Etusivu >  Politiikka >  Vaalit >  Eurovaalit 2009 >  Tämän takia kannattaa äänestää meitä

Tämän takia kannattaa äänestää meitä

 

vaalit/euro2009/eu_pysty_w200.jpgEuroopan unioni on keskustalle ihmisyyden, rauhan ja vakauden alue. Keskustalainen Eurooppa on ihmisen Eurooppa.

1. Suomalaisuutta on puolustettava

Suomen on pienenä maana kyettävä ottamaan erittäin aktiivinen rooli EU-politiikassa, jotta todella voisimme todella vaikuttaa unionissa tehtäviin päätöksiin. Suomen tulee ajaa päämäärätietoisemmin omia kansallisia etuja unionissa. EU ei ole itseisarvo. Sen on kyettävä tuomaan helpotusta suomalaisten elämään.

2. Kohti realistisen vihreyden Eurooppaa

EU:n kaikkia jäsenmaita koskeva tavoite on vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä vuoteen 2020 mennessä 20 prosentilla vuoteen 1990 verrattuna. Tämä on askel hyvään suuntaan, mutta riittämätön kestävän kehityksen turvaamiseksi. EU:n on oltava suunnannäyttäjä ja sen on saatava myös muut maailman maat talkoisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Keskeisessä roolissa tavoitteen saavuttamisessa ovat uusiutuvat energiamuodot ja energiatehokkuuden parantaminen. Hiilivoiman käytöstä on luovuttava koko EU:ssa.

3. Euroopan unioni köyhän asialle

Unionin kansalaiset ovat maailman mittakaavassa rikasta eliittiä. Velvollisuutenamme on auttaa köyhyydessä eläviä kansakuntia parantamaan elintasoaan. Ensisijaisesti on kiinnitettävä huomiota tyttöjen ja naisten koulutukseen. Kehitysapu on nostettava lupaamallemme 0,7 prosentin tasolle bruttokansantuotteesta. Länsimaiden aiheuttamasta taloudellisesta taantumasta kärsivät eniten kehitysmaat.

4. Rakentava yhteistyö Venäjän kanssa

Suhteessa Venäjään Euroopan unionin on otettava rakentavan, mutta rehellisen yhteistyön ote. Kaupankäyntiä ja muuta yhteistyötä Venäjän kanssa on tiivistettävä, mutta se ei saa tarkoittaa välinpitämättömyyttä maan demokratiakehityksestä.

Todellinen demokratia saadaan juurtumaan ainoastaan ihmisistä itsestään lähtevällä kansalaisjärjestötoiminnalla. EU:n on yhtenäisesti edellytettävä Venäjältä edistysaskelia demokratian turvaamiseksi ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi ennen kuin EU:n ja Venäjän strategisessa yhteistyössä voidaan edetä syvemmälle.

5. Valta ihmisille

Unionin on noudatettava kaikessa päätöksenteossa läheisyysperiaatetta. Ylemmille tasoille viedään ainoastaan sellaiset päätökset, joista ei paikallisesti tai alueellisesti pystytä tehokkaasti päättämään. Koko EU:n laajuisten kansanäänestysten tulee olla mahdollisia suurissa ja merkittävissä kysymyksissä. 

Kaikista EU-asioista tulee tiedottaa jo valmisteluvaiheessa, eikä vasta sitten, kun päätökset on jo tehty. Eurooppa-ulottuvuus on nostettava näkyväksi osaksi kansallista politiikkaa ja europarlamentaarikoiden on kyettävä selittämään, miten unioni vaikuttaa ihmisten arkeen. Suorilla vaaleilla valittavan parlamentin roolia on vahvistettava.

>> Tutustu koko ohjelmaan täältä

>> Lataa ohjelma pdf-tiedostona