Liittokokous

24.10 - 25.10.2020

Tutustu liittokokouksessa ehdolla oleviin Keskustanuorten ehdokasgalleriasta!

Poikkeusvuosi vaatii poikkeusratkaisun – Keskustanuorten liittokokous järjestetään maakuntamallilla

Liittokokous järjestetään koronatilanteen vuoksi maakuntamallilla kunkin piirin etäpisteestä. Toinen mahdollisuus on osallistua kotoa käsin omalla koneella. Yhteistä keskuspaikkaa ei tällä kertaa voida järjestää.

Kokoukseen on pakollinen ennakkoilmoittautuminen: ilmoittauduthan perjantaihin 16.10. klo 23.59 mennessä alla olevalla lomakkeella.

Virallisen liittokokousilmoittautumisen lisäksi muistathan ilmoittaa oman piirisi toiminnanjohtajalle (tai toiminnanjohtajan puuttuessa puheenjohtajalle), osallistutko yksin esimerkiksi kotoa käsin vai piirin yhteisestä pisteestä. Piirisi yhteystiedot löydät täältä.

Yhteisöllisyyden, keskustelumahdollisuuksien ja mahdollisen neuvonnan tarpeen vuoksi piirin yhteinen kokouspaikka on suositeltava osallistumispaikka, mutta jos sinulla on mitään koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen viittaavia oireita, pysythän kotona. Majoituksista, ruokailuista ynnä muista kokouspaikkaan liittyvistä asioista voit olla yhteydessä omaan piiriisi.

Ilmoittautumislomakkeessa pyydetään ilmoittautumista myös valiokuntiin. Valiokunnat kokoontuvat liittokokousviikolla etäyhteyksin. Katso tarkempi valiokuntaohjeistus ja aikataulu alempaa.

Alempaa tältä sivulta löydät myös kokouksen aikataulun, ehdokaspaneelien aikataulut sekä piirien alueelliset kokouspisteet.


Ilmoittautuminen liittokokoukseen

Ilmoittautuminen liittokokoukseen on päättynyt kokouskutsun mukaisesti perjantaina 16.10.2020 klo 23.59.


Aikataulu

Liittokokouksen infowebinaari

ke 14.10.2020 klo 17.00

Epäröitkö miten Keskustanuorten poikkeuksellisessa etäliittokokouksessa ja sen valiokunnissa tulee toimia? Tule kuulolle liittokokouksen infowebinaariin! Webinaarissa käymme läpi liittokokouksen käytänteitä, ja saat mahdollisuuden kysyä sinua askarruttavista asioista. Voit katsoa liittokokouksen infowebinaaritallenteen tästä.

Valiokuntien kokoukset

Poliittinen valiokunta

  • ti 20.10. klo 18.00 – 1. kokous (valmisteleva kokous) sekä
  • to 22.10. klo 18.00 – 2. kokous (päätöskokous)

Ohjelmavaliokunta

  • ke 21.10. klo 18.00 – 1. kokous (valmisteleva kokous) sekä
  • pe 23.10. klo 18.00 – 2. kokous (päätöskokous)

Järjestö- ja talousvaliokunta

  • ke 21.10. klo 18.00
  • to 22.10. klo 18.00 (vain tarvittaessa)

Menettelytapavaliokunta

  • pe 23.10. klo 17.00 – 1. kokous (kokouksen menettelytapojen käsittely)
  • la 24.10. klo 13.00 – 2. kokous (osallistujamäärien toteaminen)

Liittokokouksen valiokunnat kokoontuvat jo liittokokousviikolla arki-iltana. Valiokuntia on yhteensä neljä, jotka ovat: poliittinen valiokunta, ohjelmavaliokunta, järjestö- ja talousvaliokunta sekä menettelytapavaliokunta.

Poliittinen valiokunta käsittelee poliittiset aloitteet, kannanotot ja tavoiteohjelman, ohjelmavaliokunta käsittelee periaate- ja energiapoliittisen ohjelman sekä kuntavaaliteesit, järjestö- ja talousvaliokunta käsittelee järjestölliset aloitteet, sääntöuudistuksen, toimintasuunnitelman ja talousarvion, ja menettelytapavaliokunta käsittelee kokouksen menettelytavat ja toteaa osallistujat.

Menettelytapavaliokunnan työskentelyyn tulee osallistua yksi virallinen edustaja per piiri, joka ei saa olla ehdolla henkilövaaleissa. Menettelytapavaliokunta kokoontuu eri aikaan kuin muut valiokunnat, joten menettelytapavaliokuntaan osallistuva henkilö voi osallistua myös johonkin kolmesta varsinaisesta sisältövaliokunnasta.

Kokouksen aikataulu

Lauantai 24.10.
10.00 Kokous avataan
– tervehdysten jälkeen 10 minuutin kokoustauko
– yleiskeskustelu
13.00 Lounastauko
13.00–13.15 Menettelytapavaliokunnan 2. kokous
14.15 Kokous jatkuu
– yleiskeskustelu
n. 15.30 Lyhyt kahvitauko
15.40 Kokous jatkuu
n. 17.00 Kokous keskeytetään
18.30 Kv-sihteeriehdokkaiden paneeli
19.00 Liittohallitusehdokkaiden paneeli
21.00 Iltaohjelmaa

Sunnuntai 25.10.
9.30 Kokous jatkuu
– päätösasiat
12.30 Lounastauko
13.45 Kokous jatkuu
– päätösasiat
n. 16.00 Kokous päättyy


Ehdokkaiden esittäytyminen

Tutustu liittokokouksessa ehdolla oleviin Keskustanuorten ehdokasgalleriasta!

Liiton puolesta järjestetään kaksi etäpaneelia ehdokkaille ennen liittokokousta ja yksi liittokokouksen lauantai-iltana. Linkki ehdokaspaneeleihin

  • ti 13.10. klo 18.00 kaikki ehdokkaat (voit katsoa paneelin jälkikäteen tästä)
  • ma 19.10. klo 18.00 kv-sihteeriehdokkaat & klo 18.30 liittohallitusehdokkaat (voit katsoa paneelin jälkikäteen tästä)
  • la 24.10. klo 18.30 kv-sihteeriehdokkaat
  • la 24.10. klo 19.00 liittohallitusehdokkaat

Ehdokkaat saavat myös blogivuorot Keskustanuorten verkkosivuille ja instastooripäivät Keskustanuorten Instagram-tilille.


Alueelliset kokouspaikat

Kysy ilmoittautumisesta alueelliseen kokouspisteeseen omasta piiristäsi.


Lisätietoja kokouksesta:

Anna-Leena Veteläinen
Pääsihteeri
anna-leena.vetelainen(a)keskustanuoret.fi
+358 50 516 7046