Aika: 23.-25.10.2009
Paikka: Kalajoki, Kylpylähotelli Sani
Osoite: Jukupolku 3-5
Liittokokous on Suomen Keskustanuoret ry:n ylin päättävä elin. Liittokokoukseen voivat Suomen Keskustanuoret ry:n jäsenyhdistykset (piirit, osastot ja aluejärjestöt) lähettää edustajiaan liiton sääntöjen mukaisesti. Kokousta voi tulla myös vain seuraamaan.
Liittokokous linjaa Keskustanuorten poliittisia ja järjestöllisiä tavoitteita ja valitsee puheenjohtajiston sekä hallituksen jäseniä.
Edustusoikeus liittokokouksessa
- Liittokokoukseen täysivaltaisia edustajia voivat lähettää osastot, aluejärjestöt, piirit sekä muut rekisteröidyt yhdistykset, jotka ovat Suomen Keskustanuoret ry:n jäseniä.
- Näiden edellä mainittujen yhdistysten edustajamäärä määritellään liiton sääntöjen 12§ kyseisten yhdistysten jäsenmäärän perusteella. Tässä tapauksessa katsotaan jäsenmäärää 31.12.2008. Nämä yhdistysten 31.12.2008 jäsen- ja edustajamäärät olemme piirien toiminnanjohtajille tiedoksi lähettäneet jo aiemmin. Oman yhdistyksesi edustajamäärää voit siis kysellä piirisi toiminnanjohtajalta tai liiton toimistosihteeri Jenni Huhtiniemeltä (jenn.huhtiniemi
keskustanuoret.fi tai 050-5882 888)
- Täysivaltainen edustaja puolestaan tarkoittaa, että liittokokousedustajan on oltava vähintään 15-vuotias eikä hän saa olla holhouksen alla. Mitään muita määräyksiä ei ole. Edustajan ei siis tarvitse olla edustamansa osaston jäsen, Keskustanuorten jäsen eikä edes alle 30-vuotias. Tämä on herättänyt joka vuosi paljon keskustelua ja siksi tästä tullaan varmasti tekemään sääntömuutosesityksiä vuoden 2010 liittokokoukselle, jossa tullaan käsittelemään liiton strategia ja sääntöuudistukset. Tokihan kukin yhdistys voi jo nyt halutessaan toimia nuorkeskustalaisen hengen mukaisesti ja valita edustajakseen Keskustanuoren.
- Edustaja valitaan yhdistyksen yleisessä kokouksessa. Sääntöjen mukaan osastot ja piirit valitsevat edustajansa kevään vuosikokouksessa. Jos näin ei ole tehty tai jos edustaja-asiaa halutaan käsitellä uudestaan, on kutsuttava koolle kyseisen yhdistyksen sääntömääräinen kokous (normaali syyskokous tai ylimääräinen yleinen kokous). Kokouksen kokoon kutsumisessa on käytettävä piirin tai osaston sääntöjen mukaista kutsumistapaa (esim. osasto 3 päivää ennen alueen lehdessä ja kokouskutsussa mainittava tämä käsiteltävä asia).
- Yhdistyslain mukaan mitään sääntöjen mukaan yleisessä kokouksessa käsiteltävää asiaa ei voi kokous delegoida esim. hallituksensa päätettäväksi.
- Edustajan on osoitettava edustusoikeutensa joko yhdistyksen pöytäkirjanotteella tai liittokokouksen valtakirjapohjalla. Tämä esitetään vasta paikan päällä, joten etukäteen emme tarvitse tietoa siitä, kenet kukin yhdistys on edustajakseen valinnut.
Aloitteet ja muut käsiteltävät asiat
Suomen Keskustanuoret ry:n jäsenyhdistyksillä on mahdollisuus esittää aloitteita liittokokouksen käsiteltäväksi. Aloitteet tulee toimittaa liiton sääntöjen mukaisesti kuukautta ennen liittokokousta liiton hallitukselle.
>> Liittokokouksen esityslista ja hallituksen esitykset liittokokoukselle
>> Liittokokoukselle esitetyt aloitteet
Ansiomerkit
Liiton hallitus myöntää kultaisia ja hopeisia ansiomerkkejä ansioituneille jäsenille jäsenyhdistysten tekemien hakemusten perusteella. Ansiomerkkihakemuksen voi toimittaa milloin tahansa vuoden aikana liiton hallitukselle käsiteltäväksi.
>> Myönnetyt ansiomerkit ja hakemuspohja
Liittokokouksen asiakirja
Liittokokouksen asiakirja sisältää kaikki liittokokoukseen liittyvät asiat: aikataulun, esityslistan, järjestyssäännön, toimintasuunnitelma, talousarvion, hallituksen kertomuksen, aloitteet sekä valtakirjapohjan. Asiakirjan saat ilmoittautumisen yhteydessä paikan päällä. Asiakirjan voit ladata myös sähköisesti oheisen linkin takaa lähempänä liittokokousta.
Ohjelma
| Ohjelma |
|
| 23.10. perjantai |
|
| 16.00 | Majoittuminen hotellille alkaa |
| 21.00-22.00 | Liiton hallituksen kokous |
| 24.10. lauantai |
|
| 9.00-13.00 | Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkastus |
| 10.00 |
Liittokokous alkaa
- Tervehdykset - Puheenjohtaja Tuomo Puumalan puhe - Liittosihteeri Kiril Häyrisen puhe - Piirien puheet ja yleiskeskustelu |
| 13.00 | Kokous keskeytetään |
| 12.00-14.00 | Lounas |
| 14.00 | Puheenjohtaja-, varapuheenjohtaja ja hallitusehdokkaiden paneeli |
| 15.00 |
Kokous jatkuu
- Yleiskeskustelu jatkuu |
| 17.30 | Kokous keskeytetään |
| 17.30-19.30 | Päivällinen |
| 18.00-20.00 | Valiokuntien kokoukset |
| 20.00-22.00 |
Iltaohjelma, Ravintola Dyyni
- Hauskaa yhdessäoloa ja ohjelmanumeroita - Kekkosen Haarikan ex tempore-puhekisa - Ei ikärajaa |
| 25.10. sunnuntai |
|
| 10.00 |
Kokous jatkuu
- Päätösasiat ja henkilövaalit |
| 12.00-13.00 | Lounas |
| 13.00 |
Kokous jatkuu
- Päätösasiat ja henkilövaalit |
| 15.00 | Kokous päättyy |
Lisätietoja
Kiril Häyrinen
liittosihteeri
kiril.hayrinen
keskustanuoret.fi
044-7514254