Nuoret ja vaikuttaminen - mutta eihän nuoret ja vaikuttaminen käy edes samaan lauseeseen! Nuoret ovat paljon kiinnostuneempia vaikuttamaan Mp3-soittimensa sisältöön tai seuraavaan Big Brotherin tippujaan. Eikä se ole pelkästään homehtuneiden aikuisten ajattelutapa: ei tule itsellekään montaa kaveria mieleen, jotka olisivat oikeasti kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Harva on ylipäätänsä kiinnostunut mistään, mikä ei suoraan osu hänen lähipiiriinsä. Nyt on paljon tärkeämpää purnata vaikka viikkorahan määrästä, kuin siitä millä puolueella on paras ilmastopolitiikka.
Poliitikot ovat tietysti kohta kaikki eläkeiässä. Eli useamman kuin yhden peruskoululaisen mielestä poliitikko on kuin fossiili, joka voisi yhtä hyvin puhua avaruuskieltä. Koulussa käytävissä keskusteluissa poliitikot muistetaan tekstariskandaaleista, eikä mistään lakialoitteista. Hallituspuolue tai oppositio – ihan sama. Naamaa ja nimeä on kuitenkin ihan yhtä mahdotonta yhdistää.
No, oletetaan nyt että vielä on tässäkin pullamössösukupolvessa niitä valopilkkuja, joiden maailma ei pyöri pelkästään oman navan ympärillä. Oletetaan, että on tiedostava, sivistynyt nuori joka katsoo Salkkareiden sijaan sittenkin uutiset. Kuinka sellainen nuori pääsee tekemään jotain asialle, vaikuttamaan, sen sijaan että meuhkaisikin vaan luokkahuoneessa mielipiteistään? Ei tule kovin montaa keinoa mieleen, ainakaan tällaiselle tavalliselle pulliaiselle. Vasta täytettyään ne maagiset 18 vuotta pääsee äänestämään. Sitä ennen ei ole kuin maristava julkisen liikenteen lippujen hinnoista ja tarkastusmaksuista.
Oppilaskunnan hallitus on varmaan se ensimmäinen paikka, missä voisi nähdä oikean vaikuttamisen mahdollisuuden. Tosin kaikki allekirjoittaneen oppilaskunnan hallituksen glamouriin liittyvät harhakuvat karisivat pois melko nopeaan, kun ei se kouluruoka siitä sen paremmaksi muuttunut eikä uusia pyörätelineitä näkynyt. En myöskään itse hakenut oppilaskunnan hallitukseen, kun kuulin sen pitävän kokouksia koulupäivän jälkeen. Tässä täydellinen esimerkki suomalaisesta, tulevasta vaikuttajasta.
Pitäisikö äänestysikärajaa sitten laskea? Olisiko meistä oikeasti äänestäjiksi, vai jäisikö kaikki kuitenkin kotiin makaamaan? Kaikki eivät itse edes päätä, menevätkö äänestämään vai eivät. Jos vanhemmat eivät äänestä, eivät lapsetkaan sitä välttämättä tee. En usko, että äänestäminen olisi minulle niin itsestään selvä asia, jos perheeni kaikki äänioikeutetut eivät äänestämässä kävisi. Sama toimii myös toisin päin. Omalta luokaltani kysyttäessä äänestämättä jättäisi yksi henkilö. Ei lainkaan hassumpi äänestysprosentti. Mutta jotta nämä mahdolliset uudet äänestäjät saataisiin äänestyspisteisiin asti, vaikuttamisen tulisi näillä näkymin olla helppoa, nopeata ja vaivatonta. Kyllä minäkin jaksaisin nimen äänestyslippuun kirjoittaa vaikka presidentinvaalien toisella kierroksella, kun ehdokkaita on ruhtinaalliset kaksi joista valita. Siinä ehkä suurin kynnys tämänikäiselle lähteä äänestämään; kuka ihme jaksaa ottaa selvää kenen mielipiteet suunnilleen vastaavat omia, varsinkin kun ne omat mielipiteet on vielä vähän pimennossa?
Sopiihan sitä valaistumista ja täysi-ikäisyyttä odotellessa kirjoitella mielipideosastoille ja luuhata adressit.comissa. Mutta jos unohdetaan kaikki puheet äänestyskelpoisuudesta tai kelpaamattomuudesta, niin mikäli äänestysikärajaa vaikka kunnallisvaaleissa laskettaisiin 16 vuoteen, olisin itse menossa suoraa päätä äänestyskoppiin. Jos ei muuten, niin sen takia että sitten on virallisesti oikeus valittaa!
Venla Ranki
Kirjoittaja on 16-vuotias nuori, joka oli tet-harjoittelussa Keskustanuorten liittotoimistolla.