Nuorten osallisuus on objektiivinen arvo
Sata vuotta sitten keskusteltiin yhteiskunnassamme siitä, tulisiko naisille antaa äänioikeus. Silloin pohdittiin ovatko naiset kyvykkäitä tekemään omaa elämäänsä ja koko yhteiskuntaa koskettavia päätöksiä. Nyt tuollainen ajattelu tuntuu hurjalta, mutta sama rakenteellinen ajattelumalli on kuitenkin yhä voimissaan nuorten yhteiskunnallisesta osallistumisesta keskusteltaessa.
Ilta-Sanomien pääkirjoituksessa (21.11.2006) lyödään jarrua nuorten äänioikeusikärajan alentamiseksi 16-vuoteen kuntavaaleissa. Kirjoituksessa pidetään idealistisena ajatusta siitä, että ”nuorten pitäisi itse päästä vaikuttamaan niihin (kouluihin ja nuorisotaloihin) kohdistuvaan päätöksentekoon.” Tämä ajatus on yhtä sortava kuin ajatus siitä, että naisten osallisuus yhteiskunnassa olisi vaikuttamista ”lasten kasvattamiseen” ja ”kodin kunnossapitoon” liittyviin asioihin.
Nuorten pitää saada osallistua omaa elinympäristöä ja koko yhteiskuntaa koskettavaan päätöksentekoon, koska he ovat, siinä missä muutkin, tämän yhteiskunnan jäseniä. Nuorten tulee siis saada vaikuttaa kaikkiin politiikan kysymyksiin kuntapolitiikasta turvallisuuspolitiikkaan, ei vain pelkästään ”nuorisotalo-” tai ”skeittiramppi”- kysymyksiin.
Äänestäminen vaaleissa on vain yksi osa tätä osallistumisen ja vaikuttamisen kokonaisuutta, mutta äänioikeusikärajan laskeminen 16-vuoteen on yhteiskunnalta vahva merkki siitä, että nuoret halutaan mukaan päätöksentekoon. Äänioikeusikärajan alentamisen lisäksi yhteiskunnassamme pitää kehittää monia muitakin nuorten osallistumisen muotoja.
Äänioikeusikärajan laskemisen jälkeen nuorten osallisuus ei hetkessä räjähdä nousuun. Aivan kuten laiminlyödyllä koiralla kestää hieman aikaa luottaa uuteen hyvänä pitävään omistajaansa, samoin nuoret tulevat olemaan vielä pitkään epäileväisiä sen suhteen, että yhteiskunta aidosti haluaa heidän osallistuvan sen kehittämiseen. Moni nuori on kasvatettu niin syvälle osattomuuteen, että he jopa itse pitävät sitä oikeutettuna. Mutta tämä ei voi olla perustelu nuorten sortamisen jatkamiselle.
Nuorten osallistumisen yhteiskunnan päätöksentekoon pitää olla meille objektiivinen arvo, jota kohden haluamme nuorisoamme kasvattaa. Tämä on ehdoton edellytys sen turvaamiseksi, että meillä on tulevaisuudessakin toimiva demokratia.
Suomen Keskustanuoret
Liittosihteeri
Kiril Häyrinen
Täysi-ikäisenäkin ehtii
(http://www.iltasanomat.fi/uutiset/paakirjoitus.asp 21.11.2006)
Kirkolliskokous teki periaatepäätöksen äänioikeusikärajan alentamisesta 16 vuoteen seurakuntavaaleissa, ja keskustelu alennuksen toteuttamisesta kunnallisvaaleissa sai heti vauhtia.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) onnitteli nettipäiväkirjassaan kirkkoa "rohkeasta ja aikaansa edellä olevasta päätöksestä". Samalla hän muistutti kannattavansa keskustanuorten esitystä äänioikeusikärajan alentamisesta 16 vuoteen kunnallisvaaleissa.
Etelä-Suomen Sanomat kertoi viime lauantaina, että viisi kahdeksasta eduskuntapuolueen johtajasta antaa vähintään varovaista tukea äänioikeusikärajan alentamiselle kunnallisvaaleissa. Ajatusta vastustivat vain demarit, vihreät ja perussuomalaiset.
Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoi, että asiaa kannattaa ryhtyä miettimään, jos nuoret itse vaativat sitä. Toistaiseksi se on hänen mielestään vanhojen setien "muka-radikaali" esitys (ESS 18.11.).
Kirkossa on perusteltu äänioikeusikärajan laskua mm. sillä, että nuoret ovat kirkossa aktiivisin ryhmä heti työntekijöiden jälkeen. Ajatusta äänioikeuden toteutumisesta heti ripillepääsyn jälkeen voidaan pitää tavallaan johdonmukaisena: rippikoulun suorittaminen antaisi aikuisen seurakuntalaisen vaikutusmahdollisuudet.
Maallisessa yhteiskunnassa ei ole rippikoulun kaltaista initiaatiovaihetta, joka luokittelisi nuoret "aikuiskokelaiksi" ja antaisi heille osan täysi-ikäisen oikeuksista. Tosin voidaan ilkeähkösti huomauttaa, että rikosoikeudellinen vastuuikäraja on 15 vuotta.
Keskustelussa on toistaiseksi kiinnitetty liian vähän huomiota niihin ongelmiin, joita äänioikeusikärajan eriyttäminen vaalikelpoisuusikärajasta aiheuttaisi. Vain täysi-ikäiset voivat kantaa kirkko- ja kunnanvaltuuston jäsenille kuuluvaa vastuuta.
Poliittiset oikeudet ovat kokonaisuus, joiden sitominen täysi-ikäisyyteen on johdonmukaista. Järjestelmä olisi sekava, jos joissakin maallisen yhteiskunnan vaaleissa pääsisi äänestämään 16-18-vuotiaana ja joissakin toisissa ei.
Kunnanvaltuustojen päätösvallassa olevia ihmisten lähiympäristön asioita on pidetty nuorille tärkeinä. Kunnat ylläpitävät kouluja ja nuorisotiloja, ja idealistien mielestä nuorten pitäisi itse päästä vaikuttamaan niihin kohdistuvaan päätöksentekoon.
Vastavetona voidaan heti esittää, että presidentinvaali olisi nuorille vielä tajuttavampi kuin kunnanvaltuuston vaali, jossa on keskikokoisessakin kunnassa satoja ehdokkaita. Aikuisetkaan eivät aina saa sellaisesta joukosta selvää, eivätkä kaikki heistä edes halua saada.
Nuoret ovat varhaiskypsempiä kuin entisaikaan, jolloin täysi-ikäisyysraja oli 21 vuotta. Isät tarvitsevat poikiensa apua tietokonepelien pelaamisessa, mutta yhteiskunnallisen valveutuneisuuden alueella asetelma on toinen.
Äänioikeusikärajan alentamisesta kunnallisvaaleissa on keskusteltu aikaisemmin, mutta konkreettista alennusesitystä lähivuosina tuskin tulee. Sellaisen pitääkin olla tiukassa, sillä alkajaisiksi pitäisi keksiä kestävät perustelut äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden eriyttämiselle.