Lähdin viime lauantaina hyvin korkeilla odotuksilla puoluevaltuuskunnan kokoukseen Lappeenrantaan. Mielessäni ajattelin, että kun saavun kokouspaikalle, näen monta puoluejohtoon pyrkivää kokouspaikan ovella omien materiaalien ja omien persooniensa kanssa.
Ajattelin räväkkää kampanjointia ja innokasta juttelua ihmisten kanssa, äänien kalastamista sekä keskusta hurmosta. Puoluevaltuuskunnassa on kuitenkin piirien keskeisimpiä keskustavaikuttajia eripuolilta Suomea yhdessä puoluejohdon kanssa. Hieno poliittinen superviikonloppu Lappeenrannassa!
Olen tottunut nuorten liittokokouskampanjoinneissa siihen, että käydään kovaa, aitoa ja rehtiä kilpailua. Mieleen tuli viime syksyn Kalajoella pidetty liittokokous, jossa Keskustanuoret valitsivat itselleen uuden puheenjohtajiston sekä uuden liittohallituksen. Mietin, kuinka puheenjohtajakandidaatit väittelivät paneelissa perusturvasta ja suhtautumisestaan ydinvoimaan.
Tunnelmaa herkisti se, että Keskustanuoret viettivät viimeistä viikonvaihdetta Tuomo Puumalan johtamana. Oli alkamassa uuden kapteenin aika. Keskustanuoret vaihtoi ykkösketjun. Oli haikeutta, mutta oli myöskin riemua siitä, että voimme uudistua ja vaihtaa kasvoja sekä mennä eteenpäin. Sitä samaa kaipaan nyt puolueessamme.
Kun Lappeenrantaan oli noin 20 km matkaa jäljellä tunsin kuinka perhosia tuli vatsanpohjalle. Jännitti, sillä oli tulossa tällä erää viimeinen puoluevaltuuskunnan kokous Matti Vanhasen puheenjohtajakaudella, uusien pyrkyreiden kisailua ja keskustelua aatteen ympärillä. Ajattelin jännityksestä, että tämä on kai sitä minkä takia olen tässä kaikessa mukana. Alkiolaisen aatteen takia!
Arvokkaan liikkeen palveluksessa, sen takia että saan vaikuttaa. Aatteen tulisielu vai mikä lie? Tässä vaalirahoitussotkujen ja lautakasojen sekaisessa ilmapiirissä, vaikka ympärillä olevat ystäväni, työkaverini ja tuttavani kysyvät, että ”miksi sinä käytät vapaa-aikaasi kokoustelemalla milloin mistäkin, mikä siinä kiehtoo? Oletko järjiltäsi?”.
Kokouspaikalla tunnelma oli hyvinkin odottava ja jännittynyt, en kohdannut ensimmäisenä kampanjoimassa olevia puheenjohtajisto- ja puoluesihteerikandidaatteja. No, olihan mukava kuitenki nähdä puolueystäviä, sillä kohtaamiset näissä tilaisuuksissa saman arvopohjan omaavien ihmisten kesken vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta.
Jotain positiivista kokoussalissa saimme kokea, kun Matti Vanhanen piti mielestäni pirteimmän puheensa pitkään aikaan. Onko puheenjohtajamme rentoutunut luopumispäätöksensä jälkeen vai onko kuulijalle tullut jo se luopumisen aiheuttama haikeus?
Kumpi tahansa voi olla totta, mutta Vanhanen osoitti arvojohtajuutta kertoessaan miten ja miksi hänen kantansa ydinvoimaan on muuttunut sekä miten hänen oman nuorkeskustalaisen ajan tavoitteita täytetään nyt uusiutuvien ja kotimaisten energialähteiden käytön lisäämisellä, osana kolmannen tien talouspolitiikkaa.
Yleiskeskustelu kokouksessa jäi laihaksi osittain kylläkin aikataulun takia, mutta muutenkin keskustelu oli vaisu. Sunnuntaina kotiin lähtiessä kuulin erään pitkän linjan poliitikon ja järjestöihmisen antaman palautteen. Hän kertoi olevansa todella hämmästynyt puoluevaltuuskunnan ja puheenjohtajakampanjoinnin vaisusta tunnelmasta, itse mietin samaa.
Ennakko-odotukset eivät kohdanneet todellisuutta. Pitäisikö olla huolestunut? Kyllä, nyt on aika saada perunakellarin ovet auki, uusi alku keskustan menestykselle!
?Piristävänä näen 80-lukulaisten vaikuttajien kuten Annika Saarikon ja Tuomo Puumalan esiintymisen. Annikasta saamme aatteellisen ja karismaattisen uuden ajan puoluejohtajan. Olen täysillä Annikan tukena hänen matkassaan keskustan varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajaehdokkaaksikin kannatusta saanut Tuomo Puumala ansaitsee ehdottomasti jatkon varapuheenjohtajana.
Odotan nyt, että puoluejohtoon pyrkivät alkavat rohkeasti avaamaan visioarkkunsa. Koko järjestöväki täytyy saada kiinnostumaan tulevaisuudestamme! Lahti 2010 on jo ovella!
Markus Kinnunen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
JULKAISTU SUOMENMAASSA 28.4.2010