Hallitus teki ansiokkaan avauksen nuorisotyöttömyyden kriisiapuun uudessa budjetissaan.
Hyökyaallon kaltaisesti päälle käynyt lama nosti nuorten työttömyyden esille kipeästi, vaikkakin ongelma on ollut jatkuvasti olemassa.
Kipukynnys tiukan poliittisen tahdon synnyttämiseksi ylitettiin kuitenkin vasta laman myötä.
Työllistymisen ongelmien takana on kuitenkin lamaa pysyvämpiä mekanismeja ja ongelman ratkaisemiseen tarvitaan yhtä budjettia merkittävästi laajempia toimia.
Miksi nuorten työllisyys laahaa kuitenkin aina, lamassa tai talouskasvussa, vanhempien ikäluokkien työllisyyden perässä?
Syyt lienevät inhimilliset. Nuoret lyhyemmän työkokemuksensa kanssa ovat alakynnessä työtä haettaessa verrattuna kokeneimpiin kilpailijoihin.
Ja työnhaku on nykyään hetkittäin melkoisen kovaa kilpailua. Työnantaja pyrkii saamaan maksamalleen palkalle mahdollisimman kovan vastineen.
Kokeneempi työntekijä saa enemmän aikaiseksi ja on todennäköisesti jo tehnyt riittävästi virheitä oppiakseen niistä. Tämän päivän tiukka kilpailutus edellyttää työn tehokkuutta ja laatua.
Nuoren työntekijän rekrytoiminen on lyhyellä tähtäimellä kannattamatonta, vaikka pitkällä tähtäimellä siinä on etunsa. Uskoisin että ongelma korostuu sitä enemmän mitä pienempi työnantaja on.
Pienyrittäjän on saatava sijoittamalleen palkkarahalle välittömästi vastinetta, sillä muuta ei yrityksen talous kestä.
Mistä saataisiin pitkäaikaisemmat ja purevat lääkkeet nuorisotyöllisyyden tukemiseksi?
Keskustanuoret ovat vaatineet nuorten ottamista mukaan tulopoliittisiin neuvotteluihin. Itse voisin tehdä sisällöllisen avauksen näihin neuvotteluihin.
Työnantajalle annettaisiin mahdollisuus, nuoren työntekijän palkatessaan, saada helpotusta työnantajamaksuihin.
Lisäksi pitää keskustella siitä, onko nuorelle mahdollista maksaa hieman pienempää palkkaa tämän ns. ”osaamisen kompensointikauden”ajan.
Vastaavasti, jotta nuori työuraansa aloitteleva ei tulisi ryöstetyksi, hänen tuloverotustaan olisi kevennettävä. Täten myös nuorella olisi mahdollisuus rehelliseen tuloon rehellisestä työstä.
Yhteiskunnan etu aiheesta on menetetyistä tuloista huolimatta kiistaton. Työllistynyt nuori kattaa omat kustannuksensa ja hankkii samalla tulevaa uraansa silmällä pitäen arvokasta osaamista.
Työssä käyvä nuori, vaikkakaan ei veroja hirveästi maksaisi, ei kuluta muita työttömyysturvaa tai muita sosiaaliturvan muotoja.
Työn antajalle kompensoitaisiin nuoren kokemuksen puutteen aiheuttama menetys ja täten kannustettaisiin palkkaamaan myös vastavalmistuneita.
Järjestelmän ehdoton ja selkein voittaja on kuitenkin nuori, joka pääsee heti valmistuttuaan töihin ja kehittämään osaamistaan.
Yhteiskunnan kannalta opintojensa jälkeen työllistynyt nuori on myös pitkäaikainen sijoitus tulevaisuuteen tilanteessa jossa on kriittistä että kaikki kykenevät saadaan töihin huoltosuhteen parantamiseksi.
Ehtoina tämän harjoittelukauden etuuksien saamiselle voi nuoren osalta olla ammatillisten- tai korkeakouluopintojen loppuunsaattaminen, työttömyys ja vähäinen työkokemus.
Työnantajan sitoumuksena tulisi olla työpaikan takaaminen koko helpotuskauden ajaksi ja mahdollisesti tietyksi aikakaudeksi sen jälkeen.
Nuorten toimintakyvyn ja yhteiskunnallisen osallistumisen edessä on monia muitakin esteitä joiden purkamiseksi olisi lähdettävä toimiin.
Monet näistä keinoista olisivat selkeästi koulutuspoliittisia ja niihin keskustan on helpompi puuttua jos tahtoa ja näkemystä olisi.
Tämän järjestelmän käyttöön ottaminen vaatii laajaa yhteisymmärrystä ja olisikin mielenkiintoista nähdä olisiko työmarkkinaosapuolilla tarpeeksi yhteistä tahtoa ratkaisun hiomiseksi. Olisiko nyt todella nuorisotupon aika?
JULKAISTU SUOMENMAASSA 31.3.2010