Esityslista

bannerit/saannot.jpg

Suomen Keskustanuoret ry:n valtuuskunnan esityslista 

1) KOKOUKSEN AVAUS

2) KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Kokouksen osanottajien, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Liiton sääntöjen 18. pykälän mukaan valtuuskunnan kokous on kutsuttava koolle liiton järjestölehdessä tai Suomen Keskusta r.p:n pää-äänenkannattajassa julkaistulla ilmoituksella kaksi (2) kuukautta ennen varsinaisen valtuuskunnan alkamista.

3) TERVEHDYKSET

4) JÄRJESTÄYTYMINEN

Valitaan kolme puheenjohtajaa, pääsihteeri, kaksi sihteeriä, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja neljä ääntenlaskijaa.

5) KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN           

6) VALIOKUNTIEN ASETTAMINEN

Hallitus esittää asetettavaksi menettelytapavaliokunna. Muut kokouksen asiat käsitellään ryhmäkeskusteluissa.

7) YLEISKESKUSTELU

Yleiskeskustelu käydään ryhmissä.

8) TOIMINTAKERTOMUS

Esitetään liiton toimintakertomus vuodelta 2009 ja päätetään siitä

9) TILINPÄÄTÖS

Esitetään tili ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2009 ja vahvistetaan tilinpäätös.

10) TILI- JA VASTUUVAPAUS

Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja taloudesta vastaaville vuodelta 2009.

11) PUOLUEVALTUUSKUNTAEHDOKKAAT

Valitaan viisi edustajaehdokasta ja viisi varaedustajaehdokasta puoluevaltuuskuntaan puoluekokouskaudeksi 2010 – 2012.

12) PUOLUEKOKOUSEDUSTAJAT

Valitaan kolme Suomen Keskustanuoret ry:n puoluekokousedustajaa puoluekokouskaudeksi 2010-2012.

13) KOKOUKSEN KANNANOTOT JA PUOLUEKOKOUSALOITTEET

Päätetään kokouksen kannanotoista ja puoluekokousaloitteista.

14) MUUT ASIAT

Käsitellään muut asiat, jotka valtuuskunta päättää ottaa käsiteltäväksi

15) KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN