”Kunnat jättävät kesällä heitteille ne ihmiset, jotka tarvitsevat apua kipeimmin. Lääkehoito, jota on kesällä tarjolla, ei voi olla mielenterveyspotilaan ainut hoitomuoto.”
”Voi kuinka koskee, kelle sen kertoisin? Syvälle, sydämeen sattuu”, lauloi Tommi Läntinen laulussaan. Heinäkuun aikana voi olla, että moni mielenterveysongelmista kärsivä ajattelee Läntisen laulun sanoin.
MTV3:n 29. heinäkuuta kertoman tiedon mukaan niin Helsinki, Turku, Tampere, Oulu kuin Kuopiokin karsivat mielenterveyspalveluitaan huomattavasti lomakuukausien aikana. Kesällä pyritään säästämään sulkemalla sekä poliklinikkoja, vuodeosastoja että päiväsairaaloita.
Lomien aikana henkilöstö tulee työskentelemään vajaalla miehityksellä ja ainakin Turussa lääketieteen opiskelijat sijaistavat lääkäreitä. Akuuteissa tapauksissa kunnat lupaavat hoitaa potilaita, mutta tosiasiassa aikoja löytyy vasta elo-syyskuulle.
On hyvin epätodennäköistä, että mielenterveyspotilaat eivät tarvitsisi palveluita kesän aikana. Päinvastoin voi olla, että apua tarvitsevien ongelmat vain kasautuvat entisestään.
Helsingin Sanomien artikkelissa 13.5.2009 Oulun yliopistollisen sairaalan lääkärit Läksy, Moring ja Saarento arvioivat Helsingin kaupungin psykiatrisen hoidon tilaa kaupungin pyynnöstä. Heidän lopputuloksensa oli, että noin joka neljäs helsinkiläisessä terveyskeskuksessa kävijä tarvitsee mielenterveyspalveluita.
Saman arvion mukaan palveluita ei kuitenkaan ole helposti saatavilla ja etenkin terveyskeskusten matalan kynnyksen palvelut puuttuivat täysin. Pääosa hoidosta oli raportin mukaan keskitetty sairaaloihin, joissa on tarkoituksena hoitaa vain vakavampia ongelmia.
Kuka mielenterveyspalveluiden karsimisesta oikein hyötyy? Kuntien säästötalkoot mielenterveyspalveluiden palveluiden kohdalla eivät todellakaan tuo säästöjä kunnan laariin. Syksyn tullen kuntien budjetit sosiaali- ja terveystoimen osalta tulevat paukkumaan ja rankasti, kun korjataan kesän säästötoimenpiteitä.
Entä mikä on mahdollisten säästöjen inhimillinen hinta? Kunnat jättävät kesällä heitteille ne ihmiset, jotka tarvitsevat apua kipeimmin. Lääkehoito, jota on kesällä tarjolla, ei voi olla mielenterveyspotilaan ainut hoitomuoto.
Hoidon puute kesäajalla koettelee myös sairaiden omaisia ja lähipiiriä. Omainen voi uupua hoitaessaan sairasta. Muistakaamme myös ne mielenterveysongelmaiset, joilla ei olekaan tukiverkostoa, joka auttaisi hädän hetkellä. Jätetäänkö tällöin potilas yksin ja toivotaan, että hän selviytyy syksyyn asti? Ilmeisesti näin käy liian monen kohdalla..
Mielenterveyspalveluiden alasajon yhteydessä ei voida edes puhua tulevista säästöistä, sillä kyse on akuutista tarpeesta saada apua. Kysymys on ihmishengistä. Onko meidän yhteiskunnallamme todellakin varaa hukata ihmisiä, vain säästöjen takia?
Ehkä mielenterveysongelmat ovat edelleen yhteiskuntamme vaiettuja sairauksia, joihin on tästä syystä ylipäätänsä hyvin hankala saada apua. Olemme siinä tilanteessa, että vaaditaan jo hyvin suurta siviilirohkeutta hakea ensiapua psyykkisiin ongelmiin.
Mitä sitten, kun apua ei ole tarjolla? Ei ensiavussa todeta murtuneen käden kohdalla, että palataan asiaan vasta elokuussa tai ehkä syyskuussa, jos aikoja löytyy. Ihan kuin mielenterveyden sairaudet olisivat toisarvoisia verrattuna muihin sairauksiin.
Mielenterveysongelmista kärsivät lapset, nuoret, aikuiset kuin vanhukset. Sairaus ei katso ikää, tuloluokkaa, aikaa eikä paikkaa tullessaan.
Keskustan politiikan kulmakivenä on olla heikoimpien tukena ja taata kaikkien kansalaisten oikeuksien toteutuminen. Koen, että tällä hetkellä mielenterveyspotilaat tarvitsevat juuri keskustalaisten päättäjien tukea Suomen kunnissa.
”Kaveria ei jätetä” oli talvisodan ajan
sanonta, joka pysäyttää edelleen. Ei silloin
jätetty kaveria yksin, vaan rintamalla pidettiin huolta
toisista. Samaa lausetta ja tekoa on käytettävä
tänä kesänä mielenterveyspotilaiden
kohdalla.
Tarja Anttonen
Suomen Keskustanuoret ry
JULKAISTU SUOMENMAASSA 1.7.2009