Etusivu >  Toiminta >  Osastot ja toimintaryhmät >  Eräkerho

Eräkerho

JÄSENISTÖ AJANKOHTAISTA KUVAPANKKI ERÄTARINAT YHTEYSTIEDOT


Keskustanuorten Eräkerho ry perustettiin 7.9.2005 Helsingissä. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Johanna Koivuniemi (os. Niku), joka toimi myös Keskustanuorten varapuheenjohtajana.

Perustettu yhdistys kokoaa yhteen metsästyksestä, kalastuksesta sekä eränkäynnistä kiinnostuneita keskustalaisia ja tarjoaa heille mahdollisuuden verkostoitua ja tavata saman harrastuksen merkeissä viihtyviä sielunveljiä ja -sisaria. Tarkoitustaan toteuttaakseen kerho seuraa Suomen kala- ja riistapoliittista tilannetta, johon se tarvittaessa ottaa kantaa ja tekee aloitteita sekä järjestää metsästys- ja urheiluammunnan suoritus- ja kilpailutilaisuuksia sekä kalastustapahtumia ja – kilpailuja. Lisäksi kerho järjestää vaellusretkiä ja edistää metsästyskoiratoimintaa.

Eräkerhon liittymismaksu vuodella 2011 on 25 euroa ja vuotuinen jäsenmaksu 15 euroa. Yhdistyksen säännöt ohjaavat sen toimintaa ja ovat sille ohjenuorana. Lähitulevaisuuden tavoitteenamme on kasvattaa yhdistyksen jäsenmäärää siten, että kerhon toiminta saadaan hyvin liikkeelle.

Jos olet siis vähintään 15 vuotta, olet Keskustanuorten tai jonkun muun Keskustan paikallisyhdistyksen jäsen ja olet suorittanut sekä maksanut metsästyskortin, otahan yhteyttä ja liity mukaan erähenkiseen joukkoomme! Voit lähestyä kaikkia jäseniämme henkilökohtaisesti, laittaa sähköpostia tai tekstata/soittaa.

Kerromme mielellämme lisää!





Vuosikokous Eurajoella 9. - 11.12.2011.
Päätöksiä:

Toimintasuunnitelma 2012
Toimintakertomus 2010
Kannanotto_vuosikokous_10.12.2011
OHJELMA

Jahti ei tuottanut kaatoja, mutta näköhavainnot saatiin ainakin 2 eri ketusta, hirvestä, peurasta, kolmesta kauriista. Oli aika lähellä.. ;)



Ilmoittautuminen Eurajoen vuosikokoukseen 9.-11-12.2011 osoitteella erakerho@yahoo.com . Luvassa hieno jahti ja hienot puitteet vaikka tulla seuraamaan. Lisätietoja spostilla tai facebook -ryhmästä.

***

Eräkerhon jäsen valittiin nuorten liiton varapuheenjohtajaksi 23.10.2011 Tahkolla. Tutustu herraan ja hänen ajatuksiinsa http://villetoivanen.com/

Eräkerhon jäsen valittiin eduskuntaan. Tutustu herraan ja hänen ajatuksiinsa  www.mikkosavola.fi

Ilmoittautuminen Taivalkosken kanalintujahtiin 6.-9.10.2011 osoitteella erakerho@yahoo.com Lisätietoja sieltä tai facebook -ryhmästä.

***

EDUSKUNTAVAALIEHDOKKAA MME 2011:

- Anssi Kekkonen, 61. Viitasaari. Keski-Suomen Vaalipiiri

- Mikko Savola , 63. Ähtäri. Vaasan Vaalipiiri

- Ville Toivanen, 34. Joensuu. Pohjois-Karjalan vaalipiiri


Mainos Maaseudun Tulevaisuudessa 6.4.2011


HALLITUSOHJELMATAVOITE VUOSILLE 2011-2015



HUOM JÄSENET ja TUKIJAT!!
Eräkerhon tilinumero vaihtunut!!
Uusi tilinimero on:
FI79 5424 0620 0232 72 / Siikajoen OP

TUORETTA:

Ilta-Sanomat 17.1.2011: Ihmispelko pois! Keskustanuorten Eräkerho muuttaisi suden perimää.

Helsingin Sanomat 16.11.2011: Suurpetojen sisäistä levinnäisyyttämme voidaan edistää (15.1.2011)



Historiaa susikeskustelu (syksy 2005):

-Tästä kaikki alkoi (Petojen armoilla_TS / Meidän perhe-lehti)

-Eräkerhon kannanotto  (Pedon armoilla / Suomenmaa)
-Kulttuuriministeri Tanja Saarelan vastine
(Suuria tunteita herättävä susi / Suomenmaa)
-Kulttuuriministeri Tanja Saarelan kolumni 
(Suutani ei voida tukkia susipolitiikassa / Suomenmaa)
-Eräkerhon kannanotto
(Suurpedoille hoivapalveluja)


***

Toivotamme kaikille jäsenillemme oikein rauhallista, joulunpunaista ja hyvää joulua sekä menestystä vuodelle 2011!

Syyskokous-Karstula (13.11.2010):

Tiedote

Suurpetolupia lisää Keski-Suomeen ja Esitykset hallitusneuvotteluihin

Toimintasuunnitelma 2011
Toimintakertomus 2009 (Hyväksyttiin uudestaan)

***

Eduskunta hyväksyi uuden aselain (27.10.2010)

Tsekkaa FB_sivustomalli (21.10.2010)

Video nallesta ja 4.stä pennusta 16.10.2010
Kuva samasta pesueesta
(Teikan tekijänoikeudet, Karstula)

Syyskokus Karstulassa 12-14.11.2010 OHJELMA

Hanhi- ja Sorsajahti Hailuotoon 27-29.8.2010

Muut tulevat tapahtumat syksy 2010




Mennyttä ja tulevaa:

SYYSKOKOUS ja METSÄSTYSTAPAHTUMA 11-13.12.2008 YLÄMAA
Päätökset ja kannanotto täältä
Toimintasuunnitelma 2010
Toimintakertomus 2009
Johtokunta 2010

UUSIA KUVIA HAILUODOSTA 11.-13.9.2009

SORSAJAHTIIN HAILUOTOON? Eräkerhon tapahtuma 11-13.9.2009

RUUNAALLE KALAAN? Eräkerhon tapahtuma 14-16.8

Ruunaasta kertovat lehtijutut täältä

Kannanotto: Kiviniemelle Kiitosta ! (27.1.2009)

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JA Eräkerhon uusi johtokunta 2009.

SYYSKOKOUS ja METSÄSTYSTAPAHTUMA 14-16.11.2008 KITEE
Päätökset ja kannanotto täältä





SYKSY 2008

Eräkerholle oma Facebook ryhmä! (10.9.2008)



TUE TOIMINTAAMME LIITTYMÄLLÄ KANNATTAVAKSI JÄSENEKSI
JOKO YKSITYISHENKILÖNÄTAI YHTEISÖJÄSENENÄ!

OIKEIN HYVÄÄ JAHTIKAUTTA 2010!                 
Muistakaa, että:    -Pelkkä pamaus ei riitä! -