Keskustanuoret ovat olleet aina suuri ja poliittisesti merkittävä järjestö, joten sen johdosta on käyty välillä kiivastakin taistelua. Johtopaikat ovat olleet haluttuja, ja mikäli kykyjä on riittänyt, niin uramahdollisuudet ovat olleet huimat – kansanedustajaksi, johtavaksi virkamiehiksi, valtiosihteeriksi, päätoimittajaksi, kunnanjohtajaksi tai jopa ministeriksi saakka.
MNL:n johtajat niin piireissä kuin liitossakaan eivät vielä 1950-luvulla olleet nuorisoa sanan varsinaisessa merkityksessä. Useimmat olivat sodan käyneitä veteraaneja, itsenäisiä isäntiä tai korkeasti koulutettuja. Naiset jäivät usein kilpailussa johtopaikoista miesten jalkoihin. Miehet pitivät jääräpäisesti valtaa järjestön ylimmillä portailla. Samoin osastojen puheenjohtajat olivat usein varttuneita miehiä. Järjestöremontin jälkeen 1960-luvun jälkeen jäsenkunta ja johto nuorentuivat. Myös naisten osuus erilaisissa johtotehtävissä, niin osasto, piiri kuin liitonkin tasolla nousi.
Tampereen liittokokouksessa 1968 tehty päätös luottamus- ja toimihenkilöiden yläikärajan alentamisesta 30 vuoteen vaikutti ratkaisevasti keskustanuorten johtohenkilöiden nuorentumiseen ja henkilövaihdosten tihentymiseen. Aikaisemmin liiton, piirien ja osastojenkin puheenjohtajat olivat lähes poikkeuksetta olleet yli 30 vuothaita. Nopean vaihtuvuuden ansiosta yhä useampi pääsi kiinni johtopaikkoihin niin valtakunnallisella, maakunnallisella kuin paikallistasollakin. Toinen merkittävä muutos tapahtui siinä, että opiskelijoiden osuus nuorisojärjestön johdossa kasvoi 1970-luvulta alkaen.
1980-luvulla tapahtui murros, kun naisten osuus järjestön hallituksessa ja valtuuskunnassa lisääntyi voimakkaasti. Siitä lähtien lähes puolet hallituksen jäsenistä on ollut aina naisia. Järjestön puheenjohtajista on ollut yksi nainen; Anu Vehviläinen vuosina 1989–1991. Liittosihteerinä on ollut kaksi naista; Kirsi Martikainen vuosina 1987–1989 ja Aino Juntunen vuosina 2004–2006. Sen sijaan varapuheenjohtajina on ollut lukuisia naisia.
Keskustanuorilla on ollut aina suuri merkitys puolueen rekrytointikanavana. Nuorista on noussut monta puoluetoimiston, eduskuntaryhmän ja piirien työntekijää. Jotkut yksittäiset henkilöt ovat päässeet myös johtaviksi virkamiehiksi valtionhallintoon. Puolue on saanut nuorista paikallis- ja piiritasolle aktiivisia toimijoita niin kunnanvaltuustoihin kuin maakunta-tasollekin. Erittäin moni keskustalainen kuntapäättäjä Suomessa on entinen keskustanuori. Moni entinen keskustanuori on jatkanut uraa esimerkiksi yrittäjänä ja maatalouden parissa.
Keskustanuorten käytännön toimintaa ovat pääsääntöisesti johtaneet puheenjohtaja ja liittosihteeri. Myös varapuheenjohtajien ja työvaliokunnan rooli on ollut merkittävä. Liittosihteeri toimii liittotoimiston esimiehenä. Liitosihteerin rooli liiton käytännön operatiivisena johtajana on ollut aina merkittävä. Liittotoimiston työntekijöiden ja liittosihteerien vaihtuvuus on ollut aina tiheää. Tavallisesti liittotoimistossa on ollut noin vajaat kymmenkunta työntekijää.

NKL piti liittokokouksen ja 50-vuotisjuhlat Salossa 16.–18.6.1995. Iloiseen yhteiskuvaan saatiin juhlissa mukana olleita entisiä puheenjohtajia, varapuheenjohtajia ja liittosihteereitä. ylärivi: Matti Pullinen, Olli Laurila, Mika Perttunen ja Timo Laaninen 2. ylin rivi: Timo Toropainen, Kirsi Martikainen, Jyri Järvihaavisto, Markku Saarinen (sivuttain) ja Lauri Kontro 2. alin rivi: Asmo Varis (sivuttain), Marjatta Onnela-Kariniemi, Susanna Haapoja, Virpi Alanko, Erja Tikka ja Olli Rehn alin rivi: Anu Vehviläinen, Olli Riikonen, Mikko Alkio, Sami Yli-Rahnasto, (kansallispuvussa) Hanna Virkkunen, Johannes Virolainen, Esko Aho ja Matti Vanhanen
Maaseudun Nuorten Liiton - Nuoren Keskustan Liiton - Suomen Keskustanuorten puheenjohtajat 1945-2008
Virolainen Johannes 1945–1954

Maaseudun Nuorten Liiton (MNL) ensimmäinen puheenjohtaja Johannes Virolainen (1914–2000) suvijuhlilla ja liittokokouksessa Nivalassa kesäkuussa 1952. Kuvassa tohtori Virolainen (kesk.) kunniakäynnillä entisen maalaisliittolaisen presidentin Kyösti Kallion haudalla.
Silvola Pekka 1955–1959

Seremoniamestari Pekka Silvola juontamassa Tornion suvijuhlia kesällä 1954. Kuvassa maisteri Silvola selostamassa suvijuhlien kunniaemäntien avainten vaihdosta. Mirja Hietamies on juuri ojentanut uuden suven kunniaemännälle Martta Haataselle emännän avaimen. Tornion suvijuhlat olivat siihen asti MNL:n suurimmat ja loisteliaimmat suvijuhlat. Suvijuhlien kolmeenkymmeneen eri tilaisuuteen myytiin yhteensä 27 851 lippua.
Hasu Heikki 1960–1964
Loikkanen Jouko 1965–1967

MNL:n valtuuskunnan kokouksessa Helsingissä 9.12.1964 maanviljelijä ja kansanedustaja Heikki Hasu väistyi nuorten puheenjohtajan paikalta. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin maisteri Jouko Loikkanen. Kuvassa ex-puheenjohtaja Hasu ojentaa MNL:n vallan symbolia puheenjohtajan nuijaa uudelle puheenjohtajalle Loikkaselle.
Onnela Markus 1968–1970

NKL:n valtuuskunta Neuvostoliiton vallan ytimessä Kremlissä Moskovassa Kansojen neuvoston puheenjohtaja Paletskinin työhuoneessa toukokuussa 1969, mikä sijaitsi korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajan eli käytännössä NL:n presidentti Nikolai Podgornyin työhuoneen vieressä. Valtuuskunta keskustelemassa yhdessä itänaapurin edustajien kanssa Suomen ja NL:n ystävyydestä ja yhteistyöstä sekä kansainvälisen politiikan riskitekijöistä. Kuvasta päätellen neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä. Pöydän takana vasemmalta lukien suomalaisen valtuuskunnan jäsenet Veikko Seppälä, M. Mustonen ja puheenjohtaja Markus Onnela.
Volanen Risto 1970–1974
Aho Esko 1974–1980

NKL:n liittokokouksessa kesäkuussa 1974 Kalajoella tapahtui nuorten historian eräs mielenkiintoisimmista vallan vaihdoksista. Salla Taavetti halaamassa väistyvää puheenjohtaja Risto Volasta. Takana uutta puheenjohtajaa Esko Ahoa halataan valituksi tulemisen johdosta. Aho valittiin puheenjohtajaksi yksimielisesti, ja valintahetkellä hänellä oli ikää vain kaksikymmentä vuotta.
Vanhanen Matti 1980–1983

NKL:n syntymäpäivätervehdys Tasavallan Presidentti Urho Kekkoselle syyskuussa 1980 oli siivoustalkoot Seurasaaressa, presidentin käyttämän lenkkipolun varrella. Keskustanuoret vastavalitun uuden puheenjohtajansa Matti Vanhasen (oikealla) johdolla siivosivat rannoille ajautuneita laudanpätkiä ja muuta rojua sekä haravoivat lenkkipolun varsia puhtaaksi. Välillä pidettiin tuumaustauko.
Toropainen Timo 1983–1987

Keskustanuorten suuri voimain ponnistus 1980-luvun alussa oli ANC-keräyksen toteuttaminen. Puheenjohtaja Timo Toropainen (oikealla) luovuttamassa NKL:n viiriä ANC-keräyksen parhaalle osastolle Kangasniemelle. Viirin vastaanottivat osaston puolesta Kangasniemen osuuspankin kerhohuoneessa 24.2.1985 Jorma Hokkanen ja Tuula Saksa.
Rehn Olli 1987–1989

NKL:n hallitus, piirien puheenjohtajat, toiminnanjohtajat ja työryhmien jäsenet kokoontuivat Alkio-opistolle Korpilahdelle 13.–14.2.1988 suunnittelemaan järjestön toimintaa ja tulevaisuutta. Järjestöseminaarin ensimmäisenä päivänä alusti muun muassa puheenjohtaja Olli Rehn. Etualalla oikealla valt. yo. Rehn istuu eturivissä mietteliäänä liittosihteeri Kirsi Martikaisen vieressä. Rehnin takana istuu mm. Antti Rantakangas.
Vehviläinen Anu 1989–1991

Kun pohjoiskarjalainen opiskelija Anu Vehviläinen valittiin nuorten puheenjohtajaksi vuonna 1989, olivat hänen ohjenuorinaan vapaus, ekologia ja nuoruus. Toistaiseksi ainoa keskustanuorten naispuheenjohtaja fil.yo. Anu Vehviläinen vilkuttamassa iloisesti kameralle nuorten kesätapahtumassa Forssassa 1991. Kuva: Taina Kaasalainen.
Riikonen Olli 1991–1994

Ydinvoiman vastustaminen 1980- ja 1990-luvuilla oli yksi keskeisimmistä keskustanuorten poliittisista tavoitteista. Puheenjohtaja Olli Riikonen oli keskustanuorten yksi näkyvimmistä ydinvoiman vastustajista. Kuvassa vasemmalta lukien puheenjohtaja Riikonen, Pekka Reponen ja Susanna Riekkinen kiittämässä kukkalahjalla ydinvoiman kaato-operaation jälkeen kansanedustaja Matti Vanhasta loppuvuodesta 1992. Vanhanen ajoi eduskunnassa läpi ponnen, jolla ydinvoiman lisärakentaminen sillä kertaa kaatui.
Alkio Mikko 1995–1998

NKL varapuheenjohtaja Mikko Alkio (vasemmalla) seuraamassa Ilkka Nykäsen ja Kari Jääskeläisen kanssa Jyväskylän puoluekokousta kesäkuussa 1994. Seuraavana kesänä Alkio valittiin nuorten puheenjohtajaksi Salon 50-vuotisjuhlaliittokokouksessa.
Kaikkonen Antti 1998–2001

Kaksi keskustanuorten sanavalmista ja huumorintajuista puheenjohtajaa: Perttu Nousiainen 2000-luvun alusta ja Antti Kaikkonen vuosituhannen vaihteesta. Kaikkonen ja Nousiainen iloisessa yhteiskuvassa keskustanuorten 60-vuotisjuhlaseminaarissa Aktia-salissa 16.4.2005.
Sulkko Sami 2001–2003

Keskustanuoret valmistautumassa lippumarssille puoluekokouksessa kesäkuussa 2002 Hämeenlinnassa. Vasemmalta lukien talousvastaava Aki Haaro, varapuheenjohtaja Markku Suominen, puheenjohtaja, yht. yo. Sami Sulkko (pitää kädessään nuorten lippua) ja poliittinen sihteeri Anne Haapolahti.
Nousiainen Perttu 2003–2005
Puumala Tuomo 2005–

Puheenjohtaja, yht. yo. Tuomo Puumala pitämässä nuorten virallista puhetta Oulun puoluekokouksessa 9.6.2006 nuorten tempauksen aikana. Kuvassa edessä vasemmalta lukien suut teipattuna Anssi Laine, Ilmari Pokela, Anna-Kaarina Uusitalo, Arto Korkeamäki ja Jaska Salonen. Kuva: Arto Alajoutsijärvi
Varapuheenjohtajat
Korsimo Arvo 1945–1949
Kangas Yrjö 1949–1953
Sievilä Terttu 1951–1953
Rämö Anni 1953–1954
Hasu Heikki 1953–1959
Kraatari Kyllikki 1954–1956
Pelkonen Ilta 1957–1959
Kähkölä Paavo 1960–1962
Mäkelä Kirsti 1960–1966
Viiri Hannes 1963–1964
Ohra-Aho Heikki 1965–1966
Tuomaala Marketta 1967–1967
Onnela Markus 1967
Ryhänen Matti 1968
Heikkilä Salme 1968
Tasanko Unto 1969
Rautajoki Laila 1969
Mikkonen Anna-Riitta 1970
Tuomaala Juhani 1970–1973
Tuomikoski Paula 1970–1973
Kankkunen Paavo 1974–1976
Tikka Erja 1974–1978
Tenhunen Jouko 1976–1978
Pura Martti 1978–1980
Aikio Ulla 1978–1982
Kässi Timo 1980–1982
Palonen Terhi 1982–1985
Koski Markku 1982–1983
Lankia Pekka 1983–1987
Koskela Ritva-Liisa 1985–1987
Alanko Virpi 1987–1989
Varis Asmo 1987–1989
Huuhtanen Harri 1989–1991
Rantakangas Antti 1989–1991
Onnela Marjatta 1991–1993
Julkunen Petri 1991–1993
Alkio Mikko 1993–1995
Haapoja Susanna 1993–1995
Virkkunen Hanna 1995–1997
Yli-Rahnasto Sami 1995–1997
Sippola Eija 1997–1999
Aso Janne 1997–1999
Vehkaperä Mirja 1999–2003
Sulkko Sami 1999–2001
Suominen Markku 2001–2003
Seppänen Tytti 2003–2005
Mustonen Saija 2003–2005
Suonsivu Päivi 2005–2007
Koivuniemi Johanna 2005–2007
Pitkänen Jouni 2007–
Torvasti Hanna 2007–
Liittosihteerit
Pakkanen Atte 1945–1949
Lahtela Olavi 1950–1956
Aaltonen Esko (vt.) 1955–1956
Mäki-Reinikka Antti 1956–1963
Konttinen Olavi 1964–1969
Pullinen Matti 1969–1972
Kuopila Pertti (vt.) 1971
Pyyluoma Sauli (vt.) 1971
Jussila Pentti 1972–1975
Ikäheimo Risto 1974–1975
Sallila Pekka 1975–1977
Kontro Lauri 1977–1979
Piuhola Matti (vt.) 1979–1980
Laaninen Timo 1980–1984
Laurila Olli 1984–1987
Martikainen Kirsi 1987–1989
Järvihaavisto Jyri 1989–1991
Vanninen Jyri 1991–1993
Perttunen Mika 1993–1994
Saarinen Markku 1994–1996
Malmberg Marko 1996–2000
Maskonen Ari 2000–2004
Juntunen Aino 2004–2006
Häyrinen Kiril 2006–