Monikulttuurisen toiminnan tavoite
Keskustanuorten monikulttuurisen toiminnan tavoite on saada maahanmuuttaja- sekä muut monikulttuuriset nuoret mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan ja sisällyttää monikulttuurisuus Keskustanuorten politiikan ja toiminnan yhdeksi osa-alueeksi.
Monikulttuurinen toiminta-ajatus
Monikulttuurinen toiminta on yksi osa Keskustanuorten perustoimintaa. Monikulttuurisessa toiminnassa keskitytään tiettyyn joukkoon kysymyksiä, jotka on mahdollista ratkaista politiikan avulla. Tällaisia kysymyksiä Keskustanuorten monikulttuurisessa toiminnassa ovat mm. kotoutumiseen liittyvät haasteet ja suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristuminen.
Monikulttuurisuus huomioidaan Keskustanuorissa kolmella eri tavoin:
1. Keskustanuoret madaltavat niitä toiminnan kynnyksiä, joita monikulttuuriset ja maahanmuuttajanuoret kohtaavat suomalaisessa järjestötoiminnassa. Tällaisia kynnyksiä voi olla esimerkiksi heikko suomen kielen taito tai tiedon puute toimintamahdollisuuksista.
2. Keskustanuoret tuovat toimintansa lähelle maahanmuuttajanuoria sekä muita monikulttuurisia nuoria ja kertovat aktiivisesti nuorille Keskustanuorten tarjoamista toimintamahdollisuuksista.
3. Kynnyksen madaltamisen ja aktiivisen markkinoinnin lisäksi Keskustanuoret nostavat monikulttuurisuuden eri tavoin toiminnan yhdeksi osa-alueeksi. Monikulttuurista toimintaa toteutetaan monikulttuurisissa tapahtumissa, ajatuspajoissa, k-klubeissa ja monikulttuurisissa toimintaryhmissä.
Monikulttuurisen toiminnan opas
Keskustanuorten monikulttuurisen toiminnan opas sisältää käytännön ohjeita siitä, kuinka monikulttuurisuus voidaan huomioida Keskustanuorten piiri- ja osastotoiminnassa. Keskustanuorten monikulttuurisen toiminnan opas on ladattavissa Keskustanuorten ohjepankista.
Keskustanuoret ovat tehneet erillisen monikulttuurisen toiminnan oppaan suomalaisille nuorisojärjestöille avuksi järjestöjen monikulttuurisen toiminnan aloittamiseksi.
>>
Monikulttuurisen toiminnan opas suomalaisille nuorisojärjestöille (pdf, 5.4Mb)