Suomen Keskustanuoret ry:n puoluekokousaloitteet 2010

1. Keskustan edistettävä oppikirjojen kierrätettävyyttä

Toisen asteen opiskelijoille kirjakulut ovat monelle suuri menoerä. Oppikirjojen painokset vaihtuvat pahimmissa tapauksissa vuosittain ja monet kirjat ovat sellaisia, että ne on pakko hankkia uusina. Kielten kirjoissa on usein yhdistetty luku- ja harjoituskirja.

Kunnissa on suuria eroja, miten auttavat lukiolaisia. Esim. Honkajoella, Kärsämäellä, Nurmeksessa, Pyhäjoella, Rautavaaralla, Sievissä, Somerolla, Tohmajärvellä kuin Ylitorniossa lukiolaisten oppikirjat ovat suurelta osin ilmaisia Kuhmoisissa lukiokirjat maksavat noin 20 euroa. Punkalaitumella lukiolainen saa 200 euron stipendin kirjoja varten.

Tällä hetkellä lukiokirjat maksavat uutena ostettuna yhteensä noin 1300- 1600 euroa, mikä on todella suuri summa lukiolaisten maksettavaksi. Voidaan todeta, että maksuttoman koulutuksen perusperiaate ei toteudu lukiokoulutuksessa näiltä osin.

Opiskelun tulisi olla kaikille mahdollista, eikä sen pitäisi tulla suhteettoman kalliiksi. Kirjat on pystyttävä hankkimaan käytettyinä. Jos haluamme painottaa kestävää kehitystä, emme saa antaa periksi oppikirjojen kertakäyttökulttuurille. Keskustan tulee ottaa vahvasti kantaa, että lukiokirjojen kierrätettävyyden ja uusiokäytön parantamisen puolesta. Kouluja ja opettajia pitää ohjeistaa siten, ettei kirjasarjoja tarvitse uusia tarpeettoman usein. Lisäksi kouluja pitäisi kannustaa oppikirjapankkien käyttöön. Jatkossa tulee myös selvittää kuinka hyvin toisen asteen opinnoissa voitaisiin hyödyntää sähköisiä oppimateriaaleja entistä enemmän.

2. Hallinnon alueellistamista jatkettava

Keskustanuorten mielestä pääministeri Matti Vanhasen johtaman hallituksen käynnistämät julkisen hallinnon alueellistamistoimenpiteet ovat olleet oikeansuuntaisia. Pääsääntöisesti tarve virastojen tai laitosten siirtämiselle suuntautuu pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen. Laajan ja kattavan koulutusverkon ansiosta Suomessa on monia paikkakuntia, joissa koulutetaan osaavaa työvoimaa myös tällaisten yksiköiden vaatimiin erikoistehtäviin, joten osaavan työvoiman puutteeseen alueellistamishankkeiden ei pitäisi kaatua.

Pääkaupunkiseudun työllisyystilanne on muuhun maahan verrattuna niin paljon parempi, että henkilöillä, jotka eivät halua siirtyä uuteen yksikköön, on hyvät edellytykset löytää ainakin pitkähköjen siirtymäaikojen puitteissa itselleen uusi työpaikka. Päätöksiä julkisenhallinnon yksikköjen hajasijoittamisesta ei tule tehdä yksinomaan kylmien ja yksisilmäisten talouslukujen pohjalta, vaan hajasijoittaminen tulee nähdä myös koko Suomen elinvoimaisuutta parantavina seikkana, jolle tulee antaa suuri merkitys päätöksenteossa. Keskustanuoret kannattavat hajasijoittamispolitiikan jatkamista.

3. Keskustalle opetusministerin salkku seuraavasta hallituksesta

Keskusta on tunnetusti ollut sivistyspolitiikkaan vahvasti profiloitunut puolue ja meidän toimesta tähän maahan on saatu kattavasti luotua mm. yliopistokeskukset sekä muutenkin alueellisesti vahva koulutusjärjestelmä. Ilman Keskustan myötävaikutusta näitä alueellisesti ja maakunnille tärkeitä koulutuskeskuksia ei olisi varmasti saatu syntymään.

Viimeisimpänä keskustalaisena opetusministerinä on toiminut Marjatta Väänänen 9.1976–5.1977. Sivistyspuolueeksi profiloituneelle Keskustalle tämä on suorastaan häpeällinen seikka. Keskustanuoret korostivat jo Matti Vanhasen toista hallitusta muodostettaessa, että Keskustan on saatava opetusministerin salkku. Valitettavasti Keskusta ei tälläkään kertaa nähnyt opetusministerin pestiä niin merkityksellisenä, että se olisi puolueelle otettu. Ministerin salkku on kuitenkin tärkeä väline, sillä oman opetusministerin kautta pystymme parhaiten tuomaan esille meille tärkeitä sivistyspoliittisia asioita.

Keskustanuoret vaativat, että Keskusta pitää seuraavissa eduskuntavaaleissa näkyvästi esillä koulutus- ja sivistyspoliittisia teemoja. Tämän aloitteen hyväksyessään puoluekokous antaa puolueen hallitusneuvotteluista vastaaville henkilöille vahvan evästyksen siitä, että opetusministerin salkku on saatava Keskustalle.

4. Etsivälle nuorisotyölle tarvetta

Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Etsivässä työssä nuoria pyritään ohjaamaan ja neuvomaan asioissa, jotka nuorten mieltä askarruttavat. Tarvittaessa etsivän työntekijä auttaa nuorta tavoittamaan erilaisia palveluita. Tavoitteena on erityisesti tavoittaa niitä nuoria, jotka tarvitsevat tukea hakeutuessaan palveluihin tai jotka ovat vaarassa syrjäytyä.

Matti Vanhasen II hallitus lisäsi vuoden 2010 budjettiin yhteensä 41 miljoonaa euroa nuorten pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Lisärahoitus käytetään muun muassa työvoimapoliittiseen koulutukseen ja työpajatoimintaan sekä erilaisten oppisopimuspaikkojen löytämiseen. Lisäksi ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätään. Etsivään nuorisotyöhön suunnataan lisärahoitusta 2 miljoonaa euroa. Lisärahoitus tulee käyttää tehokkaasti.

Opetusministeriö myöntää tukea etsivää nuorisotyötä tekevien työparien palkkaamiseen. Etsivän työn työparien tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella ohjaamalla heidät työpajoihin. Etsiviä työpareja on kaikkiaan 60 ympäri Suomen. Lisäksi joillakin paikkakunnilla on yhteistyöverkostoja, joiden työntekijöillä etsivä työ on osana tehtäväkuvaa. Kaikkiaan määrärahalla tuettavan toiminnan piirissä työskentelee jo nyt yli 120 henkilöä, heistä kokopäiväisesti etsivässä työssä lähes 115. Etsivä työparitoiminta kattaa tällä hetkellä noin 135 kuntaa.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on puoltanut monialaisen viranomaisyhteistyön ja etsivän nuorisotyön lakisääteistämistä pohtineen työryhmän ehdotusta, että kuntien tulisi vastedes nimetä etsivästä nuorisotyöstä vastaava viranomainen. Työryhmän esityksessä on myös, että viranomaisten tulisi luovuttaa etsivää nuorisotyötä tekeville ammattiauttajille nuorten yhteystietoja. Näin voitaisiin toimia käytännössä esim. silloin, kun nuori lyö laimin oppivelvollisuuden, keskeyttää varusmiespalveluksen tai jättää kesken lukion tai ammatillisen koulutuksen. 

Etsivä nuorisotyö tulee saattaa kunnissamme nuorisotyön rinnalle vakituiseksi toimintamuodoksi, unohtamatta kuitenkaan perheiden vastuuta ja ennaltaehkäisevää nuorisotyötä. Erityisesti kuntien keskustalaiset niin valtuutetut kuin sivistyslautakuntien jäsenet ovat suuressa roolissa, päätettäessä mikä on kunnan nuorisotyön painopiste.

5. Ulkomaalaisille marjanpoimijoille järjestettävä perehdyttävää koulutusta

Marjasadosta jää vuosittain jopa 90 prosenttia metsiin. Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategian uusiutuvien luonnonvarojen käytöstä tehdyn vuodelta 2001 olevan arvion mukaan luonnonmarjojen ja sienten vuosittaisen talteenoton arvo on kaiken kaikkiaan keskimäärin noin 85 M€, joista vain toki pieni osa päätyy myyntiin. Teollisuudelle edelleen jalostettavaksi menevä osa marjoista luo ympärilleen laajoja kerrannaisvaikutuksia esimerkiksi työpaikkojen ja vientitulojen muodossa.

Marjasadon keräysprosenttien kasvattamiseksi Suomeen on tuotu ulkomailta väliaikaistyövoimaa. Suomessa onkin viimeisimpinä kesinä keskusteltu paljon ulkomaalaisista marjanpoimijoista. Erityisen voimakasta tämä keskustelu on ollut Lapissa. Viime vuosina marjayritykset ovat välittäneet erityisesti Pohjois-Suomeen ulkomaalaisia marjanpoimijoita kasvavassa määrin. Tämä toiminta on herättänyt paikallisissa asukkaissa ristiriitaisia tuntemuksia. Erityisesti keskustelua on käyty poimijoiden liikkumisesta lähellä paikallisten asutusta ja perinteisiä marjamaita. On yksittäisiä tapauksia, joissa marjanpoimijoihin on suhtauduttu vihamielisesti ja jopa väkivaltaisesti.

Vaikuttaa siltä, että marjanpoimijat, ainakin jossain määrin, ovat käytännössä työntekijään rinnastettavassa asemassa, kuitenkin ilman virallista työsuhdetta. Asiaan liittyy myös ihmisoikeudellinen näkökulma: mikäli marjanpoimijalle sattuu esimerkiksi jokin onnettomuus tai sairastuminen, työnantajavastuuta ei ole. Esitämme, että yhteiskunta tehostaisi tämän toiminnan valvontaa ja mahdollista sääntelyä pohdittaisiin.

Olemme huolissamme, että poimijoita välitettäessä jokamiehenoikeuksia käytetään väärin. Ymmärrämme paikallisten asukkaiden ja maanomistajien harmistumisen koskien marjanpoiminnasta aiheutuneita ongelmia. Rasistista tai vihamielistä käytöstä emme hyväksy, mutta emme myöskään asiallisen keskustelun tukahduttamista leimaamalla ongelmien julkituoneita tahoja rasisteiksi.

Esitämme, että lääkkeenä ongelmien ehkäisemiseksi marjayritykset tulisi lakisääteisesti velvoittaa järjestämään lyhyt koulutus, jossa poimijoille opetettaisiin esimerkiksi paikallisia tapoja, jokamiehenoikeudet sekä suomen kielen alkeet. Uskomme, että tämä vähentäisi vastakkainasettelua ja parantaisi sekä paikallisten asukkaiden että ulkomaalaisten marjanpoimijoiden asemaa.

Keskustanuoret muistuttavat, että marjastaminen on paitsi hyvä ja terveellinen harrastus, niin se takaa talven mittaan monta ilmaista herkutteluhetkeä puhtailla kotimaisilla marjoilla. Valitettavasti kaikki eivät enää automaattisesti opi kotonaan marjastamiseen liittyviä taitoja. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että kaikki suomalaiset opetettaisiin viimeistään koulussa arvostamaan marjastusta ja sienestystä. On myös hyvä huomata, että marjastuksesta saatavat tulot ovat verottomia eivätkä ne vähennä mahdollisia sosiaalietuuksia. Marjastamisen marginaaliveroaste on siis nolla prosenttia. Marjastamista kannustavampaa työtä ei voi ollakaan. Keskustanuoret kannustavatkin suomalaisia marjastamaan.

6. Keskustan kannustettava jäseniään lähiruoan suosimiseen kuluttajina ja päättäjinä

Keskustanuorten mielestä lähiruoalla on valtavasti positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan. Keskustanuorten arvoja ovat muun muassa luonnon hyvinvointi ja yhteisöllisyys. Lähiruoan käyttäminen kunnissa tukee molempia arvoja.

Lähiruoalla on kestävän kehityksen kannalta monia etuja: luonnonvarojen kierrätys on mahdollista, kuljetukset on minimoitu. Lähiruoan suosiminen tukee paikallistalouden kehitystä ja siten omavaraisuutta, se vahvistaa sosiaalista pääomaa, paikallista osaamista ja kulttuurisia perinteitä. Yhteys kuluttajan ja tuottajan välillä on mahdollinen. Lisäaineiden käyttö on vähäistä ja ruoka tulee pöytään tuoreena.

Lähiruoalla tarkoitetaan elintarvikkeita, jotka on tuotettu ja jotka kulutetaan oman kunnan, maakunnan tai talousalueen sisällä. Nyrkkisäännön mukaan lähiruoaksi voidaan kutsua alle 100 kilometrin säteellä tuotettua ruokaa. Lähiruoka-ajattelu korostaa kestäviä tuotantomenetelmiä koko tuotantoketjussa.

Lähiruoan käyttämiseen liittyy kuitenkin myös haasteita. Hankintalaki asettaa edellytyksensä julkisten organisaatioiden hankinnoille. Suoranaista lähiruoan käyttämistä julkisen hankinnan vertailuperusteena hankintalaissa ei ole. Hankintalaki mahdollistaa kuitenkin ympäristöllisten, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten näkökohtien huomioon ottamisen hyödykkeen hinnan lisäksi. Kuntien tulisikin kouluttaa hankinnoista vastaavia henkilöitään tuntemaan paremmin hankintalain salat ja tekemään kokonaistaloudellisesti edullisia ratkaisuja, joissa painotetaan muutakin kuin hyödykkeen hintaa.

Keskustan onkin otettava aktiivinen rooli lähiruoan kuluttajina ja kannustettava jäseniään toimimaan lähiruoan suosimisen puolesta niin päätöksentekijöinä kuin mielipidevaikuttajina. Keskustan tulee pyrkiä valistamaan keskustalaisia valtuutettuja lähiruoan eduista ja siitä, että lähiruoan valinta on mahdollista juridisesti, tarvitaan vain päättäjien tahtoa valita lähiruoka.

7. Keskustanuorten tavoitteeksi lyömätön Suomi

Suomi on väkivaltainen maa. Meillä tehdään henkirikoksia keskimäärin 120-180 vuodessa. Muihin Pohjoismaihin verrattuna määrä on yli kaksinkertainen. Väkivaltarikosten määrä kasvaa ja niiden laatu raaistuu. Suomalaisilla naisilla ja miehillä on muiden teollistuneiden maiden kansalaisiin verrattuna suurempi riski joutua väkivallan uhriksi, olipa se sitten nakkikioskin jonossa tai omien seinien sisällä.

Keskustanuoret esittää, että Keskusta sisällyttää väkivallattomuuden teeman jatkossa vahvasti osaksi omaa ohjelmatyötään ja ajamaansa politiikkaa. Keskustanuoret ovat huolissaan kuntien säästötoimenpiteistä, jotka voivat vaikuttaa avun hakemiseen ja sen saamiseen niin perheväkivalta kuin koulukiusaamistilanteissa. Keskustanuoret painottavat, että yhtäkään lyöntiä ei tule sallia.

Yhdeksi konkreettiseksi tavoitteekseen Keskusta voi ottaa väkivallattomuuden valistuksen lisäämisen kouluihin ja armeijaan. Niin kouluissa kuin armeijassa tulee tehdä ennaltaehkäisevää työtä lyömättömän linjan suhteen. Opetusministeriön KiVa- koulu ohjelma on jo yksi hyvä esimerkki toimenpiteestä, jolla fyysistä koulukiusaamista voidaan vähentää. Varsinkin lukioissa ja ammattikouluissa lyömätön Suomi- teema tulee näkyä osana kursseja.  Armeijassa tulee jatkaa koulujen jo aloittamaa kansalaiskasvatusta toisten fyysisen koskemattomuuden suhteen. Meidän tulee yhdessä pyrkiä siihen, ettei Suomi olisi tuhansien väkivaltaisten tarinoiden maa. 

  8. Lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksia tuettava

Lasten ja nuorten liikalihavuus on suuri ongelma yhteiskunnassamme. Lasten ja nuorten liikalihavuus on ennen kaikkea yksilön inhimillinen ongelma. Liikalihava lapsi tai nuori altistuu monille sairauksille, jotka voivat johtaa pahimmillaan ennen aikaiseen kuolemaan. Liikalihavuuden kasvun jatkuessa nykyistä tahtia yhä useampi nykypäivän lapsi tulee näkemään lapsensa kuoleman liikalihavuudesta johtuviin sairauksiin. Toiseksi se on myös suuri yhteiskunnan taloudellinen ongelma. Sosiaali- ja terveysmenojen kasvun yksi suurimmista aiheuttajista on liikalihavuudesta johtuvien sairauksien hoito. 

Liikunnan harjoittaminen on tehokas tapa ennalta ehkäistä ylipainon kertymistä tai toisaalta ylipainon pudottamisessa. Myös jo kansansairaudeksi luettavaa masennusta voi vähentää liikuntaa harjoittamalla. Liikkuminen on kuitenkin vähentynyt huomattavasti vuosikymmenten kuluessa. Niin sanottu arkiliikunta on vähentynyt huomattavasti yhteiskunnan koneellistuessa. Arkiliikunnan lisääminen vaatii yhteiskunnan ja perheiden panostusta.

Liikunta tulisi olla jokapäiväistä lasten ja nuorten elämässä. Monipuolinen ja säännöllinen liikunta on terveellisen elämäntapojen yksi kulmakivistä. Liikunnan vaikutus on laaja-alainen yksilön hyvinvoinnille. Lisääntynyt lasten ja nuorten liikalihavuus ja sen aiheuttamat kansansairaudet aiheuttavat tarvetta lisätä kansalaisten aktiivisuutta liikunnan parissa. Liikunnalla on myös kiistattomat vaikutukset henkiseen hyvinvointiin, keskittymiskykyyn ja oppimistuloksiin.

Liikunta täytyy tulla elämäntavaksi lapsena ja nuorena.  Tätä tapaa ei tule pidä katkaista murrosiän kriittisinä vuosina. Lasten ja nuorten omatoiminen liikkuminen on vähentynyt viimeisten vuosien saatossa.  Vapaa-ajan täyttävät muut harrastukset kuin hyötyliikunta. Varsinkin uusia asuinalueita kaavoittaessa kuntien tulisi huomioida, että päiväkotien ja koulujen pihoista tehtäisiin lähiliikunta-alueita, joissa kaikilla kuntalaisilla olisi mahdollisuus vapaa-ajalla liikkua.

Keskustanuoret haluaa kiinnittää huomioita nimenomaan koulujen liikuntatuntien vähäiseen määrään. Alakoulun 1. luokalta lukion ensimmäiselle luokalle liikuntatunteja on vain 2 per viikko. Määrä on aivan liian vähän. Yläkoulussa on toki mahdollista ottaa valinnaisia liikuntakursseja ja mahdollisesti myös lukiossa, mutta niitä valitsevat usein jo valmiiksi liikunnalliset oppilaat. Liikuntatuntien tarkoitus on itse liikkumisen lisäksi tutustuttaa oppilaat erilaisiin liikuntalajeihin ja saada heidät siten löytämään se itselleen sopivin laji, jota hän innostuisi vapaa-ajallaan harrastamaan. 2 tuntia liikuntaa viikossa on aivan liian vähän tutustuttamaan oppilaat eri liikuntalajeihin tarpeeksi monipuolisesti.

Liikuntatuntien määrää olisi mieluusti vähintään kaksinkertaistettava. Kaksi kahden tunnin kertaa voisi jakaa esimerkiksi niin, että toinen kerroista keskittyisi yleiseen liikunnan harjoittamiseen ja kehon fysiologiaan opettamiseen. Kuten esimerkiksi kävelyyn, hölkkään, sauvakävelyyn, hiihtoon, kuntopiiriin ja toisaalta fysiologiasta voisi käydä läpi venyttelyn, voimistelun ja muita vastaavia yleisiä kehon kuntoa yllä pitäviä asioita. Toinen viikkotuntikerta voisi keskittyä eri liikuntalajien läpikäyntiin. Tämän lisäksi yläasteella ja lukiossa pitäisi olla mahdollista valita joka luokalla valinnaisia liikuntakursseja. Valitettavasti koulujen tuntikehykset asettavat rajansa tuntien määrän lisäämiselle.

Koulujen liikuntatunnit tulee käyttää motivoitavasti ja monipuolisesti eri lajeja harrastaen.  Koulujen tulee ottaa aktiivisesti liikuntatuntien järjestämiseen tai koulujen liikuntatempausten järjestämiseen mukaan paikalliset urheiluseurat. Tätä kautta lapset ja nuoret voivat saada uusia harrastuksia. Terveystiedon tunnit tulivat opetussuunnitelmaan vuonna 2004, jolloin jokainen suomalainen nuori saa eväät koulusta terveelliseen elämään.  Keskustanuoret ovat hyvin huolissaan nuorten ammattikoululaisten vähäisistä liikuntatunneista. Jatkossa tulee panostaa entistä enemmän, että myös ammattikoululaisilla on samat mahdollisuudet harrastaa koulussa liikuntaa kuin ikätovereillaan lukioissa.

Suomessa on jo terveysliikuntakaupunkeja, jotka ovat ottaneet lasten ja nuorten liikuttamisen yhdeksi kunnan tärkeimmäksi painopisteeksi. Keskustanuoret ovat jo 2008 Uudistuvat kunnat kuntavaaliohjelmassaan edellyttäneet, että lapsille tulee antaa liikunnan perustaidot jo päivähoidossa. Kouluissa liikuntatuntien lisäksi tulee järjestää virikkeellisiä liikuntatuokioita koulupäivän aikana sekä kasvattaa koululaisia ymmärtämään arkiliikunnan merkitys.

Koulujen pihat ovat myös olennaisena osana lasten ja nuorten liikkumiselle niin välituntisin, kuin ilta- tai aamupäiväkerhossa. Koululaisilla tulee olla monipuoliset mahdollisuudet pihapelien ja muiden liikunnallisten aktiviteettien harrastamiseen välitunneilla. Koulujen urheiluvälineistö tulee olla myös kunnossa.

Kuntien vaikeissa taloustilanteissa Keskustanuoret haluaa muistuttaa päättäjiään että edellisen laman virheitä ei kannata toistaa. Kuntien budjeteissa urheiluseurojen kohdeavustukset ovat todella pieni panostus siihen, että avustusten kautta lapset ja nuoret voivat kunnissa paremmin.

9. Arvokkuutta vanhustenhoitoon

Suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ja tarvitsevat tulevina vuosikymmeninä yhä enemmän hoito- ja hoivapalveluja arjessa selviytymiseen. Kuitenkin jo tällä hetkellä, eläessämme 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä, tätä hoivaa ei riitä kaikille. Esimerkiksi yksityisiin hoivakoteihin jonotetaan jopa vuosia ja tietoa vapautuvista paikoista ei yleensä ole ennen kuin paikka vapautuu – se tapahtuu tavallisimmin edellisen asukkaan kuoleman kautta. Terveyskeskusten vuodeosastot eivät puolestaan yleensä ole asianmukaisia paikkoja pitkäaikaiseen asumiseen varsinkin jos asukkaan kunto ei tällaista hoitoa edellytä. Mediassa onkin viimeaikoina uutisoitu otsikoin vanhusten hoidossa olevista puutteista. Esimerkiksi liiallinen lääkkeiden käyttö sekä ravitsemuksen huono taso on nostettu esille. Huomionarvoista on kuitenkin myös se, että monen suomalaisen vanhuksen hoito on hyvää ja asianmukaista. Olemassa olevat puutteet ja kehittämiskohteet on kuitenkin syytä ottaa laajempaan keskusteluun ja erityisesti myös nuorten päättäjien tietoisuuteen.

Meneillään olevan laman vuoksi Suomi velkaantuu kovaa vauhtia. Työllisten lukumäärä kävi vuonna 2008 viimeisimmän nousukauden huipulla uudessa ennätyksessään, kun työllisten lukumäärä ylitti 2 500 000 henkeä. Ennätyslukemiin lukemiin ei enää palattane laman jälkeen, vaan edessä on työntekijöiden lukumäärän vähenemisen pitkäaikainen trendi. Tämä johtuu siitä, että suuria ikäluokkia siirtyy eläkkeelle ja vastaavasti työmarkkinoille tulee kooltaan pieniä ikäluokkia.

Vanhusten hoito- ja hoivatyötä tekevistä tulee olemaan tulevaisuudessa suuri pula. Ratkaisuna ei ole se että kyseistä työtä tehdään vastentahtoisesti, ns. viimeisenä työllistymisen mahdollisuutena. Arkkiatri Risto Pelkonen on kertonut, että hänen mielestään suomalaisen vanhusten hoidon ongelmana on se, etteivät vanhustyössä työskentelevät ole perehtyneet kyseiselle hoito- ja hoivatyön osa-alueelle. Suomessa tulisi ymmärtää entistä laajemmin, että vanhustyö vaatii erityistä tietotaitoa, hienotunteisuutta, aitoa välittämistä sekä kykyä kunnioittaa ikäihmisiä.

Työmarkkinoilla kulloinkin olevat ikäluokat rahoittavat sen hetkisten eläkeläisten eläkkeistä noin 80 prosentin osuuden. Koska ansiosidonnaista eläkettä saavien määrä kasvaa ripeästi ja samaan aikaan työllisten määrä vähenee, niin työssäkäyvien maksamat eläkevakuutusmaksut tulevat seuraavan kahden vuosikymmenen aikana kasvamaan useita prosenttiyksikköjä. Samaan aikaan myös vanhusten hoivapalveluiden kysyntä kasvaa huimasti. Vaikka eläkeläisten maksuosuus hoivapalveluista kasvaisi, niin siitä huolimatta osa kasvaneista kustannuksista siirtyy palkansaajien maksettavaksi, joka tarkoittaa veronkorotuksia.  

Missään muualla maailmassa ei ole koettu vielä näin nopeaa väestön ikääntymistä kuin Suomessa seuraavina vuosikymmeninä. Tämän vuoksi Suomen tilanteeseen liittyy paljon epävarmuutta ja isoja uhkakuvia. Hoivapalveluiden tuottamisen ulkoistaminen innovatiivisille yksityisyrittäjille voi kuitenkin tuoda palveluihin sellaista tehokkuutta, joka mahdollistaa sen, että samalla rahalla saadaan yhä parempia palveluita.

Hoivapalveluiden ulkoistamisessa on kuitenkin pidettävä mielessä siihen liittyvät vaaratekijät. Keskustanuoret ovat huolissaan siitä, että vanhusten hoivapalveluiden suhteen tapahtuu yhteiskunnan kahtiajakautuminen. Varakkain osa kykenee hankkimaan laadukkaita hoivapalveluita, kun rahalla saa ostettua itselleen ikäihmisten hoitamiseen erikoistuneiden osaajien palveluita. Sen sijaan ne jotka eivät kykene ostamaan itselleen palveluita joutuvat turvautumaan julkisen sektorin palveluihin, joissa kärsitään työvoimapulasta tulevina vuosina. Tällaista kehityskulkua ei saa päästää toteutumaan.

Ikääntyvä suomalainen on liian usein yksinäinen. Yksinäisyyttä voi kokea niin kotona, vuodeosastolla kuin hoivakodissakin. Yksinäisyys on suomalaisen vanhustyön laatuvirhe siinä missä lääkepoikkeamat, kaatumiset ynnä muut kirjattavat ja raportoitavat vanhuksen tilaan mahdollisesti vaikuttavat asiat.

Keskustanuorten mielestä on selvää, että tulevina vuosina suomalaisten nuorten ja nuoren aikuisväestön on kannettava enenevässä määrin vastuuta sekä omien lapsiensa kasvatuksesta että vanhusväestöstä. Kysymme kuka antaa ja missä annetaan vanhemmillemme ja isovanhemmillemme sekä muulle heidän sukupolvelleen se hoiva ja hoito mitä he tarvitsevat? Haluamme aloittaa keskustelun kyseisestä aiheesta sekä annamme joitakin ideoita mahdollisten toimenpiteiden kehittämiseksi:

1. Nuoria tulee kannustaa kouluttautumaan vanhustyön ammatteihin sekä lähtemään hoivakotiyrittäjiksi. Nuorten yrittäjien tukemisen keinot tulee kartoittaa ja mahdollisesti kehittää yrittäjyyteen ryhtymistä helpommaksi ja houkuttelevammaksi.

2. Keskustan tulee tuoda toiminnassaan esille vanhusväestöön liittyvää vastuunkantoa esimerkiksi kannanottojen ja tempausten muodossa. Keskustalaiset voisivat antaa ulkoiluapua alueensa vanhuksille mm. hoivakoteihin jalkautumalla, kuten joissakin Keskustanuorten piireissä jo tehdään.

3. Hoitajien koulutukseen ja työn ohjaukseen täytyy panostaa enemmän, tällä hetkellä koulutukseen varatuista resursseista huomattavasti enemmän menee lääkäreiden koulutukseen kuin hoitajien. Koulutuksessa on otettava paremmin huomioon inhimillisyys.

4. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen tärkeimmiksi kriteereiksi on nostettava laatutekijät taloudellisuuden sijasta.

5. Omaishoidon tukemiseen pitää panostaa enemmän ja tuen saamisen kriteereitä vähentää.

6. Palvelusetelit tulee ottaa jokaisessa kunnassa käyttöön osana vanhustenhoidon järjestämistä.

Jatkuvan materialistisen elintason kasvattamispyrkimysten sijaan poliittisessa päätöksenteossa onkin käännettävä katse kohti elämänlaatua ja ihmisten onnellisuutta. Keskustanuoret tavoittelevat yhteiskuntaa, jonka arvostaa läheisistä välittämistä. Tällainen yhteiskunta pystyy näkemään niin lapset, nuoret, aikuiset kuin vanhukset yhteiskunnan voimavaroina ja rikkautena.  

10. Kansalaisjärjestöt mukaan taito- ja taideaineiden opetukseen

Perusopetuksen opetussuunnitelma antaa viitekehykset eri oppiaineiden tuntijaolle. Kunnat voivat tarkentaa tätä viitekehystä. Esimerkiksi Joensuun kaupunki määrää perusasteen oppiainekohtaiset minimituntimäärät vuosiluokittain, jotka kukin kaupungin peruskoulu sitten sisällyttää opintosuunnitelmaansa. Joensuun perusasteen alakoululaisille, eli 1-6-luokkalaisille, minimituntimäärä taito- ja taideaineissa on kuusi tuntia. Taito- ja taideaineet koostuvat kotitaloudesta, kuvataiteesta, käsitöistä, liikunnasta ja musiikista. Ala-asteella ei vielä opeteta kotitaloutta, joten nuo kuusi tuntia jakautuvat kuvataiteen, käsitöiden, liikunnan ja musiikin kesken. Tuntimäärä ainetta kohden on yksinkertaisesti liian vähäinen.

Taito- ja taideaineiden opetusta on lisättävä, koska niiden merkitys lapsen kehitykseen on suuri. Edellä luetellut oppiaineet vahvistavat etenkin luovuutta. Tietoaineissa, kuten esimerkiksi matematiikassa on olemassa tietyt rajat, joiden sisällä on kuljettava. Taito- ja taideaineissa rajoja ei useimmiten ole ja näin ollen lapsella on vapaus ilmasta itseään. Näiden aineiden tunneilla oppilailla on mahdollisuus luoda ja löytää jatkuvasti jotain uutta, kun jokaiseen tilanteeseen ei ole olemassa oikeita tai vääriä ratkaisuja. Lisäksi taito- ja taideaineet vahvistavat muun muassa oppilaiden ryhmätyöskentelytaitoja ja ryhmähenkeä, motoriikkaa ja rytmitajua.. Kaikki edellä luetellut asiat ovat keskeisiä lapsen kehityksessä. Monen lapsen kokemukset esimerkiksi liikunnasta ja musisoinnista saattavat rajoittua vain koulun seinien sisälle.  Tämän takia olisi ehdottoman tärkeää, että taito- ja taideaineiden opetusta olisi enemmän.

Jatkossa tulee kuitenkin miettiä uusia toimintatapoja, joilla tuntimäärää pystytään kasvattamaan taito- ja taideaineissa. Taito ja taideaineiden määrän merkittävä lisääminen tuntikehyksen sisällä ei ole helppoa. Monet kunnat ovat tällä hetkellä talousahdingossa ja ovat joutuneet tekemään suuria leikkauksia myös opetukseen. Opettajia on lomautettu ja oppilaiden tuntikehyksiä on leikattu. Kuntien tuleekin etsiä yhteistyökumppaneita kansalaisjärjestöistä.  Keskustanuorten mielestä entistä enemmän tulisi kiinnittää huomiota ruohonjuuritason kansalaistoimintaan. Aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa lisämahdollisuuksia koulun ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöhön.  Kuntien heikoissa taloustilanteissa tulee nähdä lasten ja nuorten hyvinvointiin tehtävät ennaltaehkäisevät sijoitukset tulevaisuuden panostuksina.

11. Venäjänkielen opetus sallittava toisena pakollisena kielenä

Venäjänkielen taidon lisäämisellä olisi iso merkitys Itä-Suomen liike-elämälle ja matkailulle. Venäläiset matkailijat ovat suurin ulkomaalaisten ryhmä Itä-Suomessa, eikä englannin kielitaito ole heidän keskuudessaan yleisesti korkealla.

Kielikysymyksessä tulee ottaa huomioon maamme alueelliset erot ja myös työelämän tarpeet.  On tärkeää, että meillä on myös tulevaisuudessa ruotsin kielen taidon omaavia, mutta esimerkiksi elinkeinoelämän keskusliiton selvityksen mukaan työelämään tarvittaisiin myös englantia, saksaa, venäjää, ranskaa, espanjaa, italiaa ja kiinaa osaavia.

Keskustanuoret esittää, että vaihtoehtoisena toisena pakollisena kielenä ruotsin rinnalle otetaan venäjä. Venäjää voisi opiskella keskipitkänä kielenä halutessaan ja jättää ruotsin opiskelematta. Kuitenkin niin kauan kuin Suomessa on pätevyysvaatimuksena ylempiin virkoihin sekä suomen että ruotsin kielen taito, on aloitteen toteuttaminen hankalaa. Ne koululaiset, jotka ruotsin sijaan opiskelisivat venäjää, joutuisivat vaikeuksiin viimeistään siinä vaiheessa, kun he päätyisivät opiskelemaan korkeakouluun.  

Koska Suomi on kaksikielinen maa, niin myös jatkossa ruotsinkielisille tulee taata oikeus julkisten palveluiden saamiseen heidän omalla äidinkielellään. Nykytilanteessa toisen kotimaisen kielen virkamiespätevyyden vaatimustaso on kuitenkin epämotivoituneiden opiskelijoiden heikon kielitaidon vuoksi lähinnä pakollinen muodollisuus. Virkamiesruotsin läpäiseminen ei enää tarkoita sitä, että virkamies kykenisi käytännössä palvelemaan ruotsiksi asiakastaan. Tämä realiteetti on tunnustettava.

Jokaisen julkisen laitoksen yksikön tehtävänä olisi huolehtia siitä, että niistä saa tarvittaessa palvelua molemmilla kotimaisilla kielillä. Tähän kuitenkin riittäisi, että yksikössä joku osaa palvella sujuvasti molemmilla kotimaisilla kielillä.

12. Verotukien sijaan perheille aikaa

Keskustalla on historiallisesti ollut merkittävä rooli lapsiperheiden puolestapuhujana. Keskustan johdolla nykyinen hallitus on tehnyt isoja parannuksia pienituloisimpien perheiden talouteen, kun esimerkiksi pienimpiä vanhempainpäivärahoja korotettiin noin 170 eurolla kuukaudessa. Lisäksi muun muassa osittaista hoitorahaa korotetaan 90 euroon ja isyysvapaita pidennetään.

Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen on kaavaillut vapaaehtoisen perheverotuksen käyttöön ottamista perheille, joissa on alle kolmevuotiaita lapsia. Palkkioksi Vanhanen sai muilta puolueilta kylmän vesisaavillisen. Vanhasen ehdotusta arvosteltiin vanhakantaiseksi. Perheverotus loisikin useammin juuri äidille kannusteen jäädä kotiin. Isän tulot ovat keskivertoperheessä suuremmat, jolloin perhe saisi suuremman veroedun, kun isä jatkaisi työelämässä.

Perheverotuksen toinen ongelma on siinä, että se kohdistuu sosiaalisesti epäoikeudenmukaisesti. Perheverotus olisi toimiva tulonsiirto erityisesti perheille, joissa toinen puoliso on hyvätuloinen ja toinen on kotona tai pienipalkkaisessa työssä. Sen sijaan kahden pienituloisen, kuten opiskelijoiden, perheessä veroedusta ei olisi käytännössä mitään iloa. Kysymys kuuluukin, että kumpi näistä perhetyypeistä on kipeämmin lisätuen tarpeessa?

Perheverotuksen rinnalla Vanhanen on pitänyt keskustelussa yllä esitystä lapsivähennyksestä, joka tehtäisiin henkilökohtaisesta verotuksesta. Näistä kahdesta uudistuksesta lapsivähennys kohdistuisi oikeudenmukaisemmin kaikenlaisille perheille, mutta toisaalta olisi pohjimmiltaan samankaltainen kuin olemassa oleva lapsilisäjärjestelmä. Mikäli todella halutaan auttaa kaikkein köyhimpiä lapsiperheitä, valtion tulonsiirrot ovat kaikkein tehokkain ja kohdennetuin tapa. Esimerkkinä tästä olisi opintotuen huoltajakorotus.

Keskustanuoret pitävät Vanhasen perhepoliittisia veroaloitteita tärkeinä keskustelunavauksina, mutta ei pidä uusia verotukia kiireellisimpänä keinona lapsiperheiden auttamiseksi. Lapsiperheiden asemaa voitaisiin helpottaa erityisesti vanhempainrahakauden selvällä pidentämisellä, myös isän osalta. Näin vanhemmat voisivat antaa enemmän aikaa lapselle hänen kehityksensä kannalta erityisen tärkeinä vuosina. Tämä uudistus lisäisi myös perheiden mahdollisuutta valita itselleen sopivia ratkaisuja. Vanhempainrahakauden merkitys olisi enemmän kuin pelkästään taloudellinen. Keskustanuorten mielestä perhepolitiikan suunnaksi tulee ottaa lapsilähtöisyys.

13. Ollaan ”ihan pihalla”

Keskustanuoret kunnioittavat jokamiehen oikeuksia, yhteistä julkista tilaa ja valinnan vapautta omaa elinpiiriämme kohtaan. Usealle meistä metsissä liikkuminen ja omien kulkureittien määrittely on tärkeä henkireikä. Kuitenkin, monen keskustalaisenkin elinpiirinä on myös kaupunki, jossa samoilu ja vapaa liikkuminen ovat jossain määrin rajoitetumpia. Keskustanuoret kysyvätkin, että pitääkö asian olla näin? Miksi meitä kaupungeissa rajoittavat niin monet portit, aidat, ovikoodit, lukot ja vartijat?

Tiedostamme, että kaikkien oikeuksien vastinparina on velvollisuus. Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus omaan elinpiiriinsä, omaan rauhaan. Perinteisiin jokamiehen oikeuksiinkin liittyy rajoituksia, joista tärkein on toisten ihmisten kunnioittaminen liikkuessa luonnossa. Tämä kunnioittaminen ilmenee muun muassa kunnioituksena toisten omaisuutta ja piha-alueita kohtaan.

Esitämme, että Keskusta valmistelee kaupunkityönsä tueksi yhteisiä toimintamalleja- ja suunnitelmia esteettömien ja enemmän yhteisten kaupunkitilojen saavuttamiseksi. Kampanjaideaksi tarjoamme ”Ihan pihalla”- teemaa, jonka tarkoituksena on esimerkiksi kannustaa kaupunkien taloyhtiöitä nykyistä eloisamman piha-elämän sallimiseen ja jopa avointen pihojen päivän viettämiseen. Korostakaamme kieltokylttien sijaan ”saa tehdä”- kylttejä. Lisäksi, erityisesti nuorten samanarvoisuuden takaamiseksi, on luotava enemmän kaikille avointa yhteistä kaupunkitilaa, johon pääsy ei ole kiinni taloudellisista resursseista.

Kaupungeissa ja kerrostaloissa asuu ihmisiä. Ihmiset elävät. Annetaan elämän näkyä.

14. Ammattikouluihinkin yhteiskuntaoppia!

Keskustanuoret ovat erittäin huolissaan yhteiskunnallisten taitojen eriytymisestä. Lukiolaiset saavat kohtuullisen hyvät valmiudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen, toisin kuin ikätoverit samaan aikaan ammattikouluissa.    

Keskustanuoret peräänkuuluttavat yhteiskunnallisten aineiden opetuksen lisäämistä oppilaitosten tuntikehyksiin. Tällä hetkellä vallitseva tilanne yhteiskuntakasvatuksen opetuksen laadun ja riittävyyden suhteen on hälyttävä. Lähes olematon panostus kansalaistaitojen kehittämiseen johtaa nuorten passivoitumiseen, äänestysprosenttien laskuun entisestään sekä nuorten välinpitämättömyyteen jokapäiväisten asioiden hoidossa.

Peruskoulun yhdeksännellä luokalla alkavan yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteena on mahduttaa kaikki tarvittava kansalais- ja lakitieto, politiikan perusteet ja taloustiedon alkeet yhteen lukuvuoteen. Demokratian toteutumisen kannalta erittäin tärkeä yleistieto kahlataan juosten läpi, sysäten vastuuta opetuksesta toiselle asteelle. Lukiossa kaikille pakollisia kursseja on kaksi ja lisäksi tarjolla on valinnaisia kursseja, mutta ammatillisella toisella asteella yhteiskunnallisten aineiden opetusta ei ole käytännössä lainkaan. Tämä asettaa nuoret hyvin epätasa-arvoiseen asemaan keskenään.

Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry:n teettämän AMIS 2009-tutkimuksen mukaan ammatilliset opiskelijat eivät olekaan kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, eivätkä äänestämisestä valtiollisissa vaaleissa. Tutkimus osoittaa myös, että opiskelijoilla ei ole riittävää tietoa eikä taitoa oman taloudenpidon hoitoon ja osa nuorista on ajautunut jo varhaisessa vaiheessa velkakierteeseen.

Keskustanuorten mielestä toisen asteen ammatillisen koulutuksen sisältöä on korjattava siten, että yhteiskunnallisten aineiden opetus tulee pakolliseksi kaikkiin koulutusohjelmiin. Nuorella tulee olla oikeus yhtäläiseen perustietoon yhteiskunnallisista asioista, opiskelipa hän millä asteella tahansa.

15. KiVa Koulu – kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma jokaisen koulun käyttöön

Keskustanuoret ovat huolissaan koulukiusaamisesta ja haluavat omalla toiminnallaan edesauttaa, että jokaisessa koulussa on nollatoleranssi kiusaamiseen. Suomen lain mukaan jokaisella oppilaalla tulee olla oikeus turvalliseen koulunkäyntiin. 

KiVa Koulu on Opetusministeriön rahoittama hanke koulukiusaamisen vähentämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi. Hanke on alkanut 1.9.2006 ja se toteutetaan Turun yliopiston psykologian laitoksen ja Oppimistutkimuksen keskuksen yhteistyönä. KiVa Koulu- toimenpideohjelmat luokka-asteille 1-3,4-6 ja 7-9 ovat valmistuneet valtakunnalliseen käyttöön syksyllä 2009.

OPM:n rahoituksella ohjelman vaikuttavuutta on tutkittu vuosiluokilla 1-9 ja tulokset ovat olleet erinomaisia. Tähänastiset tulokset osoittavat, että KiVa koulu-ohjelma todella toimii. Samalla, kun se vähentää kiusattujen ja kiusaajien määrää, sillä on myönteisiä vaikutuksia mm. luokkailmapiirin ja lasten koulumotivaatioon. KiVa koulu tarjoaa koulun henkilökunnalle erinomaiset valmiudet estää kiusaamista ennalta ja tarttua tehokkaasti esille tuleviin kiusaamistapauksiin. Lisäksi rikoksentorjuntaneuvosto valitsi 18.9.2009 KiVa Koulu -hankkeen Suomen ehdokkaaksi Euroopan rikoksentorjuntakilpailuun.

Koulukiusaamisen vähentävän ja ennaltaehkäisevän KiVa Koulu- toimenpideohjelman levittäminen suomalaisten perusopetusta antavien koulujen käyttöön jatkuu. OPM tekemän sopimuksen mukaisesti ohjelmaan kuuluvan materiaalin ja koulutuksen tarjoaa maksutta kaikille niille kouluille, jotka aloittavan sen käytön lukuvuonna 2009- 2010 tai 2010- 2011. Syksyllä 2008 KiVa Koulu-ohjelman käyttäjiksi rekisteröityi yli 1800 koulua. 1400 näistä kouluista aloitti ohjelman käytön syksyllä 2009 ja loput 400 koulua ensi lukuvuodesta lähtien.

Kuntien tulee jatkossa panostaa moniammatilliseen yhteistyöhön, jolloin lasten ja nuorten ongelmiin pystytään puuttumaan varhaisessa vaiheessa. Kodin ja koulun välisellä yhteistyöllä voidaan varhaisessa vaiheessa puuttua jo ongelmiin.

Tämän hankkeen onnistumiseksi Keskustanuoret ehdottavat Keskustaa KiVa Koulun sanansaattajiksi siten, että Keskusta tiedottavat hankkeesta tapahtumissaan ja painomateriaaleissaan. Lisäksi Keskustan pitää ottaa hanke poliittiseksi tavoitteekseen eduskuntavaalien alla, jonka myötä Kiva Koulusta tulisi maan tapa kaikissa peruskouluissamme.

16. Ydinvoiman lisärakentamista vastustettava

Keskustanuoret eivät hyväksy lisäydinvoiman rakentamista Suomen energiapolitiikan osaratkaisuna. Ydinvoimaan liittyvät moninaiset riskit ovat liian suuret ja ennen kaikkea ne jäävät pääsääntöisesti tulevien polvien kannettavaksi. Keskustalaiseen ajatteluun sopii huonosti näkemys siitä, että tämän päivän isännät asettaisivat huomisten sukupolvien tulevaisuuden vaakalaudalle.

Keskustanuoret esittää, että ydinvoiman lisärakentamisen sijaan Suomen tulisi tulevissa energiaratkaisuissaan nojautua erilaisiin uusiutuvan energian muotoihin, kuten bioenergiaan ja tuulivoimaan. Lisäksi erityisesti materiaalitehokkuuteen tulisi satsata, joka tarkoittaa jätteenpolton tukemista tai parempaa uusiokäyttöä.

Ydinvoima on ympäristön hyvinvointiin liittyvien riskien ohella erityinen uhka suomalaisten alueiden hyvinvoinnille. Suuret tuotantoyksiköt eivät tue Suomen alueiden laaja-alaista kehittämistä, vaan ne tuovat hyvinvointia vain omille alueilleen. Joka puolella Suomea olisi olemassa erilaisia bioenergiantuotantoon käytettäviä raaka-aineita. Suomen aluetalouden tulevaisuuden tärkeä kivijalka voisikin olla tasaisesti ympäri maata sijaitsevien virtaavaa sähköä ja lämpöä tuottavien pienenergiantuottajien verkosto. Tällaisesta mallista on positiivisia kokemuksia esimerkiksi ydinvoiman lailla kieltäneestä Itävallasta, jossa energiantuotanto lepää pientuottajien, usein vielä perheyritysten, varassa.

Pientuottajat toisivat lisää kilpailua Suomen keskittyneille energiamarkkinoille, josta hyötyisivät erityisesti kuluttajat halvemman sähkölaskun muodossa. Lisäksi tasaisesti ympäri maata levittäytynyt vireä pienyrittäjätoiminta ruokkisi alueiden kehitystä. Ennen kaikkea tärkeintä olisi kuitenkin, että ottaisimme sen tärkeimmän askeleen kohti luonnontaloudellisesti kestävää Suomea. Tällä hetkellä ydinvoima näyttäytyy tällaisen vihreän ja alueellisesti tasapainoisen Suomen pahimpana haastajana, jonka vuoksi sen lisärakennussuunnitelmista tulisikin luopua.

Ydinvoiman lisärakentaminen ei myöskään ole todellinen vaihtoehto fossiilisten polttoaineiden korvaamiselle, koska maailmanlaajuisesti uraanivarannot eivät riitä siihen, että ydinvoimalla voitaisiin saada aikaan globaali ratkaisu hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Sen sijaan, että Suomi pyrkisi itsekkäästi rakentamaan energiapolitiikkaansa lisäydinvoiman varaan, tulee meidän suunnata katse pikaisesti uusiutuviin energialähteisiin. Suomessa on mittavat määrät jatkuvasti uusiutuvaa biomassaa, jonka hyödyntämisen ympärille on mahdollista luoda alati kasvavaa vihreän teollisuuden osaamista. 

Voimme haikailla vaihtoehtoisesti menneisyyden ratkaisuksi kuuluvan ydinvoiman perään tai kulkea ihmiskunnan etujoukoissa muutoksentekijöinä. Keskustanuoret valitsevat tulevaisuuden, joka pohjautuu kestävään energiantuotantoon. Pitkällä aikavälillä kestävin ratkaisu on tuottaa energiaa uusiutuvilla luonnonvaroilla pienissä hajautetusti sijoitetuissa yksiköissä.   

17. Valtakunnallisten kulttuuritapahtumien tukea suunnattava Kaustinen Folk Music Festival -tyyppisille tapahtumille ympäri Suomea

Opetusministeriö myöntää vuosittain hakemuksesta avustuksia valtakunnallisille kulttuuritapahtumille. Vuonna 2009 OPM jakoi yhteensä avustuksia noin 4 miljoonan euron edestä. Opetusministeriö on linjannut avustusten tarkoitukseksi taiteellisesti korkeatasoisten ja valtakunnallisesti merkittävien kulttuuritapahtumien järjestämisen turvaamisen eri puolilla maata.

Avustuksen tarkoitus on näin ollen hyvä ja toimiva, mutta yleisesti ottaen opetusministeriön tapahtumarahojen jakoperusteita tulee kehittää siihen suuntaan, että myös yleisömääriltään isoilla musiikkifestivaaleilla, kuten Kaustinen Folk Music Festival -tyyppisillä tapahtumilla olisi mahdollisuus riittävän suureen avustukseen, jotta tapahtumia voidaan kehittää niiden omaleimaisuus säilyttäen.

Kaustisella on järjestetty vuodesta 1968 alkaen Pohjoismaiden suurinta kansanmusiikitapahtumaa nimeltänsä Kaustinen Folk Music Festival. Tapahtuma kerää vuosittain n.100 000 kävijää yhdeksän päivän aikana ja lisäksi tuhansia esiintyjiä, aina yksittäisestä kotimaisesta pelimannista isoihin ulkomaalaisiin kokoonpanoihin.

Nähdäksemme valtion avustuspolitiikan tulisi paremmin vastata tavallisen suomalaisen kulttuurinkuluttajan intressejä. Verrattaessa esimerkiksi Kaustinen Folk Music Festivalin kävijäprofiilia Savonlinnan oopperajuhliin, voidaan todeta, että Savonlinnan oopperajuhlat houkuttelevat selvästi enemmän yritysasiakkaita kuin Kaustinen. Yritysasiakkaat, yritysyhteistyö ja sponsoritulot luonnollisesti helpottavat tapahtuman järjestämistä. Kaustinen puolestaan ei ole halunnut olla yritysjuhla, vaan tavallisen kansan juhla kansan musiikin ehdoilla.

On syytä tiedostaa Kaustisen tärkeä asema kansanmusiikin vaalijana ja keskuksena, sillä  kansanmusiikin ammattiyhtye Tallari sekä kansanmusiikkia tutkiva ja tallentava kansanmusiikki-instituutti toimivat molemmat Kaustisella. Festivaalien rooli osana kansanmusiikin osaamiskeskittymää on olennainen. Ylipäätään Kaustisen asemaa elinvoimaisena kansanmusiikin keskuksena on syytä vaalia jatkossakin.

Keskustanuoret esittävät, että opetusministeriön tapahtumarahojen jakoperusteita muutetaan sellaisiksi, jotta Pohjoismaiden suurimmalla kansanmusiikkitapahtumalla ja muilla vastaavilla kulttuuritapahtumilla olisi mahdollisuudet parempaan valtionapuun.

18. Negatiivisesta tuloverosta sosiaaliturvan kivijalka

Sosiaaliturvaa on aikojen saatossa pyritty moneen otteeseen yksinkertaistamaan. Uudistamispyrkimyksissä on kuitenkin kerta toisensa jälkeen jämähdetty etujärjestöpoliittiseen näpertelyyn. Tahto kokonaisvaltaiseen uudistukseen on puuttunut, koska kukaan ei ole ollut valmis tinkimään omista saavutetuista etuuksista. Kokonaisuuden kannalta tämä on tarkoittanut aina vain sekasortoisempaa järjestelmää. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta myöskään Sata-komitea ei onnistunut kuin vain osittain selkeyttämään monimutkaista järjestelmää.

Sosiaaliturvassa pitäisi siirtyä malliin, joka turvaa kaikille kansalaisille riittävän korkean perusturvan tason. Vain tämä mahdollistaa peruslähtökohdat itsensä toteuttamiselle. Suomessa on keskusteltu ainoastaan pintapuolisesti erilaisista perustuloon tai negatiiviseen sosiaaliturvaan liittyvistä sosiaaliturvamalleista. Näiden tiimoilta tulisikin aloittaa välittömästi selvitystyö ja yhteiskunnallinen keskustelu, sillä ansiosidonnaisuuteen ja perinteisen vuosikymmeniä saman työnantajan palveluksessa tapahtuvan kokoaikaisen työsuhteen olettamukseen perustuvat sosiaaliturvamallit eivät ole kestävällä pohjalla. Yksi ansiosidonnaisuutta vahvasti painottavan turvaverkoston ongelma on köyhyysloukuissa. Nykymuotoinen järjestelmä on omiaan hankaloittamaan alhaisen palkkatason ja satunnaisen työn tekemistä. Järjestelmämme lannistaa ja ohjaa ihmisiä joutenoloon. Mikäli perusturva olisi riittävän korkea, niin näiden edellä mainittujenkin töiden tekemisellä olisi elintasoa parantava vaikutus. Nyt näin ei aina ole.

Suomi tarvitsee 2010-luvulla kokonaisvaltaisemman sosiaaliturvan uudistuksen: yksinomaan vuotavien aukkojen paikkaaminen ei riitä. Nykyinen järjestelmä on syntynyt kasaamalla etuuksia toinen toistensa päälle, jolloin on päädytty tilanteeseen, jossa kansalaiset eivät enää ole yhdenvertaisessa asemassa.

Keskustan on oltava edelläkävijänä luomassa uuden sosiaaliturvan perusrakenne siten, että keskeiseksi kallioksi tulee sovellettu perustulo. Tulevaisuuden sosiaaliturvamallin tulee huomioida nopeasti ihmisen elämässä tapahtuvat muutokset.  Vaikkapa työttömyyden yllättäessä sosiaaliturva pitää saada omalle tilille jo samana päivänä hakemusta vastaan tai vaihtoehtoisesti jälkikäteen, kun tieto palkkatuloista varmistuu. Ihmiselle itselleen jäisi vastuu siitä, että hän käyttää tukia oikein, mutta tuet voitaisiin tarvittaessa väärinkäytösten paljastuttua periä takaisin korotuksen kera. Takaisinperinnän mallin on luonnollisesti oltava joustava, koska tulojen täydellinen ennakointi on erityisesti epäsäännöllistä työtä tekevien kohdalla haastavaa. Kuitenkin nykyäänkin veroprosenttia laskettaessa täytyy jossain määrin kyetä ennakoimaan tulotasoaan.

Uuden sosiaaliturvan perusosa vastaisi vähintään nykymuotoisen toimeentulotuen perusosaa ja eläkeläisillä takuueläkettä. Tuki myönnettäisiin automaattisesti pyynnöstä ja maksajana toimisi Kela. Perusteena sosiaaliturvan perusosan saamiselle olisi yksinkertaisesti pienituloisuus. Sosiaaliturvatuen perusosa olisi kaikille sitä saaville samansuuruinen, riippumatta syystä, joka on johtanut tulojen pienuuteen. Keskustanuorten mielestä on kestämätöntä, että nykytilanteessa pienituloisuuden syy vaikuttaa siihen, minkä verran on oikeutettu saamaan tuloja. On yhtälailla hyvin outoa, että tukimuotojen välillä on suuria vaihteluita siinä, että miten henkilön muut tulot vaikuttavat tuen tasoon.

Perusosan lisäksi tulisi saada perusturvan lisäosaa erityiseen tarpeeseen, kuten asumismenoihin. Sosiaaliturvan lisäosa koostuisi useammasta erillisestä tarpeesta. Jatkovalmistelussa on pohdittava niitä tarveharkintaisia syitä, jotka oikeuttavat lisäosaan. Lähtökohtana tarveharkintaisten etuuksien pohtimiselle kohderyhmän voi kuitenkin jakaa karkeasti ottaen neljään erilliseen ryhmään:

1) vammaiset, sairaat ja eläkeläiset,

2) lapsiperheet,

3) työikäiset työttömät,

4) yrittäjät,

5) opiskelijat, siviilipalvelus- ja varusmiehet

Kullekin ryhmälle on etsittävä sopivimmat elementit lisätuen perusteisiin, sillä on selvää, että ryhmän 1 lisätukitarpeet ovat erilaiset kuin vaikkapa opiskelijoilla. Vammaisten, sairaiden ja eläkeläisten osalta erilaiset lisäedut ja palvelut ovat kaikilla kiinteä osa asiakaspalvelua, mutta kohderyhmä on itsessään varsin heterogeeninen, joka seurauksena tarpeet ovat yksilöllisiä.

Työikäiset työttömät ja työttömyysuhan alaiset ovat erittäin tärkeä kohderyhmä: järjestelmän on ehdottomasti oltava sellainen, että se kannustaa työhön. Pienten työtulojen täydennyksenä tarvitaan perusturvana negatiivista tuloveroa, mutta on tarkoin pohdittava, että millaisin perustein työikäiset voivat saada lisäturvaa. Tällöin nykyinen työttömyysturva ja työmarkkinatuki on avattava perusteelliselle tarkastelulle.

Kullekin tarveharkintaiselle etuudella pitää olla tietty euromäärä, jonka saa jos henkilön muut tulot ovat nolla euroa kuukaudessa. Kaikki tarveharkintaiset tuet, joihin henkilö on oikeutettu, lasketaan mallissa yhteen pakettiin. Tämän jälkeen yksinkertaisesti katsotaan tukitaso, jonka henkilö saa, mikäli hänellä ei olisi lainkaan tuloja. Perusosa ja lisäosa leikkautuisivat tulojen kasvaessa esimerkiksi niin, että verotusleikkuri olisi enintään 60 prosenttia työtuloista.

Edellä mainittu malli toteutettaisiin esimerkiksi siten, että perusosasta leikkaantuisi jokaista ansaittu euroa kohden 35 senttiä. Mahdollisesta syyperusteisesta lisäturvasta leikkaantuisi lisäksi jokaista ansaittua euroa kohden 25 senttiä. Jokainen työllä ansaittu euro lisäisi tällöin käytettäväksi jääviä tuloja vähintään 40 senttiä. Käytännössä kyse olisi ns. negatiivisesta tuloverosta, mutta toteutettuna siten, että valtiolta tuleva veroetuus tulisi etukäteen, eikä vasta vuoden kuluttua verotuksen vahvistamisen yhteydessä. Kutsumme mallia ennakkoon saatavaksi veroetuudeksi.

Työmarkkinoille siirtymisen lisäporkkanaksi ensimmäiset kolme kuukautta enimmäisleikkuri voisi olla enintään 40 % tuloista, jolloin työllistymisen kannustavuudelle olisi kunnollinen signaali. Tällaista työhön paluuetuutta ei kuitenkaan voisi käyttää kuin enintään kerran vuodessa.

Ennakkoon saatava veroetuus tulee toteuttaa niin, että se ei pitkällä aikavälillä lisää sosiaaliturvan menoja nykyisiä laskelmia nopeammin. Käytännössä tämä on toteutettavissa niin, että veroleikkurin tasoa säätämällä voidaan päästä haluttuun lopputulokseen. Malliin sisältyy ajatus siitä, että se korvaisi kaikki nykyiset vähimmäismääräiset etuudet. Mikäli henkilöllä ei olisi lainkaan muita tuloja, niin hän olisi oikeutettu nykyisen toimeentulotuen minimimäärän suuruiseen veroetuuteen ja mahdollisiin tarveharkintaisiin lisäetuuksiin. Poikkeuksen tähän muodostaisivat alle 18-vuotiaat, joiden osalta tuki olisi nykyisen lapsilisän tapaan kiinteä. Eläkeläiset olisivat oikeutettuja saamaan vähintään takuueläkkeen mukaisen tulotason.

Keskustanuoret esittää, että Keskusta selvittää vakavasti edellä kuvatun kaltaisen mallin toteuttamisedellytyksiä ja ottaa vuoden 2011 eduskuntavaalien yhdeksi keskeiseksi teemakseen negatiiviseen tuloveron käyttöönottamisen.

19. Peitellylle tasaverolle EI

 

Keskusta on saanut vuosien varrella monesti oppi-isiltään testamentin, jonka mukaan Keskusta ei saa unohtaa köyhän asiaa. Tätä aateperintöä meidän tulee vaalia tänäkin päivänä. Keskustan tulee palauttaa veropolitiikka, jossa yhteisiin kustannuksiin osallistutaan maksukyvyn mukaan.

Keskustan aatteellisten oppi-isien viimeinen tahdon lisäksi progressiiviselle verotukselle on muitakin painavia perusteita. Pienituloisille kohdistetut verohuojennukset ovat kannustinvaikutustensa vuoksi tehokkaampia kuin kaikille tasaisesti kohdistetut veronalennukset. Vaikka joutuisimme hitusen enemmän kiristämään kaikkien muiden verotusta, niin siitäkin huolimatta pienituloisimpien verotusta tulee pitkällä aikavälillä keventää nykyisestään. Työllisyysvaikutusten lisäksi pienituloisten verokevennyksiä tukee se seikka, että pienituloiset käyttävät tulonsa pääsääntöisesti kulutukseen. Tämän vuoksi pienituloisille kohdistetut veronalennukset eivät jää lepäämään, vaan raha lähtee kiertoon ja luo uusia työpaikkoja.

Keskustalaiset hallitukset ovat 2000-luvlla toimineet selvästi edeltäjiään reilummin pienituloisten verottamisessa. Keskustan on jatkossakin tehtävä selväksi, että kulutusveroja voidaan korottaa vain sillä ehdolla, että samalla myös pienituloisten tulonsiirtoja kasvatetaan ja pienten ansiotulojen verotusta kevennetään. Jos kulutusverotusta korotetaan ilman, että sitä kompensoidaan pienituloisille, niin silloin pienimmistä ansioista yhä suurempi osa menisi tosiasiallisesti veroihin.

Ansiotuloverotuksen painopiste on jo pidemmän aikaa siirtynyt valtiolta kunnille ja tämä kehityssuunta vaikuttaa yhä voimistuvan. Valtiovarainministeriön viimeisimmän kestävyysraportin mukaan kunnallisveroon kohdistuu ikäsidonnaisten menojen kasvun vuoksi keskimäärin 7 prosenttiyksikön korotuspaine vuoteen 2030 mennessä. Kunnallisvero kohtelee perusvähennyksen jälkeen kaikkia ansiotuloja saavia ihmisiä samalla tavalla heidän maksukyvystään riippumatta.  Painopisteen siirtyminen kunnallisveroon on johtanut progressiivisuuden alentumiseen. Tämä on varmasti mukava malli hyväosaisille, mutta nykyisenkaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa nykyisellä veropolitiikalla ei kuitenkaan kauaa pidetä yllä, vaan jatkossa palveluita voivat ostaa ne joilla siihen on varaa. Suomessa on petollisen hiljalleen liu’uttu kohti tasaveroa, vaikka aiheesta ei olekaan missään vaiheessa käyty kunnollista poliittista keskustelua.

Kunnallisverotukseen on asetettava katto. Suomeen on parhaillaan syntymässä hurjia alueellisia eroja, kun taantumasta ja rakennemuutoksesta pahiten kärsivät kunnat joutuvat tekemään kohtuuttomia ratkaisuja selvitäkseen elinkelpoisina. Kaikille suomalaisille on taattava lakisääteiset palvelut asuinpaikasta riippumatta. Valtion on annettava takuut sille, että missään kunnassa ei tarvitse pakon sanelemana ylittää tiettyä, esimerkiksi 25 prosentin, tasoa kunnallisverotuksessa. Jos veroprosentti uhkaisi nousta yli tämän rajan, niin valtion on tultava apuun ja vastattava ylimenevistä kuluista. Vastineeksi tälle erityistuen saamiselle kunnan on sitouduttava noudattamaan yhdessä valtioneuvoston kanssa laadittua talouden tervehdyttämisohjelmaa.

Ilman välilliseen verotukseen tapahtuvia kiristyksiä Suomi ei tule saamaan taloutta tasapainoon. Veronkorotukset on kohdistettava erityisesti tuotteisiin, jotka kuormittavat luontoa tai ovat haitallisia ihmisten hyvinvoinnille. Tällaiset haitallisiin hyödykkeisiin kohdistuvat asteittaiset veronkiristykset tarjoavat samalla mahdollisuuden ohjata vaiheittain ihmisten ja yritysten toimintaa ekologisesti kestävämpään suuntaan. Vastaavasti ihmisen hyvinvointia lisäävien asioiden, kuten terveellisten elintarvikkeiden, verotusta tulee keventää. Suorien verojen lisäksi muun muassa päästökauppa on sellainen väline, joka ohjaa ihmisiä tekemään ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja. Veropoliittisella ohjauksella voimme haittojen torjumisen lisäksi myös synnyttää täysin uusia työpaikkoja, kun esimerkiksi hajatuotetun bioenergian tuotanto lisääntyy tai rakennusmateriaalina aletaan suosia luonnonmukaista puuta.   

Ylimpien tulonsaajien verotuksessa on selkeä ja räikeä epäkohta. Hyvätuloisimmat saavat tulonsa pääsääntöisesti kevyesti verotettuna pääomatulona. Oikeudenmukaisuuden vuoksi isojen pääomatulojen verotusta onkin kiristettävä. Samassa yhteydessä myös listaamattomista osakeyhtiöistä nostettavien verovapaiden osinkojen ylärajaa tulee laskea tuntuvasti. Vastaavasti pienet osinkotulot tulee vapauttaa kokonaan verotuksesta, jotta yritysten suomalaista pienomistajuutta suosittaisiin. Yhteisöverotuksen taso on säilytettävä nykyisellään, jollei kansainvälinen kilpailutilanne muuta edellytä.

Keskustanuorten mielestä Keskustan tulee jatkossa noudattaa veropolitiikkaa, jossa kasvava verorasitus kohdistetaan ennen kaikkea ylimpiin tuloluokkiin. Tämä on se hinta, jonka joudumme maksamaan siitä, että saamme nostettua yhteiskunnan vähäosaiset mukaan yhteiseen kelkkaamme.

20. Kotiapu kaikkien perheiden saataville

Perheillä tulee olla mahdollisuus kotiavun saamiseen, jotta kotona lastaan hoitava vanhempi pääsisi välillä levähtämään ja hoitamaan sellaisia asioita, joita on haastavaa tehdä yhdessä pienen lapsen kanssa. Monet nuoret perheelliset ovat muuttaneet työnperässä kauas omista vanhemmistaan. Pitkän etäisyyden vuoksi isovanhempien arkinen apu on perheen arjen ulottumattomista, mikä korostaa entisestään kotiavun tarvetta.

Suomessa lakkautettiin käytännössä kokonaan 1990-luvun aikana varsin edullinen kotiapujärjestelmä, ja tilalle tuli kallis korkeasti koulutettujen hoitajien kotipalvelujärjestelmä, johon pääsee ainoastaan, jos on lastensuojelun asiakasperhe. Tämä päätös on osoittautunut yhdeksi lama-ajan pahimmaksi virheeksi, sillä matalankynnyksen kotiavun karsiminen näkyy konkreettisesti kalliin lastensuojelun tarpeen rajuna kasvuna. Esimerkiksi vuodesta 1998 vuoteen 2008 aikana lastensuojelullisten avohuollon tukitoimien piiriin kuuluvien lasten prosenttiosuus kaikista 0—17-vuotiaista on kasvanut kolmesta prosentista yli viiteen prosenttiin. Myös kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärä on kasvanut samaan aikaan tuntuvasti.

Kattavan kotiavun avulla voitaisiin ennaltaehkäistä sitä, etteivät perheet ajaudu väsymyksensä vuoksi ongelmien kärjistymisen kierteeseen. Kotiapulainen voisi myös havaita orastavat ongelmat riittävän ajoissa, jolloin niihin voitaisiin puuttua välittömästi.      

21. Perhepäivähoitopaikkoja lisättävä

Jos lapsen vanhemmat eivät voi tai eivät halua hoitaa lasta kotonaan, niin tällöinkin perheillä tulisi olla mahdollisuus siihen, että lasten hoitaminen tapahtuu kodinomaisissa olosuhteissa. Tämä edellyttää, että perheillä on realistinen mahdollisuus perhepäivähoitoon.

 

Vielä vuosituhannen vaihteessa noin 70 000 lasta oli perhepäivähoidossa, mutta vuonna 2008 enää noin 50 000 lasta, joka on enää hiukan yli 10 % kaikista alle 7 vuotiaista. Suuntaus perhepäivähoidon osuudessa on ollut jo pidempään huolestuttava. Perhepäivähoidon ryhmäkokojen on oltava riittävän pieniä eli 2-3 lapsen suuruisia ja hoitajan tulee olla koulutettu ja tehtävään sopiva henkilö.

Perustelemme perhepäivähoidon tarpeellisuutta sillä, että sosiaalipsykologian nykykäsitysten mukaan pieni lapsi voi luoda kunnollisen tuntemussuhteen vain 3-4 aikuiseen, jolloin hänellä ei ole mahdollisuutta luoda kiintymyssuhdetta ison päiväkodin vaihtuviin hoitajiin. Niin ikään toimivin sosiaalisten kontaktien määrä alle kolmen vuoden ikäisellä lapsella on ainoastaan 3-4 muuta lasta. Kun lasten lukumäärä kasvaa tästä lineaarisesti, niin päivittäisten kontaktien määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Päivittäisten kontaktien raju kasvu voi aiheuttaa sen, että lapsi ahdistuu ja tulee aggressiiviseksi. Tämän vuoksi perheillä tulee olla mahdollisuus valita perhepäivähoito lastensa hoitomuodoksi.

Jotta perhepäivähoidosta tulisi monelle nuorelle hoitoalan ammattilaiselle järkevä vaihtoehto, tulee perhepäivähoitajien hoidettavien lasten lukumäärään voida laskea hänen omat lapsensa. Todellisen parannuksen nykytilanteeseen toisi kuitenkin esimerkiksi Kauhajoella käytössä oleva malli, jossa perhepäivähoitajalle maksetaan kiinteää lasten lukumäärästä riippumatonta palkkaa. Hoitajan omat lapset kuuluvat Kauhajoella keskimääräiseen neljän ja puolen lapsen kiintiöön, mutta perhepäivähoitaja maksaa tässä mallissa omista lapsistaan normaalit päivähoidon kustannukset. Perhepäivähoidon kannustavuuden lisäämiseksi perhepäivähoitajan työaikaan tulee jatkossa laskea myös hoitopäivien valmisteluun kuluva aika. Kaiken kaikkiaan perhepäivähoitajien palkkausta tulee muutoinkin tarkistaa ylöspäin.

22. Perhevalmennus takaisin neuvoloihin

Neuvoloiden merkitys nuorten perheiden opastamisessa ja auttamisessa voi olla suuri, kun käytössä olevat voimavarat osataan ja halutaan kohdentaa viisaasti. Monissa kunnissa on käytössä hyviä käytäntöjä, mutta tasavertaisuus eri kuntien välillä ja kuntien sisälläkään ei toteudu.

Vanhempien ohjaamisessa tulisi käyttää aktiivisemmin hyväksi aikakautta, jolloin lapsi on pieni. Silloin vanhemmat ovat vastaanottavaisia opetuksille ja neuvoille. Pari tapaamistakin riittää jo siihen, että vanhemmat saavat vaihdettua puhelinnumeroita, jolloin sosiaalinen verkosto kasvaa. Valitettavasti 1990-luvulla perhevalmennusta karsittiin. Toisaalta on olemassa myös varsin toimivia käytäntöjä, joissa perheillä on perhevalmennuksen aikana 1-8 tapaamista. Tätä tulisi laajentaa koko maahan.

Toisaalta koteihin pitäisi saada palautettua usko siitä, että vanhemmat kykenevät ottamaan vastuun lasten kasvattamisesta, ja että kasvatuksesta pitäisi ottaa perheissä ensisijainen vastuu siitäkin huolimatta, että lapsi on päivittäin ammattikasvattajien ympäröimänä hoitopaikassa, koulussa tai neuvolassa. Nykyisellään vallalla oleva kulttuuri ja ajattelutapa rohkaisevat tukeutumaan liiankin heppoisin perustein ammattiauttajiin. Tämä on johtanut siihen, että jos tulee jokin kriisi, niin helposti kysytään ammattiavun perään. Neuvoloissa pitäisikin kasvattaa vanhempia siten, että ystävät ja perhe saataisiin yhteistyöhön, jotta lapsella olisi vakaa kasvuympäristö.  

Neuvolat ovat oiva paikka järjestää vertaisryhmiä esimerkiksi uusien vauvojen molemmille vanhemmille siten, että ne ovat avoimia myös uudelleensynnyttäjille. Alkuvaiheen tapaamisten jälkeen vertaisryhmät voivat järjestää omat tapaamisensa haluamallaan tavalla omatoimisesti. 

23. Perheille apua kriisitilanteiden hoitamiseen

 

Perheneuvolaan tulisi saada lisää resursseja, jotta jonot eivät kasva kohtuuttomiksi ja sinne pääsisi jo ennen kuin perheiden tilanne muuttuu katastrofaaliseksi. Huonosti hoidetut avioerotilanteet aiheuttavat paljon turhaa kärsimystä monien eroperheiden lapsille ja nuorille. Neuvoloiden yhteyteen voitaisiin rakentaa järjestelmällisesti parisuhdeapua ja perheneuvoloiden yhteyteen tukipalveluita avioerotilanteisiin.

Nykyinen yhteiskunnan sosiaalisten tukipalveluiden verkosto jättää huomiotta kriisitilanteessa elävät perheet. Kolmas sektori kantaa nykyisellään pääasiallisen vastuun erovaiheessa olevan perheen tukemisesta, mutta niiden resurssit ovat täysin riittämättömät. Kirkolla ja parisuhdekursseja järjestävillä eri kansalaisjärjestöillä voisi jatkossa olla kykyä ja halua yhteistyöhön neuvolajärjestelmän kanssa, mutta päävastuu parisuhdeneuvonnassa tulisi kuitenkin olla yhteiskunnalla siten, että kolmas sektori täydentää tätä palvelua.

Ennaltaehkäiseviin perheen sosiaalipalveluihin on panostettava . Pitkät jonotusajat ja turhauttava byrokratia ajavat kriisiytyneet pariskunnat tilanteeseen, jossa asianajajaan saa helpommin yhteyden kuin keskustelevaa tukiapua kotikunnalta. Erinomaisen neuvolajärjestelmämme tulee entistä enemmän tukea lapsen fyysisen kasvun ohella koko perheen henkistä hyvinvointia. "Yhden luukun periaatteen" toteutumista ja joustavaa tiedonkulkua viranomaisten kesken myös perheen kriisitilanteissa tulee helpottaa.

Pakollinen avioerosovittelu poistettiin 1980-luvun lopulla. Pakollisessa sovittelussa perheasianneuvottelukeskuksen asiantuntija kävi perheen kanssa läpi eroprosessiin. Tämä malli tulee palauttaa. Nykyisellään lastenvalvojan luokse ei resurssipulan vuoksi voi tulla ennen kuin vanhemmat ovat erotilanteessa päässeet sopuun keskenään siitä, miten huoltajuus jaetaan. Koska vanhemmat eivät saa kriisinsä keskellä apua, johtaa se huoltajuuskiistojen kärjistymiseen, mikä ei ole lapsen etu.

 

24. Yhden vanhemman perheiden tukeminen

 

Yhden vanhemman perheen koetaan yhä 2010-luvulle siirryttäessä edustavan poikkeuksellista vanhemmuutta, joka voidaan tulkita vajaana ja riittämättömyytenä. Toisaalta, moni yksin lastensa kanssa elävä vanhempi saa osakseen sankariroolin ja ihailua sinnikkäästä jaksamisesta moninaisten paineiden ja kasvatusvastuun keskellä. Niin tai näin, yhden vanhemman perheet määritellään sosiaalisesti erilliseksi kategoriaksi.

Yhden vanhemman perheissä asuu kaikista alle 18-vuotiaista lapsista noin 17 prosenttia (v.2006). Näistä lapsista noin 13 prosenttia asuu isän kanssa. Pääsääntöisesti yksinhuoltajat ovat siis naisia.

Yhden huoltajan perheissä 1990-luvun laman jälkeinen aika on ollut taloudellisen ahdingon ja yhteiskunnallisen aseman alasajon sävyttämää. Toimeentulon edellytykset ovat heikentyneet ja taloudellisesti heikoimmassa asemassa ovat pienten lasten äidit. Vuonna 1994 voimaan astuneessa uudistuksessa yksinhuoltajuuden perusteella aiemmin verotukseen myönnetyt vähennykset poistettiin ja ne korvattiin osittain lapsilisään toteutetulla lapsilisän yksinhuoltajakorotuksella. 1990-luvun alun yksinhuoltajaäitien vahvasta työelämäosallisuudesta on siirrytty tilanteeseen, jossa 13 prosenttia yksinhuoltajista on työttömänä ja liki 32 prosenttia ryhmästä lukeutuu pienituloisimpiin. Vielä vuonna 1989 liki 85 prosenttia alle 6-vuotiaiden yksinhuoltajien äideistä osallistui työmarkkinoille. Tämä oli erinomaista tasoa mihin tahansa väestöryhmään verrattuna. Tilanne on käytännöllisesti katsoen romahtanut 15 vuodessa.

 

Yhden vanhemman perheessä kohdataan pitkälti samanlaisia arjen haasteita kuin kahden vanhemman perheessä, mutta moninkertaisesti haastavampana. Tilastot osoittavat, että kahden vanhemman perheen tulotaso heikkenee lapsen syntymän myötä vanhempainvapaajaksojen vuoksi yleensä noin 80 prosenttiin aiemmasta. Sama vaikutus tuntuu rajumpana yhden vanhemman perheessä, jossa tulotaso tippuu noin puoleen. Esimerkkeinä toiminevat myös lapsen sairastelusta koituvat poissaolot työelämästä, joita yhden vanhemman perheessä on jakamassa vain yksi työntekijä tai vuorotyön aiheuttamat haasteet. Käytännössä vuorotyö ei yhden vanhemman perheessä ole useinkaan mahdollista. Työelämän muutos pätkittäiseksi sekä kodinhoidon tukipalvelujen katoaminen kuntatasolla ovat hankaloittaneet työn vastaanottamista.

Sen sijaan positiivisia yhteyksiä yhden ja kahden vanhemman perheen kohtelulla on vähemmän. Nykyisellään yhden vanhemman perheet eivät hyödy perhevapaiden jakamisesta ja perhepoliittisista etuuksista samalla tavalla kuin kahden vanhemman perheet. Konkreettisesti todeten: yksinhuoltajalta puuttuu toisen aikuisen tulot.

Yhden vanhemman perheessä työelämän mukanaan tuoma aikuisten vertaiskokemus on erityisen tärkeää. Tämä tulee nähdä taloudellisten seikkojen lisäksi keskeisenä työelämän arvona kyseiselle väestöryhmälle. Siksi työelämän ja perheen yhteensovittamista tulee heidän kohdallaan erityisesti tukea. Työelämä ei saa olla riski vanhemmalle. Osa-aikaisuutta, lyhennettyä työaikaa ja muita työelämän joustoja on tuettava.

Perhepolitiikassa tulee yhden vanhemman perheiden osalta kehittää yhteiskunnallisia tukitoimia erityisen vahvasti. Pelkkä taloudellinen tuki ei riitä, vaan perheet kaipaavat konkreettista apua arkensa sujuvuuteen ja työssäkäynnin mahdollistamiseen. Päivähoidon joustavuus esimerkiksi kouluikäisten lasten iltapäivä- ja iltahoidon osalta on pieni toimenpide hoitoa järjestävälle kunnalle, mutta merkittävä asia yksittäiselle perheelle. Niin ikään kotihoidon palvelujen palautus helpottaisi erityisesti yhden vanhemman arkea. Myös verotuksen yksinhuoltajavähennyksen palauttamista tulee harkita.

 

25. Yhteishuoltajuutta helpotettava

Eron jälkeinen lapsen yhteishuoltajuus on yleistymässä. Tilastollisesti yhteishuoltajuus on 80 prosentilla eroperheistä. Lähtökohtaisesti voidaan ajatella, että tilanne, jossa molemmat vanhemmat kantavat vastuuta lapsesta, vaikkakin erillään asuen, on lapsen etu. Kaikissa tapauksissa todellinen yhteishuoltajuus ei tietenkään toimi, mutta mitä selvemmin yhteiskunta tarjoaa puitteet hyvälle, yhteiselle vanhemmuudelle myös perheen uudessa tilanteessa, sitä todennäköisempää on molempien vanhempien intressi lapsen hyvinvointiin.

Nykyisessä asenneilmapiirissä koetaan, että eron myötä toisesta vanhemmasta tulee yksinhuoltaja ja toisesta tulee elatusvelvollinen. Tämä näkyy tilastoinnista lähtien. Oletuksen tulisi olla, että kummastakin vanhemmasta tulee käytännössä yksinhuoltaja ja samalla tunnustaa uudenlaisen, epätyypillisen vanhemmuuden olemassaolo.

Perhepoliittisten etuuksien jakaminen tulisi olla mahdollista molemmille vanhemmille silloinkin, kun vanhemmat asuvat erillään, mutta jakavat lapsen huolto- ja kasvatusvastuun keskenään. Vuorotteluvanhemmuuden tukeminen lieventää huomattavasti yksinhuoltajuuden aiheuttamia riskitekijöitä lapsen elämässä ja kannustaa vanhempia jakamaan lapsen hoivaa ja elatusta parisuhteen purkautumisesta huolimatta. Perhepoliittisen ajattelun tulee rakentua molempien vanhempien osalta siten, että vanhempana olemisen vastuun parina käsi kädessä kulkee myös oikeus vanhemmuuteen.

Käytännössä yhteishuoltajuuden olemassaolon tunnistaminen tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta laskea lapsi kirjoille molempien vanhempien talouksiin, jolloin lapsen sairastuessa kumpi tahansa vanhemmista olisi oikeutettu sairaspoissaoloon.  Samoin lapsilisän jakamista puolittain molempien vanhempien kesken Ruotsin tapaan tulee selvittää. Nykyistä joustavampi menettely lapsilisien jakamisessa tukisi vuorottelevan vanhemmuuden yleistymistä. Lasta koskevan tiedon lähettäminen alaikäisen kummallekin huoltajalle tasapuolisesti on myös olennaisen tärkeää. Nykyään monilta viranomaisilta lasta koskevat tiedot lähtevät ensisijaisesti vain toiselle vanhemmalle, ellei erikseen ole erityisesti toisin sovittu.

 

Päätöksenteon on tuettava onnistunutta ja tasapainoista yhteishuoltajuutta. Tämä tukee nykyisen turhan vahvan äitikeskeisyyden sijaan erityisellä tavalla isän läsnäoloa lapsen kasvussa ja edesauttaa kiintymyssuhteen lujittumista molempiin vanhempiin. Isän merkitys lapselle ei eron jälkeen vähene, ellei sitä hankalilla olosuhteilla ehdoin tahdoin hankaloiteta.

26. Lastensuojelun painopiste avohuoltoon

Lastensuojelun menetelmät ovat moninaiset. Olennaista palveluissa on se, että ensin perhettä pyritään auttamaan kevyemmin keinoin tukien lasta, vanhempia ja lähipiiriä. Jos avohuollon keinot, kuten ohjaus ja terapia, taloudellinen tukeminen, virkistystoiminta, etsivä perhetyö, eivät auta, siirrytään lapsen sijaishuoltoon.

Sijaishuollon järjestämisen tärkeimpänä periaatteena on pidetty sitä, että olosuhteiden on parannuttava kotioloihin nähden . Kun sijaishoidon olosuhteita on vaikea verrata kotioloihin, ammattihenkilöstön pitää pysty havainnoimaan lapsen tarpeita yksilöllisesti. Yksi lapsi tarvitsee välimatkaa levottomasta kodista ja pääsee säännöllisen elämän pariin laitosmaisessa huollossa. Toiselle vanhemmat tai isovanhemmat ovat tärkeitä, vaikka elämään kuuluisi nurjiakin puolia. Nämä tarpeet tulee ottaa huomioon.

 

Lastensuojelussa avohuollon toimenpiteiden tulee olla ensisijaisia. Kun perhe kohtaa huolia ja ongelmia pääsy palveluihin tulee olla joustavaa. Lastensuojelun avohuollon palveluiden piiriin tulee päästä nopeasti ennen kuin ongelmat kasaantuvat tai vaikeutuvat.

Avohuoltoon tarvitaan kunnissa lisää resursseja, jotta sijaishuollon sijoituksia voidaan ennaltaehkäistä. Toimivat ja riittävät lasten mielenterveyspalvelut ovat tärkeä osa lastensuojelua. Suuri ja erittäin tärkeä avohuollon tehtävä on myös sijaishuollossa olleiden nuorten tukeminen itsenäisyyteen. Lastensuojelun avotoimenpiteiden tueksi kodinhoidon kunnalliset palvelut tulee nopeasti elvyttää 90-luvun lamaa edeltäneelle tasolle

Sijaishuoltoakin tarvitaan, kun avohuollon keinot on käytetty. Lasten laitoshuollossa on pyritty kodinomaisuuteen, mutta eihän laitos ole koti. Lapsi tarvitsee tuekseen pysyviä suhteita aikuiseen, jota laitoshoidolla on suorastaan mahdotonta saavuttaa .Perhehoito on pitkäaikaisissa sijoituksissa kodinomaisin ja taloudellisesti tehokkain sijaishuollon muoto.

Sijoitettujen lasten hoitokustannuksista syntyy Suomen kunnille yhden vuoden aikana noin 530 miljoonan euron kustannukset pelkästään lasten hoitovuorokausikustannukset mukaan laskien. Ei siis ole ihan sama minkälaista hoivaa lapsi saa. Toisaalta erilaisten vaihtoehtojen kustannukset ovat varsin vaihtelevat. Esimerkiksi Kuusikko-kunnissa vuonna 2004 sijaisperhevuorokauden hinta oli keskimäärin 41 euroa, ammatillisissa perhekodeissa 135 euroa ja ostopalvelulaitoksissa 180 euroa. Perhehoitoon sitoutuvia perheitä tulisikin löytää lisää. Kannustimena toimii parhaiten hyvä tuki ja koulutus sijaisvanhempana toimimiseen.

 

27. Suomeen saatava nelikantainen nuorisotupo

Nuorisotyöttömyys on suomalaista yhteiskuntaa pitkään kalvanut talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittinen ongelma. Jo nousukaudella ja vahvan talouskasvun aikana nuorisotyöttömyys oli meillä muita Pohjoismaita korkeampaa. Globaalin finanssikriisin iskettyä laineensa Suomeenkin nuorten ongelmat työllistymisessä ja mielekkään koulutuksen saamisessa ovat kärjistyneet. Suomalaisista nuorista joka viides on vailla työ-, harjoittelu- tai opiskelupaikkaa.

Ongelma on vielä laajempi, kun otetaan huomioon ne nuoret, joiden valmistuminen pitkittyy pakollisten harjoittelujaksojen roikkumisen tai työllistymismahdollisuuksien vähäisyyden takia. Nuorisotyöttömyys aiheuttaa nuorten vieraantumista yhteiskunnasta ja sitä kautta mielenterveysongelmia, päihdeongelmia ja muita sosiaalisia ongelmia, jotka johtavat syrjäytymiseen. Jo nuorina, 15–30-vuotiaina, syrjäytyneet selviävät heikosti työmarkkinoille ja pahimmassa tapauksessa putoavat yhteiskunnan turvaverkon varaan loppuelämäkseen.

Puoluekokous velvoittaa Keskustan uuden puheenjohtajan ja keskustalaisen pääministerin ryhtymään toimenpiteisiin laajapohjaisen yhteiskuntasopimuksen saavuttamiseksi, jolla haetaan keinoja vähentää nuorisotyöttömyyttä pysyvästi. Tähän ”nuorisotupoon” tulisi saada mukaan valtiovallan lisäksi molemmat työmarkkinaosapuolet ja nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen edustus esimerkiksi nuorisojärjestöjen yhteistyöelimen Allianssin kautta.

Suomalaisen yhteiskunnan konsensushengessä neuvotteluissa sovittaisiin ratkaisuista, joilla varmistettaisiin niin syrjäytymisen ehkäiseminen kuin osaavan työvoiman saanti talouskasvun jälleen alkaessa. Työnantajat ja ay-liike sitoutuisivat siihen, että nuoria työntekijöitä tosiasiassa syrjivät käytännöt poistettaisiin työmarkkinoilta ja erilaisilla kannusteilla pyrittäisiin saamaan työelämässä jo olevat nuoret työntekijät saattamaan loppuun keskeneräiset opintonsa. Samoin sovittaisiin vanhemmuuden kustannusten jakamisesta nykyistä oikeudenmukaisemmalla tavalla. Nuorten työntekijöiden työnantajamaksuja alennettaisiin väliaikaisesti. Valtiovalta sitoutuisi hoitamaan akuuttia tilannetta järjestämällä nuorille harjoittelupaikkoja julkisella sektorilla.

Lisäksi valtio sitoutuisi uudistamaan täysin suomalaisen koulutusjärjestelmän niin, että se vastaisi nykyistä paremmin työelämän tarpeita. Ylioppilaskirjoitukset ja korkeakoulujen pääsykokeet uudistettaisiin ja nivottaisiin yhteen ja varusmiespalvelus sovitettaisiin niihin nykyistä paremmin; oppisopimuskoulutusta lisättäisiin radikaalisti. Nuorten edustajat sitoutuisivat tupo-hengessä vastavuoroisesti opintoaikojen lyhentämiseen, eläkeiän korottamiseen ja työurien pidentämiseen. Suomalaisella yhteiskunnalla ei ole inhimillisesti eikä kansantaloudellisesti varaa menettää enää yhtään nuortaan.  

28. Lähisuhdeväkivaltaan puututtava tehokkaammin ja tiukemmin

Suomi on asettanut tavoitteekseen olla Euroopan turvallisin maa tämän vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Tätä tavoitetta vievät kauas Suomen äärimmäisen synkät väkivaltarikostilastot. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat lisäksi jo pitkään kiinnittäneet huomiota siihen, miten heikosti länsimaiden joukossa Suomi suojelee naisia seksuaalista ja kotona tapahtuvaa väkivaltaa vastaan. Krooninen ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa on kodeissa tapahtuva väkivalta.

Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan sellaista väkivaltaa, jossa tekijän ja uhrin välillä vallitsee läheinen kiintymyssuhde. Väkivalta voi tapahtua lapsen ja vanhemman, puolisoiden tai aikuisen ja vanhenevan omaisen välillä. Lähisuhdeväkivalta on pitkään ollut suomalaisessa yhteiskunnassa tabu ja sitä on pidetty yksityisasiana. Pinnan alla piilossa oleva väkivalta aiheuttaa valtavasti inhimillisiä kärsimyksiä ja kustannuksia kansantaloudelle. Pahinta on se, että väkivaltainen toimintamalli periytyy usein sukupolvelta toiselle, ellei lyömisen kulttuuria lopeteta.

Lähisuhdeväkivaltaa vastaan on taisteltava sekä sosiaali- että oikeuspolitiikan keinoin. Turvakotijärjestelmä on vakiinnutettava ympäri Suomea osaksi sosiaalipalveluja. Sosiaalityöntekijöitä, kouluterveydenhoitajia, poliiseja ja vastaavia viranomaisten edustajia on koulutettava toimimaan lähisuhdeväkivaltatilanteissa ja tunnistamaan niitä. Väkivallasta toipuvien uhrien tukea on parannettava. Myös lähisuhdeväkivaltaan syyllistyneet tarvitsevat entistä enemmän ”Lyömätön Linja”-tyyppistä tukea. Kriminaalipoliittisesti lähisuhdeväkivaltaan on suhtauduttava nykyistä kriittisemmin. Väkivallan, joka tapahtuu lähisuhteessa, tulee olla rikosnimikkeestä riippumatta aina virallisen syytteen alainen rikos. Lähisuhdeväkivalta voidaan myös säätää rangaistuksen koventamisperusteeksi käsiteltäessä tapauksia oikeudessa. Tällaista lainsäädäntöä on luotu monessa Euroopan maassa. Rohkaisevana esimerkkinä toimii Espanja, jossa aktiivisella politiikalla on onnistuttu vähentämään lähisuhdeväkivaltaa ja lieventämään sen seurauksia.

Keskustanuoret vaativat Keskustalta toimenpiteitä, jotta eduskunta käynnistäisi poikkipoliittisen ja –hallinnollisen ohjelman väkivaltarikosten ehkäisyyn. Tavoitteeksi on asetettava henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten määrän puolittaminen Suomessa. Väkivallan ja hyväksikäytön kierre perheissä on katkaistava tehokkaalla ennaltaehkäisyllä ja aikaisella puuttumisella.

29. 10 teesiä Keskustan uudistamiseksi

Keskusta-aatteessa ihmisyys ja sen kehitystarve asetetaan kaiken yhteiskunnallisen toiminnan ja uudistuksen lähtökohdaksi. Ihmisyyden ja sen kehitystarpeen pitää näin ollen näkyä sekä puolueen tekemässä politiikassa että puolueen aktiivien ja kannattajien toimintamahdollisuuksissa.

                                                

Jotta jokainen keskustalainen voisi kehittää omaa ihmisyyttään, tulee Keskustan ja Keskustanuorten toimintatapoja uudistaa rohkeasti. Keskustanuoret esittävät 10 teesiä, joiden pohjalta kansanliikkeemme toimintatavat voidaan päivittää 2010-luvun tarpeisiin: 

1.                   Politiikanteko jaetaan viiteen keskenään tasa-arvoiseen vaiheeseen: (1.ideointi, 2. suunnittelu, 3. päätöksenteko, 4. yhtenäinen toiminta päätösten toteuttamiseksi 5. seuranta-arviointi).

2.                   Painopiste siirretään sääntömääräisistä kokouksista yhdessä tekemiseen.

3.                   Harvainvallan sijaan aito demokratia toteutuu puolueen päätöksentekoelimissä.

4.                   Teemaliikkeet otetaan osaksi Keskustaa – tuetaan Kerttuverkoston ja Eräkerhon kaltaisia luovia toimintamuotoja.

5.                   Toimintamahdollisuuksia luodaan tasavertaisesti kaikentyyppisille toimijoille.

6.                   Luottamushenkilöt ja kannattajat käyvät säännöllistä dialogia.

7.                   Viestinnässä olemme kokonaisvaltaisesti kommentoijan sijaan näkijöitä. Markkinointiviestintä toimii aloitteellisen politiikkamme tukena.

8.                   Verkko ymmärretään uutena kokonaisvaltaisena toimintaympäristönä, eikä vain tiedotuskanavana.

9.                   Jäsenistöä koulutetaan monipuolisesti ja säännöllisesti.

10.                 Toteutetaan nuorten esiinmarssi eduskuntavaaleissa 2011. Tämä edellyttää puolueelta ja piireiltä rohkeaa tukea nuorisolle.

30. Keskustan valmisteltava maahanmuuttopoliittinen ohjelma

Maahanmuuttopoliittinen keskustelu on Suomessa viimevuosina päätynyt järjestään olemaan hyvin mustavalkoista. Toista ääripäätä edustaa muukalaisvihamielisyyttä lähentelevät kommentit ja toisella puolella on vastaavasti ollut virallinen maahanmuuttopolitiikan linja, joka tyytyy isojen pakolaiskiintiöiden puolustamiseen. Keskustanuorten mielestä maahanmuuttopolitiikasta on tullut uusi suomettumisen ilmiö. Tabu, josta valtapuolueet, Keskusta mukaan lukien, eivät halua käydä avointa keskustelua. Keskustelu on viritetty kummalliselle epätaajuudelle, jossa puolueiden kellokkaat käyvät jatkuvasti virittämässä keskustelua ääripäihin ja samaan aikaan virallinen johto pidättäytyy kommenteista tai tyytyy korkeintaan kommentoimaan, että kaikki keskustelu on tervetullutta. Kärjistyneet mielipiteet ovat johtaneet siihen, että ollakseen poliittisena päättäjänä suvaitsevainen, tulee hyväksyä kaikki mahdollinen. Kaikki muut keskustelunavaukset nimittäin leimataan välittömästi maahanmuuttokriittiseksi, joka mielikuvallisesti taas lähenee rasistista puheenvuoroa.

Keskustalla on oltava oma selkeä ihmisyysaatteeseen perustava maahanmuuttopoliittinen linjaus, jonka avainsanoja ovat inhimillisyys ja järkevyys. Keskustalaiset ovat myös paljon velkaa laajalle maahanmuuttajataustaiselle kannattajakunnalleen. Keskustalla oli muun muassa vuoden 2007 eduskuntavaaleissa runsaasti uussuomalaisia ehdokkaita. Keskustan tuleekin järjestää säännöllisesti uussuomalaisille suunnattuja yhteiskuntavaikuttamisen ja politiikan peruskursseja, joka antaa maahanmuuttajille valmiudet tuoda oman arvokkaan äänensä näkyviin yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Keskusta on aikaisemminkin noussut rohkeasti puolustamaan inhimillistä ja demokraattista oikeusvaltiota. Kansalaissodan jälkeen eheytimme yhteiskuntaa maareformin avulla. Olemme aikanaan tuominneet myös Lapuan liikkeen muodostaman uhkakuvan. Samoin olemme olleet aktiivisia silloin, kun karjalaiset täytyi sodanjälkeen asuttaa muualle Suomeen. Tämän toiminnan taustalla on ollut halu liennyttää väestöryhmien välistä jännitteisyyttä, jotta ääriryhmät eivät saa toiminnalleen polttoainetta. 2010-luvulla Keskustan tehtävänä on jälleen toimia kansakuntamme eheyden vaalijana, jotta muukalaispelko ei pääse jakamaan kansainvälistyvää yhteiskuntaamme kahtia.

 

Maahanmuutosta puhuttaessa on tärkeää huomioida, että maahanmuuttajat ovat hyvin heterogeeninen joukko. Ensinnäkin maahanmuuton syyt vaihtelevat. Siinä missä yksi on tullut opintojen tai työn vuoksi, niin joku toinen on saapunut rakkauden perässä. Jotkut taas ovat paenneet vainoa ja sotaa.  Maahanmuuttajat edustavat myös kulttuurillisesti hyvin värikästä kirjoa. Lisäksi myös kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden välille on syytä tehdä ero, kun maahanmuutosta keskustellaan. Maahanmuuttopolitiikkaa pitääkin avata ja eritellä oikealla tavalla. Erilaisista taustoistaan huolimatta uussuomalaiset ovat kantasuomalaisten tavoin ihmisiä, joilla on arkisia toiveita ja unelmia. Tämä jokaisen pitäisi pitää kirkkaana mielessään, kun puhuu maahanmuuttopolitiikasta.

Hyväksyessään tämän aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluetta valmistelemaan syksyn puoluevaltuuskuntaan mennessä maahanmuuttopoliittisen ohjelman.