Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun Keskustanuorten keskusteluforumilla.

» Keskustelusivulle

Etusivu >  Politiikka >  VapaaSana >  2009 >  16.12.2009 Ydinvoima ei ole alkiolainen energiamalli

16.12.2009 Ydinvoima ei ole alkiolainen energiamalli

”Ydinvoimaloiden tarvitsema uraani louhitaan ja tuodaan täysin ulkomailta ja ydinvoima ei siten nosta energian kotimaisuusastetta yhtään.”

Valtioneuvoston ja eduskunnan päätettäväksi on tulossa aivan lähiaikoina todella merkittävä energiapoliittinen ratkaisu eli kolmen ydinvoimalaitoksen lupahakemuksista päättäminen.

Asia on yhteiskunnallisesti merkittävä siksi, että siinä linjataan pitkälti, miten maamme aikoo pienentää energiantuotannon aiheuttamia päästöjä ja saavuttaa energiaomavaraisuus.

Kun on ilmeistä, että hiilen käytöstä energiantuotannossa on luovuttava pikaisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on pakko miettiä korvaavia energiantuotantotapoja. Tähän teollisuus ja monet kansalaispiirit ovat esittäneet patenttilääkkeenä ydinvoiman lisärakentamista.

Tämä on kuitenkin äärimmäisen lyhytnäköistä, itsekästä ja vastuuntunnotonta politiikkaa joka ei millään muotoa sovi alkiolaisen energiapolitiikan malliin.

Esitän mielipiteelleni seuraavat perusteet:

Ydinvoimaloiden tarvitsema uraani louhitaan ja tuodaan täysin ulkomailta ja ydinvoima ei siten nosta energian kotimaisuusastetta yhtään. Ydinvoima ei ole lähellä ihmistä tuotettua energiaa eikä kotimaista energiaa.

Ydinvoima työllistää ihmisiä lähinnä rakennusvaiheessa ja voimalan käyttöönoton jälkeen työllistävä vaikutus jää muutamiin satoihin työpaikkoihin.

Voimalan sijaintikunnalle ydinvoimalaitoksen maksamat verotulot sekä ansiotuloina että kiinteistöverotuottoina ovat toki merkittäviä, mutta laajemmat positiiviset alueelliset vaikutukset ovat jääneet paljolti toteutumatta jo toiminnassa olevienkin ydinvoimalaitosyksiköiden osalta, joten ei ole syytä olettaa muuta uusienkaan voimaloiden kohdalla.

Ydinvoima tuottaa kuolettavan vaarallisen jäteongelman seuraavan 100 000 vuoden ajaksi. Aikaperspektiivin ymmärtää paremmin jos ajattelee, että kyseinen ajanjakso vastaa 50 nykyistä ajanlaskua.

Minkään nyt esitetyn jätteen varastointimenetelmän toimivuutta ei kukaan voi taata riittävän pitkäksi aikaa, joten ainoa moraalisesti kestävä vaihtoehto on olla tuottamatta tällaista jätettä.

Vaikka Suomessa on korkea työmoraali ja korkeat turvallisuusnormit, niin ydinvoimalaitoksen turvallisuutta ei koskaan voida taata, koska kaikki laitteet, koneet ja tuotantovälineet, jotka ihminen on rakentanut, voivat pettää.

Myös inhimillisten virheiden ketju voi johtaa voimalaonnettomuuteen, joka pilaa suomalaista luontoa laajalta alueelta lukuisten sukupolvien ajaksi. Tällaisia riskejä, joita ydinvoiman tuotantoon liittyy, ei ole millään sukupolvella oikeuttaa ottaa seuraavien sukupolvien puolesta.

Ydinvoima ei ole edes tarpeellista hiilivoiman korvaamiseen eikä energiaomavaraisuuden nostamiseen.

Kun turvaamme energiapolitiikkamme tuulivoimaan, bioenergian voimakkaaseen lisäämiseen, maa- ja kalliolämmön hyödyntämiseen kotitalouksien lämmitysratkaisuna sekä toteutamme voimakkaan energiansäästöön kannustavan ohjelman, niin ydinvoiman lisärakentamiselle ei jää mitään tarvetta.

Myös teollisuuden energiankulutusta voidaan pienentää tiukemmilla normeilla ja tekniikan kehittymisellä siten, että energiankulutus ei kasva, vaikka taloudellinen tuotanto ja toimeliaisuus kasvaisivatkin.

Näillä yllä olevilla viidellä perusteella esitän ja toivon, että keskustalaiset päättäjät kaikilla tasoilla niin valtioneuvostossa, eduskunnassa, maakuntien liitoissa ja kunnissa tyrmäävät kaikki ydinvoiman lisärakentamiseen tähtäävät hankkeet ja ohjaavat Suomen eurooppalaiseksi edelläkävijäksi tuulivoimaan ja bioenergiaan turvaavana maana.

Heikki Hankila

Keskustanuorten liittohallituksen jäsen

puoluevaltuuskunnan jäsen

Pyhäjärvi


JULKAISTU SUOMENMAASSA 16.12.2009