”Valmisteilla olevassa perustuslakiuudistuksessa päähuomio on kiinnittynyt siihen, mitkä ovat tasavallan presidentin ja hallituksen sekä eduskunnan valtasuhteet.”
”Perustuslakia on aina verrattava siihen, toteuttaako se vallan kolmijakoa vai ei.”
Käynnissä on eräs äärimmäisen tärkeä uudistushanke, joka ei merkittävyydestään huolimatta tunnu nousevan poliittisen keskustelun pääteemaksi joitakin pääkirjoitustoimittajia lukuun ottamatta.
Tämä hanke on perustuslakiuudistus, jota varten pohjatyötä tekee Christoffer Taxellin johtama komitea. Valmisteilla olevassa perustuslakiuudistuksessa päähuomio on kiinnittynyt siihen, mitkä ovat tasavallan presidentin ja hallituksen sekä eduskunnan valtasuhteet.
Vähemmälle huomiolle ovat jääneet muut ilmeiset uudistustarpeet, kuten sen pohtiminen onko eduskunnan perustuslakivaliokunnan asema perustuslain tulkitsijana enää perusteltu tämän päivän yhteiskunnassa tai miten vallanjaon kolmijako-opin käy perustuslain osauudistuksia tehtäessä?
Monissa Suomen kaltaisissa maissa on erillinen perustuslakituomioistuin, joka tulkitsee lakien perustuslainmukaisuutta. Suomen siirtyessä säätyvaltiopäivistä yksikamariseen eduskuntaan elettiin vielä tsaarin aikaa ja oikeuslaitos koettiin osin epäitsenäiseksi tsaarin liittolaiseksi, jolle ei perustuslain tulkintavaltaa haluttu antaa.
Siksi syntyi erikoinen ja monilta osin arveluttavakin järjestelmä, jossa kansanedustajista koostuva eduskunnan perustuslakivaliokunta tekee tulkintoja säädösten perustuslainmukaisuudesta. Järjestelmä saattoi olla perusteltu aikanaan, mutta asia kaipaisi hyvin kriittistä arviointia jatkossa, koska erityisesti hallituspuolueiden kansanedustajien itsenäisyys päätöksentekijöinä on kyseenalainen nykyjärjestelmässä.
Toinen vakava pohdinta liittyy siihen, millaiseksi perustuslain kokonaisuus vallan kolmijako-opin osalta muodostuu, kun liki kaikki huomio kohdistuu yhden valtioelimen eli tasavallan presidentin valtaoikeuksista käytävään keskusteluun. Montesquieun perintö on nimenomaan vallan kolmijako ja erityisesti lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan erottaminen.
Kaiken vallan kasaaminen yhteen valtioelimeen, vaikkakin monijäseniseen kuten eduskunta, ei ollut hänen tarkoituksensa. Opista poikkeamisen tuomista ongelmista löytyy esimerkki lähihistoriasta.
Ranskan neljännen tasavallan poliittisen elämän rikkonaisuus ja siitä maalle aiheutuneet haitat johtuivat mm. de Gaullen tulkinnan mukaan liian heikosta toimeenpanovallasta suhteessa lainsäädäntövaltaan. Näiden kokemusten opettamana viidennen tasavallan eli nykyisen Ranskan perustuslaissa toimeenpanovaltaa vahvistettiin demokratian ja tehokkaan hallinnon turvaamiseksi.
Tätä taustaa vasten pyrkimykset tasavallan presidentin perustuslaillisen aseman heikentämiseksi ovat huonosti harkittuja. Kun ylimpien valtioelimien valtasuhteita pohditaan, pöydällä tulee olla kaikkien valtioelimien asema ja perustuslakia on aina verrattava siihen, toteuttaako se vallan kolmijakoa vai ei.
Lisäävätkö muutokset kansanvaltaa vai siirtävätkö ne valtaa tahoille, joilta puuttuu demokraattinen mandaatti? Tulee muistaa, että näennäinen eduskunnan aseman vahvistaminen lisää politiikan entistäkin suurempaa hallituskeskeisyyttä, ei niinkään kansanedustajien valtaa. Tasavallan presidentin vallan pienentäminen siirtäisi valtaa suoralla vaalilla valitulta elimeltä tahoille, joilta suora mandaatti puuttuu.
Entisen perustuslakimme eli Suomen Hallitusmuodon isän, K.J. Ståhlbergin oppi oli se, että presidentti on sidottu hallituksen myötävaikutukseen, ei sen tahtoon. Tästä kannattaa pitää kiinni, sillä brittityyppinen parlamentarismi ei toimi Suomen poliittisissa olosuhteissa hyvin puoluerakenteestamme johtuen.
Meidän järjestelmämme tuottaa vähintään kolmen puolueen koalitiohallituksia, ei yhtenäisiä yhden puolueen hallituksia kuten Ison-Britannian järjestelmä. Esimerkiksi juuri ulkopolitiikassa on hyvin tärkeää ylläpitää pitkää linjaa ja ennustettavuutta.
Eduskunnan ja hallituksen toimikausia pidemmäksi ajaksi valittu tasavallan presidentti sopii siten paremmin ulkopolitiikan johtajaksi kuin monipuoluehallitus, jonka johtama ulkopolitiikka olisi jatkuvan epävarmuuden leimaamaa.
Eivät Ranska, Kypros tai useat Itä-Euroopan maatkaan näe presidentin poliittista johtajuutta ja aktiivista roolia demokratian vastaisena tai EU-päätöksentekoon sopimattomana. Tämä ajatusmalli kumpuaa nykyiseen presidenttiin ja hänen ratkaisuihinsa tyytymättömien journalistien ja poliittisen eliitin kaunoista, ei todellisesta muutostarpeesta.
Järkevää olisi päättää Taxellin komitean työ heti ja asettaa kokonaan uusi komitea laajemmalla tehtävänannolla miettimään perustuslain kokonaisuutta ilman kiirettä tai puoluetaktisia laskelmia. Hyvä keino tähän on hyväksyä aikatauluksi istuvan presidentin toive hankkia kokemuksia nykyisestä järjestelmästä pitemmältä ajalta ja uudistaa perustuslakia vasta joskus vuoden 2020 jälkeisenä aikana.
Heikki Hankila
Keskustanuorten liittohallituksenjäsen ja puoluevaltuuskunnan jäsen
JULKAISTU SUOMENMAASSA 29.7.2009