Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun Keskustanuorten keskusteluforumilla.

» Keskustelusivulle

Etusivu >  Politiikka >  VapaaSana >  2010 >  17.3.2010 Kaikki hyvin amiksissa?

17.3.2010 Kaikki hyvin amiksissa?

Amiksen ovien ulkopuolelle jääminen on ensimmäinen askel syrjäytymiselle. Ammatillisella koulutuksella menee hyvin – ainakin päällisin puolin. Nuorten mielikuva ammatillisesta koulutuksesta on positiivinen ja sen suosio on ennätyskorkealla.

Voisi helposti luulla, että nyt on hyvä hengähtää ja nauttia hetki tästä tilanteesta. Nauttia pitääkin, mutta kehitettävää ja haasteita ammatillisessa koulutuksessa on edelleen paljon.

Suurin musta pilvi ammatillisessa koulutuksessa ovat keskeyttämiset.

Ammatillisessa koulutuksessa on verrattain korkea keskeyttämisprosentti – vuosittain noin 10 prosenttia amiksista jättää koulun kesken.

Luvun suuruus lienee heikon toimeentulon, väärien alavalintojen sekä aikaisen vastuunottamisen syytä.

Koulunsa keskeyttävät 10 prosenttia opiskelijoista ovat suuressa vaarassa syrjäytyä – ellei joku nappaa heistä kiinni ja kysy, mitä keksittäisiin seuraavaksi.

Kevään 2009 yhteishaun ulkopuolelle jäi reilut 3500 nuorta, jotka eivät jatkaneet peruskoulusta mihinkään. Amiksen ovien ulkopuolelle jääminen on ensimmäinen askel syrjäytymiselle.

Näiden nuorten pitää päästä koulutukseen, jonka kautta oman elämän eväät löytyvät, sillä yhteishaun ulkopuolelle jäävien sekä ammatillisen toisen asteen keskeyttävien yhtälö on rankka.

Valtion tarkastusviraston mukaan syrjäytyneen nuoren hintalappu yhteiskunnalle on 1,2 miljoonaa euroa.

Jos amiksen ovien ulkopuolelle jäävistä 10 prosenttia syrjäytyy, tulee se maksamaan yhteiskunnalle pitkässä juoksussa 420 miljoonaa euroa. Jos tällaisia summia irrotettaisiin ennaltaehkäisevään työhön, kuten tehokkaaseen opintojen ohjaukseen ja aloituspaikkojen kasvattamiseen, yhteiskunnalle jäävä lasku olisi helpommin maksettavissa.

Vaikka keskeyttäminen onkin mustin pilvi ammatillisen koulutuksen taivaalla, on huolehdittava myös oppilaitosten seinien sisälle jäävistä.

Ammatillisella toisella asteella opiskeleva nuori joutuu ottamaan vastuun itsestään varhaisessa vaiheessa.

Usein itseä kiinnostavan alan oppilaitosta ei löydy omalta paikkakunnalta, joten 30 prosenttia ammatillisista opiskelijoista muuttaa 15–16-vuotiaana opintojen vuoksi omaan talouteen.

Äidin ruokapöydästä muutto täysin omilleen uuteen ympäristöön on monelle aluksi raskasta.

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n teettämä AMIS-2009 tutkimus osoittaa, että vaikka opiskelija joutuu ottamaan vastuun itsestään varhaisessa vaiheessa, on aikuisen rooli yhä tärkeää.

Nuori tarvitsee tunteen siitä, että joku välittää hänen opintojensa etenemisestä ja pärjäämisestä elämässä yleensäkin.

Amis-tutkimuksen mukaan opiskelijat eivät heti säikähdä taantumaa tai pieniä elämän rosoja, mutta taantuma tuo haasteita amiksen elämään.

Yritysten henkilöstön ollessa jo valmiiksi tiukalla on vaikea löytää aikaa työssäoppijoiden ohjaukseen – jolloin opiskelijoita ei ehkä oteta yritykseen lainkaan.

Huonoimmassa tilanteessa tämä aiheuttaa valmistumisen venymisen, mikäli työssäoppimispaikkaa ei löydy mistään.

Ja vaikka koulusta valmistuisikin, opiskelijoilla on epävarma olo toimeentulosta nuorisotyöttömyyden heiluessa 25 prosentin korvilla.

Nuorten työllistymisen edistämiseksi on tehtävä konkreettisia ratkaisuja – eikä se välttämättä tarkoita edes työpaikkojen luomista.

Amis-tutkimuksen mukaan 50 prosenttia amiksista haluaisi toimia yrittäjinä. Koulutuksen järjestäjien pitäisikin nyt ojentaa auttavaa kättä ja perustaa yrityskiihdyttämöitä amiksille.

Koulu voisi tarjota laitteet käyttöön kesäloman ajaksi, jolloin ne muuten olisivat jouten. Tällä pienellä tuella opiskelijat saisivat kesän aikana kokemusta yrityksen pyörittämisestä ja kontaktia asiakaskuntaan.

Koulujen alkaessa uudelleen syksyllä opiskelijat voisivat olla jo valmiita kävelemään pankin ovesta sisään ja ottamaan lainan omia laitehankintoja varten.

Näillä toimenpiteillä tuosta 50 prosentista saadaan nostettua veturiyrittäjät, jotka työllistävät loput valmistuvat nuoret. Näin helppoa on nuorisotyöttömyyden ehkäiseminen.

Nämä kaikki teemat: syrjäytymisen ehkäisy, oikeat uravalinnat, oikein resursoitu opintojen ohjaus ja opinnoissa jaksaminen, vaikuttavat loppujen lopuksi yhteen yhteiskuntaa puhuttaneeseen aiheeseen.

Näillä keinoin saadaan työuria pidennettyä alkupäästä.

Sami Hänninen

Keskustanuorten hallituksen jäsen Suomen Opiskelija-allianssi
– OSKU ry:n puheenjohtaja

JULKAISTU SUOMENMAASSA 17.3.2010