Aika:
22.-23.10.2011
Paikka: Sokos Hotel Tahkovuori
Osoite: Sääskiniementie 560, 73310 Tahkovuori
Liittokokous on Suomen Keskustanuoret ry:n ylin päättävä elin. Liittokokoukseen voivat Suomen Keskustanuoret ry:n jäsenyhdistykset (piirit, osastot ja aluejärjestöt) lähettää edustajiaan liiton sääntöjen mukaisesti. Kokousta voi tulla myös vain seuraamaan.
Liittokokous linjaa Keskustanuorten poliittisia ja järjestöllisiä tavoitteita ja valitsee puheenjohtajiston sekä hallituksen jäseniä.
Edustusoikeus liittokokouksessa
- Liittokokoukseen täysivaltaisia edustajia voivat lähettää osastot, aluejärjestöt, piirit sekä muut rekisteröidyt yhdistykset, jotka ovat Suomen Keskustanuoret ry:n jäseniä.
- Näiden edellä mainittujen yhdistysten edustajamäärä määritellään liiton sääntöjen 12§ kyseisten yhdistysten jäsenmäärän perusteella. Tässä tapauksessa katsotaan jäsenmäärää 31.12.2010.
- Täysivaltainen edustaja puolestaan tarkoittaa, että liittokokousedustajan on oltava vähintään 15-vuotias eikä hän saa olla holhouksen alla. Mitään muita määräyksiä ei ole. Edustajan ei siis tarvitse olla edustamansa osaston jäsen.
- Edustaja valitaan yhdistyksen yleisessä kokouksessa. Sääntöjen mukaan osastot ja piirit valitsevat edustajansa kevään vuosikokouksessa. Jos näin ei ole tehty tai jos edustaja-asiaa halutaan käsitellä uudestaan, on kutsuttava koolle kyseisen yhdistyksen sääntömääräinen kokous (normaali syyskokous tai ylimääräinen yleinen kokous). Kokouksen kokoon kutsumisessa on käytettävä piirin tai osaston sääntöjen mukaista kutsumistapaa (esim. osasto 3 päivää ennen alueen lehdessä ja kokouskutsussa mainittava tämä käsiteltävä asia).
- Yhdistyslain mukaan mitään sääntöjen mukaan yleisessä kokouksessa käsiteltävää asiaa ei voi kokous delegoida esim. hallituksensa päätettäväksi.
- Edustajan on osoitettava edustusoikeutensa joko yhdistyksen pöytäkirjanotteella tai liittokokouksen valtakirjapohjalla. Tämä esitetään vasta paikan päällä, joten etukäteen emme tarvitse tietoa siitä, kenet kukin yhdistys on edustajakseen valinnut.
Aloitteet ja muut käsiteltävät asiat
Suomen Keskustanuoret ry:n jäsenyhdistyksillä on mahdollisuus esittää aloitteita liittokokouksen käsiteltäväksi. Aloitteet tulee toimittaa liiton sääntöjen mukaisesti kuukautta ennen liittokokousta liiton hallitukselle. Aloitteet tulee lähettää torstaihin 22.9.2011 mennessä liittosihteerille, osoitteeseen mika.hameenniemi@keskustanuoret.fi.
Ansiomerkit
Liiton hallitus myöntää kultaisia ja hopeisia ansiomerkkejä ansioituneille jäsenille jäsenyhdistysten tekemien hakemusten perusteella. Ansiomerkkihakemuksen voi toimittaa milloin tahansa vuoden aikana liiton hallitukselle käsiteltäväksi. Ansiomerkkihakemukset tulee toimittaa osoitteeseen mika.hameenniemi@keskustanuoret.fi torstaihin 22.9.2011 mennessä.
>> Ansiomerkkihakemus ja aikaisemmat ansiomerkit
Liittokokouksen asiakirja
Liittokokouksen asiakirja sisältää kaikki liittokokoukseen liittyvät asiat: aikataulun, esityslistan, järjestyssäännön, toimintasuunnitelma, talousarvion, hallituksen kertomuksen, aloitteet sekä valtakirjapohjan. Asiakirjan saat ilmoittautumisen yhteydessä paikan päällä. Asiakirja toimitetaan sähköisesti viikon 41 aikana liittokokoukseen ilmoittautuneille.
Ilmoittautuminen
Liittokokouksen majoitusta ja ruokailuja koskeva ilmoittautuminen tapahtuu oheisella ilmoittautumislomakkeella perjantaihin 7.10.2011 mennessä.
Ilmoittautuminen
Lisätietoja
Liittosihteeri Mika Hämeenniemi
050 - 575 4118
mika.hameenniemi@keskustanuoret.fi