
Vesaisten juhlaleirillä käytiin kova taistelu
Taitoniekan mestaruuksista. Sää oli aurinkoinen, ja me
kurkistimme hurjan kisan tapahtumiin.

Mikä on Taitoniekka?
Taitoniekka on Vesaisten järjestämä tieto- ja taitokilpailu, jossa eri läänien kilpailijat ottavat mittaa toisistaan leikkimielisessä kilpailussa, jossa tarvitaan mm. nopeaa älyä ja yleistietoa. Tätä mahtavaa kilpailua on käyty jo vuodesta 1960 Tietoniekka nimellä. Alussa kilpailuun kuului myös Pohjoismaiden väliset kilpailut, mutta nykyään kisa käydään vain Suomessa.Kilpailijat valitaan aluksi piirin sisäisessä kilpailussa, jossa kysymyksiin vastataan yksin. Kolme parasta kilpailijaa muodostavat joukkueen ja etenevät piirikarsintaan, jossa valitaan läänin edustajat. Loppukilpailussa joukkue edustaa lääniään ja yrittää pärjätä niin hyvin kuin voivat. Tänä vuonna kinkkiset kysymykset ja tehtävät on suunnitellut ja toteuttanut Vesaisten liittosihteeri Jyrki Nurmi. Hän suunnittelee kilpailun kysymykset edellisvuosien kysymyksiä ja tehtäviä mukaillen. Hän kertoo olleensa mukana suunnittelussa ja toteuttamisessa kymmenisen vuotta, ja hän on ollut aikaisemmin myös kilpailijana Taitoniekassa.
Miten kilpailussa kävi?
Avajaisten yhteydessä jaetut palkinnot menivät näihin osoitteisiin:
Sarja 8-9 vuotiaat:
1. Helsinki
2. Keski-Pohjanmaa
3. Pohjois-Karjala
4. Lappi
5. Etelä-Pohjanmaa
6. Varsinais-Suomi
Sarja 10- 12 vuotiaat:
1. Keski-Pohjanmaa
2. Lappi
3. Etelä-Pohjanmaa
4. Varsinais-Suomi
5. Pohjois-Pohjanmaa
6. Helsinki
7. Pohjois-Karjala
8. Kainuu
Sarja 13- 15 vuotiaat:
1. Keski-Suomi
2. Lappi
3. Varsinais-Suomi
4. Etelä-Pohjanmaa
4. Keski-Pohjanmaa
6. Pohjois-Pohjanmaa
Perhesarja:
1. Etelä-Pohjanmaa
2. Kainuu
3. Pohjois-Karjala
4. Lappi
5. Varsinais-Suomi
6. Helsinki
7. Pohjois-Pohjanmaa
8. Pohjois-Savo
”50 vuoteen mahtuu Vesaisia” onnittelee voittajia.
Eveliina Helakari, Hanna Kurtti ja Jenna Palokangas