
Suomen Keskustanuoret ry:n valtuuskunnan
2008 päätöspöytäkirja
(Tarkastamaton)
1) KOKOUKSEN AVAUS
Suomen Keskustanuoret ry:n puheenjohtaja Tuomo Puumala avasi kokouksen klo 10.35
2) TERVEHDYKSET
Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Antti Mäkelä toi tervehdyksen.
Sari Pekkariselle luovutettiin Keskustanuorten kultainen ansiomerkki.
3) JÄRJESTÄYTYMINEN
Suomen Keskustanuoret ry:n hallitus esitti puheenjohtajiksi: Antti Mäkelä, Marisanna Jarva ja Matias Hilden, pääsihteeriksi Kiril Häyrinen ja sihteereiksi Sanna Kivilahti ja Sirpa Laukkanen.
Varapuheenjohtaja Jouni Pitkänen esitti
ääntenlaskijaksi ja pöytäkirjantarkastajiksi
Markus Kinnunen, Uusimaa
Antti Mäkelä, Keski-Pohjanmaa esitti
ääntenlaskijaksi ja pöytäkirjan tarkastajaksi
Niklas Holmberg, Varsinais-Suomi
Topi Heinänen, Etelä-Karjala esitti
ääntenlaskijaksi Hannu Tiusanen, Etelä-Karjala
Henri Tahkola, Pohjois-Pohjanmaa esitti ääntenlaskijaksi
Heikki Kaisto, Pohjois-Pohjanmaa
Esitetyt valittiin yksimielisesti.
Antti Mäkelä siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi
4) KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
PÄÄTÖSVALTAISUUS
Liiton sääntöjen 18. pykälän mukaan valtuuskunnan kokous on kutsuttava koolle liiton järjestölehdessä tai Suomen Keskusta r.p:n pää-äänenkannattajassa julkaistulla ilmoituksella kaksi (2) kuukautta ennen varsinaisen valtuuskunnan alkamista.
Kokouksesta on julkaistu kutsu Suomenmaassa 17.1.2008. Kokous todettiin lailliseksi.
Todettiin, että virallisia edustajia on 27 ja epävirallisia tarkkailijoita 14.
Viralliset edustajat olivat:
Tuomo Puumala, puheenjohtaja
Jouni Pitkänen, varapuheenjohtaja
Hanna Torvasti, varapuheenjohtaja
Topi Heinänen, Etelä-Karjala
Mikko Savola, Etelä-Pohjanmaa
Miko Heinilä, Etelä-Pohjanmaa
Jarkko Sanisalo, Etelä-Savo
Hannu Tiusanen, Etelä-Savo
Anna-Kaarina Uusitalo, Kainuu
Marisanna Jarva, Kainuu
Antti Mäkelä, Keski-Pohjanmaa
Hannu Laitinen, Keski-Suomi
Hennamari Toiviainen, Keski-Suomi
Matias Hildén, Pirkanmaa
Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala
Jussi Sallinen, Pohjois-Karjala
Henri Tahkola, Pohjois-Pohjanmaa
Heikki Kaisto, Pohjois-Pohjanmaa
Hanna Hytönen, Pohjois-Savo
Satu Helminen, Pohjois-Savo
Juha Kallio, Satakunta
Sami Korpela, Satakunta
Markus Kinnunen, Uusimaa
Olesja Selivanova, Uusimaa
Niklas Holmberg, Varsinais-Suomi
Tuomo Sallinen, Ylä-Savo
Juha-Pekka Rusanen, Ylä-Savo
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
5) KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN
Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys ja
järjestyssääntö.
6) VALIOKUNTIEN ASETTAMINEN
Suomen Keskustanuoret ry:n hallitus esitti asetettavaksi
seuraavat valiokunnat:
1) Järjestö- ja talousvaliokunta
2) Menettelytapavaliokunta
3) Poliittinen valiokunta
Poliittisen valiokunnan koollekutsujaksi: Mikko Savola
Poliittisen valiokunnan sihteeriksi: Anna Ranki
Menettelytapavaliokunnan koollekutsujaksi: Henri Tahkola
Menettelytapavaliokunnan sihteeriksi: Kiril Häyrinen
Järjestö- ja talousvaliokunnan koollekutsujaksi:
Markus Kinnunen
Järjestö- ja talousvaliokunnan sihteeriksi: Kiril
Häyrinen
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
7) YLEISKESKUSTELU
Liittosihteeri Kiril Häyrinen
Varapuheenjohtaja Jouni Pitkänen
Liittosihteeri Kiril Häyrinen
Kokous keskeytettiin klo 11.19
Kokous jatkui klo 12.39
Palattiin kohtaan 4.
Menettelytapavaliokunnan puheenjohtaja Henri Tahkola esitti, että kokous on päätösvaltainen 27 virallisen edustajan ollessa paikalla. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
Päätettiin kohdat 3, 4, 5 ja 6.
Puheenjohtajaksi Marisanna Jarva.
Jatkettiin kohtaa 7.
Puheenvuoron pitivät:
Tuomo Puumala, puheenjohtaja
Kiril Häyrinen, liittosihteeri
Hannu Laitinen, Keski-Suomi, virallinen puheenvuoro
Matias Hildén, Pirkanmaa, virallinen puheenvuoro
Antti Mäkelä, Keski-Pohjanmaa, virallinen
puheenvuoro
Mikko Savola, Etelä-Pohjanmaa, virallinen puheenvuoro. Savola
esitti puoluevaltuuskuntaan: Miko Heinilä,
Etelä-Pohjanmaa
Niklas Holmberg, Varsinais-Suomi, virallinen puheenvuoro. Holmberg
esitti puoluevaltuuskuntaan: Annika Saarikko, Varsinais-Suomi
Markus Kinnunen, Uusimaa, virallinen puheenvuoro
Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala, virallinen puheenvuoro. Kuittinen
esitti Kuntapolitiikan suuntalinjoihin ja puoluekokousaloitteeksi:
Pienten kuntien liitto perustettava.
Tuomo Sallinen, Ylä-Savo, virallinen puheenvuoro
Henri Tahkola, Pohjois-Pohjanmaa, virallinen puheenvuoro
Juha Kallio, Satakunta, virallinen puheenvuoro
Topi Heinänen, Etelä-Karjala, virallinen
puheenvuoro
Anna-Kaarina Uusitalo, Kainuu, virallinen puheenvuoro. Uusitalo
esitti Keskustanuorten kuntapolitiikan suuntaviivoihin: Joka
maakunnassa oltava edelleen ammattikorkeakoulu
Hanna Hytönen, Pohjois-Savo, virallinen puheenvuoro
Olesja Selivanova, Uusimaa. Selivanova esitti puoluevaltuuskuntaan:
Markus Kinnunen, Uusimaa
Jouni Pitkänen, varapuheenjohtaja. Pitkänen esitti:
Valtuuskunta nimeää Tuomo Puumalan Suomen Keskustanuorten
edustajaksi puolueen varapuheenjohtajavaalissa.
Heikki Hankila, hallituksen jäsen
Sami Korpela, Satakunta
Miko Heinilä, Etelä-Pohjanmaa
Hannu Laitinen, Keski-Suomi. Laitinen esitti puoluevaltuuskuntaan:
Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala
Henri Tahkola, Pohjois-Pohjanmaa. Tahkola esitti
puoluevaltuuskuntaan: Heikki Hankila, Pohjois-Pohjanmaa ja
puoluekokousedustajaksi: Heikki Hankila, Pohjois-Pohjanmaa
Jussi Sallinen, Pohjois-Karjala
Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala. Kuittinen esitti: koulujen
voitava opettaa myös esimerkiksi venäjän kieltä
ruotsin kielen sijaan.
Hanna Torvasti, varapuheenjohtaja. Torvasti kannatti Pitkäsen
esitystä: Tuomo Puumala nimetään Keskustanuorten
viralliseksi ehdokkaaksi puolueen varapuheenjohtajaksi.
Heikki Kaisto, Pohjois-Pohjanmaa
Topi Heinänen, Etelä-Karjala. Heinänen kannatti
Matti Kuittisen esitystä: pienten kuntien liitto perustettava.
Heinänen kannatti Matti Kuittisen esitystä: koulujen
voitava opettaa myös esimerkiksi venäjän kieltä
ruotsin kielen sijaan.
Matias Hildén, Pirkanmaa. Hildén kannatti Matti
Kuittisen esitystä: pienten kuntien liitto perustettava.
Ilmari Pokela, Kainuu. Pokela kannatti Matti Kuittisen
esitystä: pienten kuntien liiton perustettava ja Anna-Kaarina
Uusitalon esitystä: joka maakunnassa oltava edelleen
ammattikorkeakoulu
Jouni Pitkänen, varapuheenjohtaja
Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala
Tuomo Puumala, puheenjohtaja
Kokous keskeytettiin 29.3.2008 lauantaina klo 14.55 valiokuntien kokoontumista varten.
Kokousta jatkettiin 30.3.2008 sunnuntaina klo 9.48
Puheenjohtajaksi Matias Hildén
8) TOIMINTAKERTOMUS
Järjestö- ja talousvaliokunta esitti toimintakertomuksen 2007 hyväksyttäväksi seuraavin muutoksin:
3.4.1 Puoluevaltuuskunnat
Lisäys: Keskustanuorten edustajina puoluevaltuuskunnassa
toimivat Päivi Suonsivu, varaedustaja Ilmari Pokela, Johanna
Koivuniemi, varaedustaja Jouni Pitkänen, Tytti Seppänen,
varaedustaja Hanna Torvasti, Jaska Salonen, varaedustaja Riikka
Juntunen, Osmo Ihanus, varaedustaja Anatoli Lukkarinen.
3.5.1 Keskustaopiskelijat
Lisäys: Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat järjestivät yhdessä mm. Keskustanuorten Elokoulun ja Keskustaopiskelijoiden syysstartin. Yhteistyötä tehtiin myös kansainvälisissä kattojärjestöissä, joissa olemme molemmat jäseninä. Keskustaopiskelijoiden hallituksessa Keskustanuorten edustajana toimi Päivi Suonsivu.
3.5.4 Maaseudun sivistysliitto
Lisäys: Maaseudun Sivistysliiton hallituksen jäsenenä Keskustanuoria edusti Kiril Häyrinen.
3.5.5 Keskustan ja maaseudun arkisto
Lisäys: Keskustan ja maaseudun arkiston säätiön hallituksessa Keskustanuoria edusti Kiril Häyrinen.
3.6 Muut järjestöt
Muokaus: Lisäksi olimme aktiivisesti jäsenjärjestönä mukana Suomen YK-Liitossa, Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksessa KEPA:ssa, Suomen Retkeilymajajärjestössä SRM:ssä, Kesälukioseurassa, Suomi-Venäjä-seurassa, Huoltoliitossa, Lomayhtymässä, Maaseudun Sivistysliitossa, Suomenmaa-yhtiössä, Alkio-opistossa, Harrastajateatteriliitossa, Nuorisoasuntoliitossa ja Pohjola-Nordenin nuorisoliitossa.
Lisäksi olemme tehneet yhteistyötä mm. Nuorkauppakamarissa, Pohjola-Nordenissa, OSKUry.ssä, SLL:ssa, SAMOK:ssa, SYL:ssa, Varusmiesliitossa ja Eurooppanuorissa.
3.7.1 NCF
Lisäys: NCF:n hallituksessa Keskustanuoria edusti Jussi Sallinen ja Riku Eskelinen.
3.8 Ajatuspajat
Lisäys: Keskustanuorten ensimmäinen ajatuspaja pidettiin Elokoulussa ja sen vetäjänä toimi Hannu Laitinen, Keski-Suomesta.
3.9 Kekrit
Muokkaus ja lisäys: Keskustanuoret kiittivät yhteistyötahojaan Kekri –kutsuilla marraskuussa 2007 Apollossa Helsingissä. Kutsuille osallistui noin sata keskustalaista vaikuttajaa, median edustajaa ja Keskustanuorten toimijaa.
4.1.4 Politiikan Akatemia 2007
Lisäys: Koulutuksen aiheet olivat:
Aate ja valta
Tavoitteet
Tavoitteena on tutustua erilaisiin vallankäyttömuotoihin,
vaikuttamisen tapoihin, valtastrategioihin ja aatteelliseen
vaikuttamiseen keskustalaisesta näkökulmasta
Sisältö
- Onko vielä aatteellista vaikuttamista? - Miten valtaa
käytetään? - Onko Suomessa poliittista
suvaitsevaisuutta? - Vallankäyttömuodot
Paikallinen vaikuttaminen
Tavoitteet
Tavoitteena on saada laaja kokonaiskäsitys erilaisista
kunnalle määritellyistä tehtävistä,
kunnallisesta vaikuttamisesta, luottamushenkilöiden ja
virkamiesten yhteistyöstä sekä kuntakentän
ajankohtaisesta murroksesta.
Sisältö
- Mitä tehtäviä kunnalla on? - Millaisia palveluita
kunnan tulee järjestää? - Minkälaista
yhteistyötä tulisi olla viranhaltioiden ja
luottamushenkilöiden välillä? - Kuinka kunta toimii?
- Kuinka kunnassa vaikutetaan?
Politiikka ja media
Tavoitteet
Tutustutaan tiedotusvälineiden rooliin suomalaisessa
yhteiskunnassa ja tiedotusvälineiden omistussuhteisiin.
Kuullaan tutkijan, median ja poliitikkojen näkemyksiä
median ja poliitikkojen suhteesta, sekä keskustellaan
politiikan viihteellistymiskehityksestä ja sen
vaikutuksista.
Sisältö
- Mikä on median rooli suomalaisessa yhteiskunnassa? - Kuka
omistaa tiedotusvälineet?
- Miten median ja poliitikkojen välinen suhde ja miten median
suhtautuminen yksittäisiin poliitikkoihin on muuttunut viime
vuosina? - Onko politiikka viihteellistynyt?
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Tavoitteet
Perehdytään suomalaiseen ja EU:n turvallisuus- ja
puolustuspolitiikkaan. Pohditaan NATO:n liittyviä
kysymyksiä. Perehdytään ns. uusiin
turvallisuusuhkiin sekä kulttuurin merkitykseen ulko- ja
turvallisuuspolitiikassa. Tutustutaan YK:n rooliin sekä
tarkastellaan kehitysyhteistyötä vuosituhattavoitteiden
ja turvallisuuden valossa.
Alustajina: tutkijoita, poliitikkoja, virkamiehiä ja
kansalaisaktiiveja
Sisältö
- Suomalaisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulevaisuus? -
Onko EU:lla yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa? - Suomi
ja NATO? - Uudet turvallisuuden haasteet: Terrorismi,
ympäristökatastrofit ja Suomi? - Kulttuurisen
vuoropuhelun merkitys ulko- ja turvallisuuspolitiikassa? - YK:n
rooli? - Onko vuosituhattavoitteiden saavuttaminen mahdollista?
Talouspolitiikka
Tavoitteet
Tavoitteena on tutustua Suomen talouspolitiikan eri lohkoihin ja
pohtia sitä, kuinka paljon Suomi voi tehdä
itsenäistä talouspolitiikkaa EU:n tuomien velvoitteiden
puristuksessa. Keskustellaan vaikeista valinnoista taloudellisten
ja eettisten kysymysten välillä
Sisältö
- Mitä on vastuullinen talouspolitiikka? - Suomen
valtiontalous ja EU:n tuomat velvoitteet? - Kulkevatko
talouspolitiikka ja ei-materialistiset arvot ristiriidassa vai
sopusuhdassa? - Miten aluepolitiikkaa voi tehdä
talouspolitiikalla?
4.1.5 Kekkosen Haarikka
Lisäys: Lajeina olivat tietovisa, väittelytaito, salibandy, karaoke, K-Klubi-koulutuksiin osallistuneiden yhteismäärä, puhekisa ja tanssiskaba. Korjattiin otsikon numerointi.
5.3.2 Messut
Lisätään messujen päivämäärät.
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
9) TILINPÄÄTÖS
Järjestö- ja talousvaliokunnan esitti tilintarkastuskertomuksen ja että tilinpäätös vuodelta 2007 vahvistetaan.
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
10) TILI- JA VASTUUVAPAUS
Järjestö- ja talousvaliokunta esitti tili- ja vastuuvapauden myöntämistä tili- ja vastuuvelvollisille.
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
11) PUOLUEVALTUUSKUNTAEDUSTAJAT
Valitaan viisi edustajaehdokasta ja viisi varaedustajaehdokasta puoluevaltuuskuntaan puoluekokouskaudeksi 2008 – 2010.
Mikko Savola, Etelä-Pohjanmaa esitti puoluevaltuuskuntaan:
Miko Heinilä, Etelä-Pohjanmaa
Niklas Holmberg, Varsinais-Suomi esitti puoluevaltuuskuntaan:
Annika Saarikko, Varsinais-Suomi
Olesja Selivanova, Uusimaa esitti puoluevaltuuskuntaan: Markus
Kinnunen, Uusimaa
Henri Tahkola, Pohjois-Pohjanmaa esitti puoluevaltuuskuntaan:
Heikki Hankila, Pohjois-Pohjanmaa
Hannu Laitinen, Keski-Suomi esitti Matti Kuittista,
Pohjois-Karjala
Jussi Sallinen, Pohjois-Karjala puoluevaltuuskuntaan: Hannu
Tiusanen, Etelä-Savo
Anna-Kaarina Uusitalo esitti puoluevaltuuskuntaan: Marisanna Jarva,
Kainuu
Miko Heinilä, Etelä-Pohjanmaa esitti
puoluevaltuuskuntaan: Antti Mäkelä, Keski-Pohjanmaa
Menettelytapavaliokunta esitti: varapuheenjohtajat
nimetään suoraan varsinaisiksi jäseniksi.
Kolme varsinaista ja viisi varajäsentä valitaan vaalilla.
Käytetään äänestyslippua numero yksi.
Kirjoitetaan kolme nimeä, sukunimi kelpaa. Kolme eniten
ääniä saanutta valitaan varsinaisiksi ja viisi
seuraavaa varajäseniksi.
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Suoritettiin vaali.
Äänet jakautuivat seuraavasti:
Valittiin Suomen Keskustanuoret ry:n edustajaehdokkaiksi
puoluevaltuuskuntaan:
1. Varapuheenjohtaja Jouni Pitkänen
2. Varapuheenjohtaja Hanna Torvasti
3. Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala, 10
4. Heikki Hankila, Pohjois-Pohjanmaa, 9
5. Miko Heinilä, Etelä-Pohjanmaa, 9
Valittiin Suomen Keskustanuoret ry:n varaedustajaehdokkaiksi puoluevaltuuskuntaan:
1. Annika Saarikko, Varsinais-Suomi, 7 (arv.)
2. Markus Kinnunen, Uusimaa, 7
3. Antti Mäkelää, Keski-Pohjanmaa, 5 (arv.)
4. Marisanna Jarva, Kainuu, 5
5. Hannu Tiusanen, Etelä-Savo, 2
12) PUOLUEKOKOUSEDUSTAJAT
Valitaan kolme Suomen Keskustanuoret ry:n puoluekokousedustajaa puoluekokouskaudeksi.
Henri Tahkola, Pohjois-Pohjanmaa esitti puoluekokousedustajaksi: Heikki Hankila, Pohjois-Pohjanmaa
Puheenjohtaja Tuomo Puumala esitti puoluekokousedustajaksi: varapuheenjohtaja Hanna Torvasti
Menettelytapavaliokunta esitti puoluekokousedustajaksi puheenjohtaja Tuomo Puumalaa.
Esitetyt hyväksyttiin yksimielisesti.
13) KOKOUKSEN KANNANOTOT JA PUOLUEKOKOKOUSALOITTEET
Yleiskeskustelun aikana tehtiin seuraavat esitykset:
Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala esitti Keskustanuorten kuntapolitiikan suuntalinjoihin ja puoluekokousaloitteeksi: Pienten kuntien liitto perustettava. Topi Heinänen, Etelä-Karjala, Matias Hildén, Pirkanmaa ja Ilmari Pokela, Kainuu kannattivat esitystä.
Anna-Kaarina Uusitalo, Kainuu esitti Keskustanuorten kuntapolitiikan suuntalinjoihin: Joka maakunnassa oltava edelleen ammattikorkeakoulu. Ilmari Pokela, Kainuu kannatti esitystä.
Varapuheenjohtaja Jouni Pitkänen esitti varapuheenjohtaja-kannanottoon: Valtuuskunta nimeää Tuomo Puumalan Suomen Keskustanuorten edustajaksi puolueen varapuheenjohtajavaalissa. Varapuheenjohtaja Hanna Torvasti kannatti esitystä.
Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala esitti Keskustanuorten puoluekokousaloitteeksi: Koulujen voitava opettaa myös esimerkiksi venäjän kieltä ruotsin kielen sijaan. Topi Heinänen, Etelä-Karjala kannatti esitystä.
Poliittinen valiokunta esitti hyväksyttäväksi kannanoton: Puolueelle nuori varapuheenjohtaja. Suomen Keskustanuoret ry esittää Tuomo Puumalaa puolueen varapuheenjohtajaksi.
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Poliittinen valiokunta esitti hyväksyttäväksi kannanoton: Hammaslääketieteellinen Itä-Suomen yliopistoon
Heikki Kaisto, Pohjois-Pohjanmaa esitti: Kannanoton kohtaan nykytilanne lisättävä, että hammaslääkäripula on Itä-Suomen lisäksi myös Pohjois-Suomessa suuri. Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala kannatti esitystä.
Suoritettiin äänestys. Valiokunnan pohjaesitys voitti Heikki Kaiston vastaesityksen äänin 9 - 8.
Kannanotto hyväksyttiin valiokunnan esittämässä muodossa.
Poliittinen valiokunta esitti puoluekokousaloitteen: Koulujen voitava opettaa myös esimerkiksi venäjän kieltä. Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala esitti otsikon vaihtamista muotoon: Kielipolitiikassa huomioitava alueellisuus. Hannu Laitinen, Keski-Suomi kannatti Matti Kuittisen esitystä. Valiokunta otti esityksen nimiinsä ja otsikko muutettiin Kuittisen esittämään muotoon.
Poliittinen valiokunta esitti puoluekokousaloitteen: Pienten kuntien neuvottelukuntien asemaa vahvistettava. Matti Kuittinen, Pohjois-Karjala esitti toimenpide-kohtaan, että ensisijaisesti perustetaan oma liitto pienille kunnille. Hannu Laitinen, Keski-Suomi kannatti Kuittisen esitystä. Henri Tahkola, Pohjois-Pohjanmaa esitti kannanoton hylkäämistä. Heikki Kaisto, Pohjois-Pohjanmaa kannatti Tahkolan esitystä.
Suoritettiin koeäänestys valiokunnan pohjaesityksestä ja Tahkolan hylkäävästä esityksestä. Puheenjohtaja tulkitsi valiokunnan pohjaesityksen voittaneen ja se jäi voimaan.
Suoritettiin koeäänestys valiokunnan pohjaesityksestä ja Kuittisen muutosesityksestä. Suoritettiin koeäänestys. Puheenjohtaja tulkitsi valiokunnan pohjaesityksen voittaneen ja se jäi voimaan.
Kannanotto hyväksyttiin valiokunnan esittämässä muodossa.
Poliittinen valiokunta esitti: Keskustanuorten Kuntapolitiikan suuntaviivat 2008.
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
14) MUUT ASIAT
Ei muita asioita.
Antti Mäkelä puheenjohtajaksi
15) KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Liittosihteeri kiitti kokouksen järjestänyttä piiriä ja toimihenkilöitä hyvin järjestetystä ja onnistuneesta kokouksesta.
Kekkosen Haarikan väittelykisan voittanut Heikki Kaisto, Pohjois-Pohjanmaa ja toiseksi tullut Hannu Laitinen, Keski-Suomi palkittiin.
Uudenmaan piirin puheenjohtaja Markus Kinnunen toivotti kaikki tervetulleiksi liittokokoukseen marraskuussa Järvenpäähän.
Puheenjohtaja Antti Mäkelä päätti kokouksen klo 11.15