinnitettiin suurta huomiota presidentti Kekkosen ulkopoliittisen linjan tukemiseen ja laajaan yhteistyöhön Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden nuorisojärjestöjen kanssa. Nuorisojärjestö joutui mukaan puolueen sisäiseen valtataisteluun, jossa se liittoutui vahvasti K-linjan kanssa. Nuorisojärjestö oli vankka Ahti Karjalaisen ja Paavo Väyrysen tukija. NKL:n suuri voitto oli Turun puoluekokous vuonna 1980, kun sen ehdokas Paavo Väyrynen syrjäytti Johannes Virolaisen ja valittiin Keskustapuolueen puheenjohtajaksi.
Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö Nuoren Keskustan Liitto korosti tukeaan Tasavallan Presidentti Urho Kekkoselle painattamalla hänestä esitteen vuonna 1967, missä esiteltiin laajasti Kekkosen saavutuksia ja NKL:n toimintaa. Esitteessä Kekkosta pidettiin nuorten kannalta parhaana mahdollisena ehdokkaana presidentiksi myös tulevaisuudessa.
Tunnelma Turun puoluekokouksessa kesäkuun 14. päivänä 1980 tiivistyi ääntenlaskun aikana. Ulkoministeri ja nuorten ehdokas Paavo Väyrynen voitti eduskunnan puhemies ja puheenjohtaja Johannes Virolaisen puheenjohtaja äänestyksessä numeroin 1737–1611. Kuvassa Olavi Martikainen ja Katri-Helena Eskelinen oikealla onnittelevat ensimmäisten joukossa uutta puheenjohtajaa. Eturivissä ovat istumassa myös Johannes Virolainen ja Marjatta Väänänen.
Aluepoliittiset ja ympäristökysymykset värittivät keskustanuorten politiikka läpi 1970-luvun. Keskustanuoret olivat ympäristöasioissa aikaansa edellä. Ympäristönäkemyksiä korostettiin ilmoituksissa, julisteissa ja ohjelmissa paljon ennekuin varsinainen vihreäliike Suomessa edes syntyi. Kestävän kehityksen ajattelua runnottiin menestyksellisesti läpi puolueessa.
NKL kilpaili poliittisesta hegemoniasta vasemmistonuorten ja erityisesti sosiaalidemokraattisten nuorten kanssa 1970-luvulla. Järjestön poliittinen toimikunta teki innokkaasti poliittisia julkilausumia. Ohjelmatoimikunta kirjoitti myös puolueelle tavoitteita. Puolueen on pitkälti kiittäminen nuoria ohjelmatyön tehostumisesta 1970-luvulla. Toiminnallaan nuoret toivat uutta raikasta ajattelua puolueeseen.
Ympäristöasioiden ohella keskustanuoret ajoivat myös sosiaalipoliittisia parannuksia, kuten tasapuolisuutta lasten päivähoitoon. NKL:n Kuopion piirin aloitteesta syntynyt kansalaisadressi luovutettiin sosiaaliministeri Pentti Pekkariselle. Adressia luovuttamassa vasemmalta lukien kansanedustaja Katri-Helena Eskelinen, NKL:n puheenjohtaja Risto Volanen ja NKL:n Kuopion piirin edustajana toimittaja Markku Jaatinen.
Keskustalainen koululaisliike esitti omat teesinsä pöytään 1980-luvulla. Niissä puhuttiin desentralistisesta elämänmuodosta, veljeyden maailmasta, ekologisesta koulutuksesta ja nuorison uudesta moraalikäsityksestä, joka sisälsi terveet ihmissuhteet, vastuuntunnon, yhteistyön sekä ihmiselämän sisäisten arvojen kunnioitus.
Yksi pitkäaikaisimmista keskustanuorten poliittisista linjoista on ollut keskitetyn energiapolitiikan ja erityisesti ydinvoiman vastustaminen. NKL oli 1980-luvun alussa mukana useissa ydinvoimanvastaisissa liikkeissä, ja omaksui ehdottaman kielteisen kannan viidenteen ydinvoimalaan. Matti Vanhanen uhkasi jopa erota NKL:n puheenjohtajan paikalta ja puolueen johtoelimistä asian johdosta. Esimerkiksi vuoden 1983 eduskuntavaaleissa keskustanuoret tukivat vain ydinvoimanvastaisia ehdokkaitaan. Vuoden 1984 Keskustapuolueen puoluekokoukseen nuoret valmistelivat oman ekologisen puheenvuoronsa ”vihreän manifestin”, jonka yhteydessä puolueen kanta ydinvoimaan tiukkeni ja keskustelu ympäristö- ja energiakysymyksistä virisi.
Keskustanuoret osallistuivat muiden poliittisten nuorisojärjestöjen tavoin huhtikuussa 1986 ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen. Vaatimuslistalla oli neljä nuorten mielestä tärkeää asiaa: uusiutuvan energian käytön lisääminen, sähkön käytön säästäminen, siirtyminen hajautettuun energiatuotantoon ja ydinvoiman käytöstä luopuminen.
NKL tuki myös ydinaseetonta Pohjolaa ja rauhantyötä. Rauhantyö korostui ja nuorisojärjestö otti kantaa kylmän sodan kysymyksiin. Myös kehitysapumäärärahojen lisääminen oli yksi keskustanuorten tavoitteista. Kesällä 1982 keskustanuoret järjestivät laajan keräyksen Etelä-Afrikan vapautusjärjestö ANC:n hyväksi.
Ydinvoiman vastaisuutta perusteltiin myös ydinaseiden leviämisellä. Ydinvoiman käyttö edisti nuorten mukaan myös ydinaseiden leviämistä. Ydinvoimasta kieltäytymiselle löydettiin Keskusta-lehden numerossa 3/86 kymmenen hyvää syytä.
Huoli nuorten ja opiskelijoiden taloudellisesta tilanteesta aktivoi keskustanuoria koko 1980-luvun ajan. Nuorisojärjestön ohjelmallinen keskustelu käynnistyi uudelleen. Keskustanuoret kirjoittivat Anu Vehviläisen johdolla vuonna 1989 keskustaliberaalin manifestin, minkä tavoitteena oli keskustaliberaali yhteiskunta, joka vapauttaisi ihmisten luovat voimavarat omatoimisuuteen ja uuteen yrittäjyyteen sekä takaisi ihmisen henkisen vapauden. Manifestissa ajettiin muun muassa perustuloa, ekologista markkinataloutta, sukupuolten välistä tasa-arvoa, kirkon ja valtion erottamista toisistaan jne. Uutena terminä lanseerattiin nuorkeskustalaisuus.
Keskustanuorten ekologinen linja jatkui 1990-luvulla. Uutena piirteenä mukaan tuli liberaalisesta aatemaailmasta lähtenyt vaatimus valtion tehtävien ja konrollin vähentämisestä ja ihmisten elämisen vapauden lisäämisestä. Kotimaisen ja kansainvälisen ympäristön muutos kohdisti nuorten huomiota myös ihmisoikeuskysymyksiin, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja globaaleihin ympäristökriiseihin.