Etusivu >  Politiikka >  Vaalit >  Eduskuntavaalit 2007

Eduskuntavaalit 2007

Keskusta voitti vaalit, Puumalasta kansanedustaja

Keskusta voitti eduskuntavaalit säilyen suurimpana puolueena. Keskustalla on uudessa eduskunnassa 51 paikkaa, kun kakkoseksi tulleella Kokoomuksella on 50 paikkaa. SDP oli vaalien suurin häviäjä ja sen paikkamäärä tipahti 45 paikkaan.

Koko maassa alle 30-vuotiaita nuoria pääsi kansanedustajaksi ainoastaan kaksi: Vihreiden Oras Tynkkynen (29) Pirkanmaan vaalipiiristä ja Keskustanuorten puheenjohtaja Tuomo Puumala (24) Vaasan vaalipiiristä. Tasan kolmekymppisistä eduskuntaan pääsi mm. Keskustanuorten entinen varapuheenjohtaja Mirja Vehkaperä (30) Oulun vaalipiiristä.

Keskustan nuoret ehdokkaat tekivät hienot kampanjat ja siivittivät Keskustan sekä nuorisovaalien että eduskuntavaalien voittajaksi. Keskustanuoret kiittävät kaikkia ehdokkaita, heidän tukijoitaan, vaalityössä mukana olleita sekä vaaleissa äänestäneitä!

Nuoret ehdokkaat
Tutustu oman vaalipiirisi vaihtopenkin valioihin. Uuden sukupolven ehdokkaisiin, joilla on rohkeutta ja näkeymksiä.

>> Nuoret ehdokkaat
Keskustanuorten tavoitteet
Keskustanuorille on tärkeää vanhukset, koulutus, nuorten osallisuus, ilmastonmuutoksen torjuminen ja se, ettei Suomi liity Natoon.

>> Keskustanuorten tavoitteet
Sukupolvivallankumous
Keskustanuorten puheenjohtaja Tuomo Puumala haluaa eduskuntaan uutta verta.

>> Sukupolvivallankumous
Matti Vanhanen
Pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen haluaa kiinnittää huomion tulevaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.

>> Matti Vanhanen
Yleistä tietoa eduskuntavaaleista
Tarkista täältä mm. eduskuntavaalien tärkeät päivämäärät.

>> Yleistä tietoa eduskuntavaaleista
Vaalistartin tunnelmia
>> Kuvagalleria