Alkiolainen ihmisyysajattelu kannustaa meitä etsimään inhimillisiä ratkaisuja maahanmuuttopolitiikassa.
Tarina kertoo, että 1960-luvulla Tanskassa oli pieni kaupunki, jossa oli uimahalli. Eräänä vuonna kunnan päättäjät saivat kuulla, että uimahallin kävijämäärät olivat laskeneet rajusti. Päättäjät lähtivät tutustumaan paikan päälle, mikä olisi syy, etteivät kuntalaiset enää käyneet uimassa. Yhdessä todettiin, että uimahalli oli jo vähän vanha, rakennetaan uusi, jospa ne kuntalaiset innostuisivat taas uimaan. Rakennushanke käynnistettiin ja valittiin arkkitehti suunnittelemaan uutta ja houkuttelevaa hallia. Aikanaan arkkitehti tuli kokoukseen esittelemään hankkeen etenemistä, mutta hänellä ei ollut mukana muuta kuin bussiaikataulu. Arkkitehti esitteli bussiaikataulun ja huomautti, että kaupunki oli taannoin muuttanut bussien aikatauluja niin, ettei uimahalliin päässyt enää sen aukioloaikana. Uutta uimahallia ei tarvinnut rakentaa, sillä aikataulu muutoksilla ja vanhan hallin ehostamisella kaupunkilaiset saatiin innostumaan jälleen uinnista.
Tarina nousi mieleeni, kun olen seurannut kevään aikana käytyä kiivastakin keskustelua kotikutoisesta haasteesta – maahanmuutosta ja uussuomalaisten kotouttamisesta. Yhteiskunnallisissa analyyseissa on todettu, että väestörakenteen muutos luo tulevina vuosina selkeän työvoimatarpeen, jota ei pystytä täyttämään kotimaisella työvoimalla. Tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa. Toisaalla kansainvälisissä sopimuksissa Suomi on sitoutunut ottamaan vuosittain vastaan humanitaarisin perustein tietyn määrän turvapaikanhakijoita. Näiden lisäksi Suomessa asuu nykyisellään kohtuullinen joukko pakolaisia ja maahan työn, rakkauden tai seikkailunhalusta muuttaneita ihmisiä. Tästä hyvin heterogeenisesta joukosta puhutaan usein yhtenä joukkona, joiden maassaolon oikeutuksesta erityisesti kiistellään.
Maahanmuuttoteema näyttää olevan hyvin tunteita herättävä. Asiayhteydessä käytävää halla-ahomaista maahanmuuttokriittisyydeksi verhottua avointa rasismia ei voi hyväksyä. Tämän joukon retoriikka on sukua väitteille, että tietyillä maantieteellisillä alueilla ihmiset ovat älykkäämpiä kuin toiset tai että miehet olisivat naisia viisaampia. On äärettömän vaarallista, jos suomalaisessa yhteiskunnassa viriää asenneilmapiiri, jossa ihmisiä luokitellaan sopiviin ja epäsopiviin. Seuraukset tällaisesta asenneilmapiiristä näkyivät Hitlerin Saksassa, josta jäänteet elävät edelleen marginaaliryhmien toiminnassa. Samaan hengenvetoon on myös todettava, että en missään tapauksessa toivo Suomen kehittyvän suvaitsevaisuudessaan yhteiskunnaksi, jossa hyväksytään vain yhdenlainen totuus. Tästäkin on välillä viitteitä. Maahanmuuttokeskustelussa tulee suvaita myös ne kriittiset näkemykset, jotka perustellusti katsovat, etteivät hyväksy Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.
Palataanpa siihen tanskalaiseen uimahalliin. Suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun sillä on yhteytensä, kun pohditaan työvoiman riittävyyttä. Tuntuu hämmentävältä, kun lukee selostuksia Sambiasta tulleesta lääkäristä, iranilaisesta insinööristä tai venäläisestä maisterista, jotka kaikki työskentelevät Suomessa suorittavan tason tehtävissä. Samaan aikaan toisaalla Suomi ja suomalaiset kunnat satsaavat isoja rahoja houkutellakseen ulkomailta osaajia vaativiin asiantuntijatehtäviin. Täytyy kysyä, että rakennetaanko me tanskalaisten tapaan uutta uimahallia ilman, että on riittävästi tutkittu sen tarpeellisuutta. Työllisyystilastot kertovat, että ulkomaalaistaustaisten työttömyys on selkeästi korkeammalla tasolla kuin kantasuomalaisten. Tähän on monia syitä ja niihin syihin tulee puuttua. Kun meillä on Suomessa taantuma huomioiden kohtuullisen suuri työttömien joukko, on erittäin tärkeää panostaa heidän työllistämiseensä.
Jotta onnistumme työllistämään jo Suomessa asuvia maahanmuuttajia ja uussuomalaisia, meidän tulee toimia. Suomessa ollaan hyvin yksimielisiä, että kielen oppiminen on ensimmäinen askel työllistymiselle. Odotan esityksiä kielikoulutuksen lisäämisestä. Yhtä mieltä ollaan myös, että kotoutumista nopeuttaa kulttuurin ymmärtäminen ja oppiminen. Keskustanuoret ja -opiskelijat esittivät Eurooppa-ohjelmassa, että mm. Suomessa käynnistettäisiin tukiperheohjelma, jolla haettaisiin maahanmuuttajaperheille suomalaisia tukiperheitä. Tukiperheet voisivat auttaa uusia tulijoita sopeutumaan Suomeen, tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan sekä löytämään uudessa asuinympäristössä olennaiset palvelut ja virkistysmahdollisuudet. Tämä nopeuttaisi jo Suomessa asuvien ulkomaalaisten mahdollisuutta päästä osaksi yhteisöä ja parantaisi työllistymistä. Kukaan ei varmasti halua elää vieraassa maassa, jossa ei osaa kieltä, ei tunne tapoja, eikä pääse töihin. Satsaukset kotoutumiseen tulevat takaisin lisääntyvänä tuottavuutena.
Alkiolainen ihmisyysajattelu kannustaa meitä etsimään inhimillisiä ratkaisuja maahanmuuttopolitiikassa. Ei ole tarkoituksenmukaista jättää Suomeen tulleita työnhaussa omanonnensa nojaan ja haalia uusia tulokkaita edellisten kustannuksella. Kuten tanskalaiset päättäjät totesivat, pienemmillä satsauksilla saadaan olemassa olevasta toimivaa. Olisiko Suomessakin viisasta keskittää nyt voimavarat kielikoulutukseen ja maahanmuuttajien kotoutumiseen. Siinäkin on työtä yllin kyllin.
Jouni Pitkänen
varapuheenjohtaja
Suomen Keskustanuoret
JULKAISTU SUOMENMAASSA 22.4.2009