Nuorten kuntavaikuttajien Elokoulu
Nuorten kuntavaikuttajien Elokoulu kokosi Korpilahdelle 11.-13.9.2009 sata nuorta kuntavaikuttajaa ympäri Suomen.
Elokoulun aluksi perjantai-iltana grillattiin, saunottiin ja uitiin. Lauantaina osallistujat kiersivät kuntavaikuttamiseen liittyvissä työpajoissa. Niissä pääsi harjoittelemaan esiintymistaitoa tai petraamaan kuntatalouden osaamistaan. Päivällä kisailtiin myös haasteradalla, jossa lajeina olivat mm. frisbeegolf ja kullanhuuhdonta. Lauantai-iltana päätettiin Keskustanuorten "Bensa loppuu ketju ei" - kampanja ja kisailtiin karaokessa.
Sunnuntaina Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen päivittivät osallistujat ajan tasalle ajankohtaisista poliittista asioista ja talouslaman vaikutuksista Suomen ja kuntien talouteen.
Puumala ilmoitti, ettei hae enää jatkokautta Keskustanuorten puheenjohtajana. Hän piti hyvänä, että nykytilanteessa, jossa Keskustanuorten vaikutusvalta on kasvanut merkittävästi, tulevat uudet tuulet puhaltamaan myös Keskustanuorten johtoon. Puheenjohtaja-ehdokkuutta harkitsevat ainakin nykyinen varapuheenjohtaja Jouni Pitkänen, hallituksen jäsen Annika Saarikko ja Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Antti Kurvinen.
Kuvia Elokoulusta 2009
|
|
|
|
|
|
| Ohjelma | |
| 11.9. perjantai | |
| 18.00 | Ilmoittaumispiste aukeaa |
| 20.00 |
Rantajamit
- Rentoa illanviettoa, pelejä, musiikkia, uintia, saunomista ja grillausta. |
| 12.9. lauantai | |
| 8.00 | Aamupala |
| 9.00 |
Kuntavaikuttamisen työpajat
A. Ihminen virkamiehen asussa - Nuorten kunnanjohtajan näkökulma kuntavaikuttamiseen Sami Miettinen, Pielaveden vt. kunnanjohtaja B. Keltanokasta luottovaikuttajaksi (huom. klo 9-10 ja 10-11) - Kuntavaikuttamisen ABC Aila Paloniemi, Jyväskylän kunnanvaltuutettu ja kansanedustaja C. Sytytä ja kiihota! - Esiintymisen ja puheviestinnän taidot Merja Laaksovirta, Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja |
| 13.00 | Lounas |
| 14.00 |
Haasterata
Kokeile miten sinulta ja kavereiltasi sujuu kullanhuuhdonta, frisbeegolf, kierrätys tai älytorni? |
| 15.30 | Kahvi |
| 16.00-18.00 |
Kuntavaikuttamisen työpajat
D. Kunnan negatiivinen käyttökate ja elämän tarkoitus - Kuntatalous for dummies Sami Sulkko, Sulkavan kunnanjohtaja E. Ennen oli veneet puuta ja nuoret rautaa - Nuoren kuntavaikuttajan haasteet Kaija Maijoinen, Kuntaliiton kehitysjohtaja F. Vääristelevä media ja paikallislehden tekstaripalstat - Media ja viestintä kuntapolitiikassa Janne Kankaala, päätoimittaja |
| 16.00-19.30 | Saunat |
| 20.00-24.00 |
Iltabileet
- Bensa loppuu ketju ei - kampanjan parhaat palat ja palkintojen jakoa. - Ilmastonmuutos, kansanedustaja Kimmo Tiilikainen - Karaokea ja Kekkosen Haarikan osakilpailu. - Pukukoodi: Smart casual |
| 13.9. sunnuntai | |
| 9.00 | Aamupala |
| 10.00 |
Kuntakentän historian pahin myllerrys tipahti syliisi
Tuomo Puumala, Keskustanuorten puheenjohtaja Jarmo Korhonen, Keskustan puoluesihteeri |
| 12.00 | Lounas ja kotiinlähtö |
Lisätietoja:
Suvi Pääkkönen
koulutussuunnittelija
suvi.paakkonen
keskustanuoret.fi
044-7514256